24.3.2016 Liikenne Nastarenkaiden ympäristöhaitat eivät vaikuta ostopäätökseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoilijoiden rengasvalinnoissa turvallisuus painaa terveystekijöitä enemmän. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilaaman tutkimuksen mukaan autoilijat ovat melko hyvin tietoisia nastarenkaiden aiheuttamasta katupölystä. Silti vain 13 prosenttia autoilijoista ajaa talvisin kitkarenkailla. Yleisin syy nastarenkaiden suosioon on kokemus niiden paremmasta jääpidosta. Kuitenkin 76 prosenttia autoilijoista pitää nastarenkaiden tiestä irroittamia pienhiukkasia merkittävänä terveyshaittana. Ulkoilman pienhiukkasten on arvioitu aiheuttavan Suomessa noin 1 800 ennenakaista kuolemaa vuosittain. Lisäksi lievempien haittojen määrä on moninkertainen. – Liikenteen aiheuttamista ilmansaasteista aiheutuva henkilökohtainen riski ei yleensä ole suuri, mutta altistumisen yleisyyden vuoksi ilmansaasteista on muodostunut kansanterveydellinen ongelma, toteaa Trafin johtava asiantuntija Outi Ampuja. Rengasvalinta vaikuttaa terveyteen myös meluisuuden kautta. Kitkarenkaiden vierintämelu on lievempi kuin nastarenkaiden. Kuitenkin vastaajista vain neljännes piti nastarenkaiden meluisuutta merkittävänä ympäristöhaittana. – Tieliikenne on ylivoimaisesti suurin melulähde, jonka melualueilla asuu noin 800 000 ihmistä. Riskirajat ylittävälle melulle altistuminen voi heikentää mm. immuniteettijärjestelmää, muistin toimintaa, keskittymistä ja unen laatua. Altistumisella on myös yhteys sydän- ja verisuonitauteihin, kertoo Ampuja. Nastarenkaiden paremman jääpidon arvioidaan vähentävän talvikelien onnettomuuksia muutamalla prosentilla. Vastaajista lähes kaikki autoilijat olivat sitä mieltä, että talvirenkaan tyyppiä tärkeämpi turvallisuustekijä on oikea ajonopeus. Kitkarenkaiden on lisäksi havaittu muovaavan autoilijan ajotapaa ennakoivammaksi. Myönteisyys kitkarenkaita kohtaan lisääntyy ajokokemuksen myötä, erityisesti mikäli kuljettajalla on omia kokemuksia kitkarenkaista. Miehet suosivat kitkarenkaita naisia useammin, erityisesti yli 64-vuotiaiden ryhmässä. – Jos kitkarenkaiden käyttö lisääntyy merkittävästi, on tiestön talvihoitoa ja kuljettajien valistusta kehitettävä liikenneturvallisuustason säilyttämiseksi, pohtii Ampuja. Lähde: Trafi, kuva: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 4.5.2024 Liikenne Turun seudun Föli-bussiliikenne voitokas 4.5.2024 Liikenne Liikennevakutuuksen historia – satavuotiasta suojaa 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Škoda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 28.4.2024 Uutinen Autohallin rikkonainen ovi aiheutti riidan – sitä ratkottiin kuluttajariitalautakunnassa asti 27.4.2024 Liikenne Suomalaisten tyytyväisyys joukkoliikenteeseen on noussut – takseihin päinvastoin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 5.5.2024 Koeajo Maistiainen: Smart #3 – mutta mitä tapahtui Smartille? 4.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Citroën 2CV 4x4 'Sahara' on rättäreiden kunkku 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe