6.1.2023 Liikenne Merkittävä linjaus: Israel kieltää nelimoottoriset koneet Tel Avivin lentoasemalla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiellolla ei ole kovin suuria vaikutuksia maan päälentokentän liikenteeseen, mutta sitä on päättänyt jo osittain seurata myös Maastrichtin lentoasema Alankomaissa. Syitä kiellolle löytyy niin lentomelusta kuin päästöistäkin. Tel Aviv Ben Gurionin kansainvälinen lentoasema on Israelin pääportti maailmalle, ja eräs Lähi-idän merkittävimmistä kaupallisista lentoasemista. Ben Gurionin lentoasema sijaitsee parikymmentä kilometriä Tel Avivin kaupungista kaakkoon, mutta on silti useiden asutuskeskusten ympäröimä. Lentoliikenne Ben Gurionin kautta jatkaa kasvuaan pandemian jäljiltä ja muutoinkin. Tämä merkitsee, että yhä useampi lento lähtee kentältä myös yöaikaan, jolloin melusta on kaikkein eniten haittaa.Nelimoottorikoneet ovat tunnetusti jo muutenkin katoava luonnonvara, mutta eivät ne välttämättä ole aina myöskään suihkukoneista kaikkein meluisimpia. Totta on kuitenkin ainakin se, että ne ovat yleensä raskaimpia, kuluttavat kiitotietä pisimpään, ja lentävät sitten pidempään matalalla kentän ympäristössä. Nelimoottorikoneet edustavat myös keskimäärin vanhempaa tekniikkaa, mikä voi tehdä niistä keskimäärin myös meluisampia. Lentomelua tärkeämmäksi tekijäksi Israel Airports Authorityn päätöksessä vaikuttavat nousevan päästöasiat. Nelimoottorikoneet kuluttavat bruttona enemmän polttoainetta, ja tuottavat sitä kautta enemmän päästöjä. Niin ikään nelimoottorikoneiden korkeampi keski-ikä tarkoittaa tässäkin tapauksessa huonoa.Matkustajakoneesta rahtikäyttöön muunnettu Boeing 747-400.31. maaliskuuta 2023 voimaan astuvalla päätöksellä on kohtuullisen vähäinen vaikutus kentän nykymenoon. Israelin kansallinen lentoyhtiö El Al luopui viimeisistä Boeing 747-400-sarjan jumbojeteistään matkustajakäytössä jo ennen pandemian alkua, ja korvasi ne tehdasuudella Boeing 787 Dreamliner -laivastolla. Myös amerikkalainen Delta Air Lines lensi vielä vuoteen 2017 asti Tel Aviviin jumbokalustolla. Harvat muut lentoyhtiöt, jotka ovat Boeing 747:llä Israelin maaperälle operoineet, ovat olleet yksinomaan rahdinkuljetustehtävissä. Myös Dubaista Tel Aviviin operoiva Emirates käyttää lennoillaan tavaramerkkinsä Airbus A380:n sijaan kaksimoottorista Boeing 777:ää.Maailman suurin matkustajakone Airbus A380 on tätä nykyä suosituin nelimoottorinen matkustajakäytössä.Päätös ei ole täysin ehdoton, ja siitä voidaan joustaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi monilla valtionpäämiehillä on käytössään nelimoottorinen virkalentokone, eikä päätös koske niitä. Myös hätätilanteita varten Ben Gurionin lentoasema voi jatkossakin toimia nelimoottorisille varalaskupaikkana.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMaastricht seuraa omilla rajoituksillaanIsrael Airports Authorityn päätös on näin suuren lentoaseman tasolla ensimmäinen laatuaan maailmassa. Tähän mennessä päätös on saamassa seuraa ainakin yhdeltä vähänkin suuremmalta kansainväliseltä lentoasemalta. Maastricht Aachenin kenttä Hollannissa, Saksan rajan lähellä on tunnettu erityisesti lentorahdin solmukohtana.Air Force Onea tuskin kielletään laskeutumasta jatkossakaan Maastrichtiin, jos sillä sinne jotain asiaa on.Maastrichtin julkistamat rajoitukset ovat Tel Avivia hieman löysempiä, ja niitä perustellaan eritoten lentomelulla. Koska rahtilennot Maastricht Aachenille tärkein leipälaji, olisi kaikkien nelimoottoristen poissulkeminen sen toiminnalle haitallista. Näin Hollannissa onkin päädytty kieltämään vain spesifioituja konetyyppejä. Nelimoottorisista Boeing 747-200 kuuluu kieltolistalle. Kyseinen 747:n versio on yksi ensimmäisiä, ja se esiteltiin jo vuonna 1971. 747-200:sia ei näin ole enää montaa aktiivikäytössä, ja kiellon vaikutus on hyvin rajallinen. Maailman kaikkien aikojen kuuluisin Boeing 747-200 tunnetaan tyyppimerkinnällä Boeing VC-25A, ja kyseessähän on Yhdysvaltain presidentin virkakone "Air Force One".Kielletyistä konetyypeistä toinen ei ole nelimoottorinen eikä kaksimoottorinen, vaan kolmimoottorinen. Finnairin kaukolennoiltakin vuosien takaa tuttu McDonnell-Douglas (Boeing) MD-11 on jo lopettanut matkustajaliikenteessä, mutta rahtia kyseinen konetyyppi kuljettaa edelleen eri puolilla maailmaa, ei kuitenkaan kiellon myötä enää Maastrichtissa.Finnairin luovuttua MD-11 -kalustosta nähtiin sellainen Suomen rekisterissä vielä hetken aikaa Nordic Global Airlinesin rahtikäytössä. Euroopasta kolmimoottoriset ovat jo pitkälti hävinneet, mutta Pohjois-Amerikan rahtiliikenteessä niitä käytetään edelleen laajemmin. Ja kyllä, ääntä niistä lähtee.Tiettyjen konetyyppien täyskieltojen ohella Maastrichtissa maksetaan 100 prosenttia aiempaa enemmän veroa Boeing 747-400 -operaatioista. Tällä pyritään kannustamaan lentoyhtiöitä vaihtamaan Maastrichtin-reitin kalustonsa uudempaan. Boeing 747-400 -täyskielto voisi Maastrichtissa seurata vuosikymmenen lopussa.Finnair luopui nelimoottorisista Airbus A340-koneistaan, sillä uudempi kaksimoottorinen A350 peittoaa sen myös suorituskyvyssä.Helsinki-Vantaalla nelimoottorikoneet ovat nykyään hyvin harvinainen näky. Finnairin luovuttua omista Airbus A340-koneistaan, ovat nelimoottoriset rajoittuneet satunnaisiin vierailijoihin, kuten rahtia kuljettaviin Boeing 747-koneisiin. NATO-kuvioiden myötä myös Boeing C-17 Globemasterin tai KC-135 Stratotankerin kaltaisia suurempia, nelimoottorisia sotilaskuljetuskoneita tullaan jatkossa näkemään enemmän Suomen lentokentillä.Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lähteet: Israel Airports Authority, Simple Flying, Modern Airliners Lue lisää Kaikki artikkelit 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 28.4.2025 Sähköautot Sähköautojen julkinen latausarki – lataako se varmasti? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa - lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous