17.3.2022 Autoilun hinta SKAL: Suomen rekkaliikenne uhattuna polttoaineen hintojen vuoksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Dieselin pumppuhinta on kavunnut alkuvuoden aikana ja lähentelee monin paikoin 2,5 euroa litralta. Kuljetusyritykset ovat joutuneet vaikeuksiin kustannusten voimakkaasta noususta johtuen. Polttoaineen osuus kuljetusyritysten kustannuksista voi olla yli 40 prosenttia, ja nykyinen tilanne on aiheuttanut monille yrityksille maksuvaikeuksista. Nopea kustannusnousu on vaikuttanut myös kuljetustilauksiin negatiivisesti.Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL Ry teetti jäsenilleen kyselyn, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä yrittäjästä vastasi polttoaineiden kustannusten uhkaavan yrityksen tulevaisuutta. 38 prosenttia yrityksistä on laittanut vähintään osan kalustostaan seisontaan.– Kyselyn mukaan moni on joutunut toteamaan, että on taloudellisesti järkevämpää jättää ajamatta näillä polttoaineen hinnoilla, kertoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.Polttoaineen hinta aiheuttaa nopeasti haasteita liiketoiminnalle, sillä kuljetuskalusto saattaa kuluttaa 60 litraa dieseliä sadalla kilometrillä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRuotsi laskee polttoaineveroa määräajaksiRuotsi on ilmoittanut laskevansa polttoaineveroa vallitsevan maailmantilanteen, ja sen aiheuttaman hintojen nousun vuoksi. Naapurimaan ratkaisu on laskea veroa niin, että polttoaineiden hinnat laskevat 12 senttiä litralta. Veroale maksaa valtiolle 1,3 miljardia euroa. Vastaavaa veroalea peräänkuulutetaan myös Suomessa.– Polttoaineesta kerätyt verotulot ovat valtiolle tärkeitä, mutta tärkeämpää on ihmisten ja yritysten toimentulon mahdollistaminen, linjaa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.Meillä keinoiksi tarjotaan vastaavaa mallia kuin Ruotsissa, jossa polttoaineveroa alennetaan kesäkuun alusta lokakuun loppuun. Suomessa SKALin ehdottamat toimenpiteet ovat dieselin polttoaineveron alentaminen EU:n minimitasolle, jakeluvelvoitteen poistaminen määräaikaisesti ja ammattidieselin valmistelu ja käyttöönotto viipymättä.– Toivomme ministeriötyöryhmältä nyt nopeita päätöksiä kuljetusalan ongelmien ratkaisemiseksi, sanoo Jani Ylälehto.Nämä toimenpiteet laskisivat dieselin hintaan tuntuvasti, sillä pelkästään jakeluvelvoitteen poisto alentaisi pumppuhintaa noin 30 senttiä litralta. Veroalen merkitys olisi noin 17 senttiä litralta.Teksti ja kuva: Tuomas Rajala Lähteet: SKAL Ry ja Autoliitto Mistä jakeluvelvoitteessa on kyse? – Jakeluvelvoitteella pyritään leikkaamaan liikenteen aiheuttamia päästöjä. Tämä tarkoittaa sitä, että tietty prosenttiosuus bensa-asemien myymästä polttoaineesta on uusiutuvaa. – Vuonna 2022 jakeluvelvoite nousi 30 prosenttiin. – Jakeluvelvoite nostaa etenkin dieselin hintaa, sillä dieseliin voidaan sekoittaa enemmän uusiutuvia ainesosia. Biopolttoaineet ovat kuitenkin fossiilisia kalliimpia, mikä nostaa kokonaishintaa. Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa 30.1.2025 Sähköautot Älylataus voi tuoda säästöjä sähköautoilijalle – mutta kuinka paljon? 29.1.2025 Uutinen Volkswagen peruu ID.7:n Pohjois-Amerikasta – sähköautot eivät myy USA:ssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 2.2.2025 Moottoripyöränäyttely Rieju Xplora 557 – laatuosilla varustettu adventure yllättää hinnallaan 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 9.1.2025 Uutinen Reilu 130 000 kilometria ajetusta Škodasta rikkoutui ohjaus – myyjä epäili vian johtuneen auton ostajasta