27.7.2020 Liikenne Nyt nopeasti tankille – polttoaineverotus pompsahtaa lauantaina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Säästävä suuntaa nyt nopeasti tankille ennen lauantaina kiristyvää polttoaineverotusta. Tuleva muutos aiheuttaa keskimäärin 70-80 euron lisäkulut keskivertoautoilijalle. Hieman edullisempaa polttoainetta haluavan on matkattava nyt nopeasti tankille lauantaina 1. elokuuta kiristyvän polttoaineverotuksen alta. Kyseessä on viime syksyn budjettiriihen päätöksestä kiristää polttoaineiden verotusta yhteensä 250 miljoonalla eurolla. Kuluttajalle tämä tuo 6–7 sentin korotuksen bensiinin ja dieselin litrahintoihin – olettaen että polttoainetta myyvät siirtävät hinnankorotuksen täysimittaisena kuluttajan maksettavaksi.Tuo noin 6,5 sentin hinnankorotus jokaista tankattua litraa kohti ei kuulosta kovin suurelta, mutta tarkoittaa kuitenkin keskivertoautoilijalle noin 70–80 euron vuotuisia lisäkustannuksia ja enemmän ajavalle tietenkin merkittävästi suurempaa summaa. Esimerkiksi 30 000 kilometriä vuodessa 7,0 l/100 km keskikulutuksella ajavan on löydettävä jostakin lähes 140 euroa lisää rahaa kattamaan polttoainekuluja.Moottori raportoi lähes vuosi sitten, elokuun loppupuolella 2019, alkuperäisestä budjettiesityksestä, jonka pohjalta polttoaineverotuksen korotus nyt siis toteutetaan. Samassa yhteydessä muistutettiin, että polttoaineen verotusta on jo kiristetty vuosina 2012, 2014, 2015 ja 2017 – nyt on vuorossa vuosi 2020. Tämä koskee tietenkin työssäkäyviä yksityisautoilijoita ja polttoaineen tasaverotuksesta johtuen kiristyksestä kärsivät eniten pienituloiset.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNyt nopeasti tankilleBensiinin ja dieselin litrahinnan voi siis olettaa pompsahtavan elokuun 1. päivä, joten sitä ennen tankkaava pääsee ennakoimaan. Tilannetta lievittää tällä hetkellä kohtalaisen alhainen polttoaineen maailmanmarkkinahinta, jonka takia polttoaine on ollut verrattain edullisella tasolla. Pandemia on pienentänyt polttoaineiden kulutusta, joka varmasti osaltaan vaikuttaa hintatasoon.Tämä ei kuitenkaan ole kestävä tilanne, joten korotuksen lisäksi myös maailmanmarkkinahinta tullee nousemaan. Tämän seurauksena on riski polttoaineiden hintojen kohoamisesta korkealle.Moottori uutisoi syyskuussa 2019 talousarvioesityksen käyvän työssäkäyvien kukkarolle. Työssäkäyminen on elokuussa entistä kalliimpaa, joka sattuu ajankohtana monelle lomilta paluun ympärille.Samaan aikaan kaikki haaveet autokantaa uudistavista toimista tuntuvat olevan haudattu. Autoveron alennuksesta tai romutuspalkkion palaamisesta ei ole hiiskuttu, joten kumpaakaan ei ole näillä näkymin odotettavissa. Koko Eurooppa kärsii automyynnin romahtamisesta, joka näkyy varmasti myös valtion verotuloissa autoveron saralla.Lähteet: Valtiovarainministeriö, Traficom, Autoalan Tiedotuskeskus; Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa