13.1.2014 Liikenne Muutos on pysyvää – erityisesti liikenteessä Liikenneministeri Merja Kyllönen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rapautuvat tiet, vanhat autot, kilometriverotus, satelliittipaikannus, älyliikenne, uusi liikennepolitiikka, uusi polttoaineverotus. Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas) työsarkana on jatkuva muutos. Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas) mukaan uudella liikennepolitiikalla on vain yksi tehtävä: palvella kansalaisia ja yritystoimintaa 24/7. Näin pitkällä ei vielä olla.– Viimeisen vuoden aikana on saatu tehtyä korvien välissä tapahtuva muutos. Uutta liikennepolitiikkaa on ottaa kaikki keinot käyttöön hallintorajat ylittäen. Liikenteen nykyhaasteissa ja talouskurimuksessa on aivan pakko nähdä alueiden suunnittelu, maankäyttö, liikenne ja elinkeinoelämän tarpeet ja palvelut kokonaisuutena.Kyllösen pontevasti ajamat uudistukset esimerkiksi verotuksessa ovat lähellä ministerin sydäntä, mutta myös autoilijan lompakkoa. Autoilevan kansan korvissa valtiovallan linjaukset kuulostavat joskus siltä, kuin yksityisautoilu olisi turhaa tai vastuutonta.– Suomessa tarvitaan myös yksityisautoilua, Kyllönen vakuuttaa ja kertoo, että autoilijoiden huolet esimerkiksi teiden kunnosta ja vanhoista autoista kantavat virkahuoneeseen asti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy“Olemme matkalla kohti katastrofia”Pikapaikattuja kuoppia, murtuneita reunustoja ja urille painuneita väyliä.– Teiden kunnossapitoon ja päivittäiseen hoitoon ei ole riittävästi rahaa. Se näkyy päällysteissä. Ja kun ne pettävät, pettävät seuraavaksi tierungot. Olemme matkalla kohti katastrofia, ministeri myöntää.Perusväylänpidon korjausvelka tulee hoitaa pois, linjaa Kyllönen. Korjausvelka hoituisi, jos tieliikenteestä kerättävä noin seitsemän miljardin euron veropotti käytettäisiin teihin, nyt eurot menevät valtaosin muihin tarpeisiin. Uhrauksilta ei vältytä.– Useista isoista tiehankkeista on luovuttava tai siirrettävä niitä, jotta nykytiet eivät rapaudu. Se on ainoa järkevä toimintatapa.Auton hankintahinta alemmaksiSuomalaiset ajavat keskimäärin yli 11 vuotta vanhoilla autoilla, joiden kulutus, päästöt ja turvallisuus eivät yllä nykyautojen tasolle.– Alkaa olla viimeiset vuodet tehdä jotain, muuten olemme katastrofissa autokannan vanhenemisen kanssa. On pakko miettiä verotusta uusiksi, jotta auton hankintahinta ja sen omistamisen verotus saadaan nykyistä alhaisemmaksi.Mitään ei ole lyöty lukkoonKyllösen olemus jämäköityy, kun väitän, että Suomi ottaa käyttöön Jorma Ollilan työryhmän kaavaileman, ajettuihin kilometreihin ja satellittipaikannukseen perustuvan veromallin.– Ei ole ennalta lyöty lukkoon, että liikenteen uudeksi verotusmalliksi tulisi juuri työryhmän ehdotus.Yksityisyyden suojasta ministeri voi kuitenkin jo nyt antaa ehdottoman lupauksen.– Emme ota käyttöön järjestelmää tai kerää tietoja tavalla, joka vaarantaisi kansalaisten yksityisyyden suojan.Autoliitto on esittänyt vahvan epäilyn, että satelliittipohjainen tievero johtaisi autoilun verotuksen kiristymiseen. Liiton mukaan progressiivisen autoveron poisto ja korvaaminen kilometriperusteisella tasaverolla tarkoittaisi sitä, että vanhalla autolla paljon ajavat olisivat häviäjiä ja uudella sekä kalliilla autolla vähän ajavat olisivat voittajia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyÄlyä, robottiautoja ja liikennesumppujaKyllönen penää pelotonta asennetta siirryttäessä kohti älyliikennettä. Älyliikenne tarkoittaa liikenteen sujuvuuden tai turvallisuuden parantamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Kyllönen uskoo älykkään tekniikan helpottavan arkiliikkumista ja karsivan turhaa liikkumista.Älykkäät ratkaisut tarkoittavat autoilijalle esimerkiksi sitä, että hän saa matkapuhelimen tai muun laitteen avulla ajantasaista tai jopa ennakoivaa tietoa ajokelistä, ruuhkautumisesta, liikenne-esteistä tai liityntäpysäköinnistä ja joukkoliikenteen aikatauluista. Kyllösen silmissä siintelevät joustavasti reagoivat liikennevalot ja moottoritiet, joilla nopeusrajoitukset vaihtuvat automäärän ja jonoutumisen perusteella.– Nykyliikennettä on yhä vaikeampi hallita vanhoin konstein. Teitä ei voi leventää loputtomiin, eikä maapinta-alaa yksinkertaisesti enää monin paikoin ole uusien teiden rakentamiseksi.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Santeri Petrell Lue lisää Kaikki artikkelit 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”