13.1.2017 Liikenne Moottoripyörien vuosiverolle tyrmäys ja kehitysehdotus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Teknisen Kaupan Liitto vaatii suunnitellusta moottoripyörien vuosiverosta luopumista. Samalla liitto ehdottaa, että myös moottoripyörien verotuksen painopistettä siirrettäisiin käytön verotukseen, joka tukisi Suomen päästötavoitteiden saavuttamista. Hallitus on valmistellut uutta veroa kevyille moottoriajoneuvoille. Veron määrä moottoripyörää kohden olisi 150 euroa vuodessa, ja sen haluttaisiin kerryttävän valtion kassaa 25 miljoonan euron vuotuisilla verotuloilla.Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaosto vastustaa jyrkästi suunniteltua veroa ja on antanut esityksestä lausunnon. Liiton mukaan hallituksen esitys kohtelee muutamaa toimialaa ja harrastajaryhmää epätasa-arvoisesti.Jotta Suomi pääsisi EU:n sille asettamiin ilmastotavoitteisiin, verotuksessa pitäisi lausunnon mukaan siirtyä hankinnan ja omistamisen verottamisesta päästöpohjaiseen käytön verottamiseen.- Verorakenteen muutokset tulisi toteuttaa mahdollisimman pian, jotta ympäristöystävällisempien, teknisesti kehittyneempien ja turvallisempien moottoripyörien osuus ajoneuvokannasta saataisiin kasvuun, Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Esa Ruohonen BMW:ltä sanoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTuotto jäämässä kauas tavoitteestaTeknisen Kaupan Liitto pitää hallituksen kaavailemaa 25 miljoonan euron vuotuista vetotuottoa vahvasti ylioptimistisena.- Moottoripyörien myyntiluvut ovat laskeneet jo seitsemän vuotta peräkkäin. Jos kutistuvalle harrastukselle asetetaan vuotuinen 150 euron vero, moottoripyörien myynti vähenee vieläkin ja käytöstä poistetaan moottoripyöriä, jolloin verokertymästä tuskin tulee suunnitellun suuruinen.Kuluttajat tekevät moottoripyöräilyä koskevia hankintapäätöksiä samalla periaatteella kuin henkilöautohankintoja – mitä enemmän hankintaa ja omistamista verotetaan, sen vanhemmilla ajoneuvoilla ajetaan. Ja jos harrastuksen todetaan maksavan liikaa, keskivertotaloudessa siitä helposti luovutaan.Jotta hallituksen tavoittelema 25 miljoonan euron verotuotto toteutuisi, maksajia pitäisi olla 167 000 kappaletta. Liiton tekemän selvityksen mukaan syksyn verokeskustelusta alkanut moottoripyörien rekisteristä tai liikennekäytöstäpoisto on kuitenkin supistanut verovelvolliseksi kaavailtua ajoneuvokantaa merkittävästi. Selvityksen mukaan rekisterissä oli joulukuussa 2016 enää 114 266 L3 ja L4-luokan moottoripyörää. Kanta voi myös vielä supistua lisää, sillä ehdotuksen mukaan verovelvollisia ovat vain ne ajoneuvot, jotka ovat liikennekäytössä veron tullessa voimaan toukokuun alussa.Veron alennus on osoittanut toimivuutensa- Samaan aikaan kun moottoripyörille suunnitellaan veronkorotuksia Suomessa, veron alentamisesta on saatu positiivisia tuloksia muissa Pohjoismaissa. Suomessakin on hyviä kokemuksia uusien autojen kaupasta, jossa autoveron tuotto on veron alentamisesta huolimatta kasvanut lisääntyneen myynnin myötä, lausunnossa todetaan.Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan parhaillaan muun muassa liikenneverkon, verotuksen ja katsastuslainsäädännön kokonaisuudistusta. Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaosto vaatiikin luopumista hallituksen esityksen mukaisesta ajoneuvoverosta kunnes liikenneverkkoon, verotukseen ja valvontaan liittyvien kokonaisuudistusten vaikutukset ovat tiedossa.Teksti: Eila Parviainen Kuva: BMWLähde: Valtiovarainministeriö, Trafi, Teknisen Kaupan Liitto Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa 30.1.2025 Sähköautot Älylataus voi tuoda säästöjä sähköautoilijalle – mutta kuinka paljon? 29.1.2025 Uutinen Volkswagen peruu ID.7:n Pohjois-Amerikasta – sähköautot eivät myy USA:ssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle