20.5.2021 Liikenne Tankojuoppous on kiellettyä – vaikkei kaikki sitä usko Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Alkoholi tai muu päihde vaikuttaa pyöräilyyn ja ajokykyyn. Reaktioaika pitenee, liikkeiden hallinta vaikeutuu, riskinotto voi kasvaa ja havainnointikyky kaventua”, muistuttaa asiantuntija. Kesän tullessa lisääntyy pyöräily ja hyvä niin: mukavalla säällä on mukava polkea ja pyörällä pääsee kätevästi paikasta toiseen, yhä paremmin myös kaupunkiympäristössä. Kesän ja vapaa-ajan tullen terassit houkuttelevat, ja myös pyörällä liikkuvat saattavat ottaa tuopin tai toisen. Liikenneturvan kyselyjen perusteella moni on kuitenkin siinä väärässä luulossa, että laki ei kieltäisi tai rajoittaisi humalassa pyöräilyä. Liikenneturvan viimevuotisen kyselyn tulos on sikäli hämmentävä, että peräti joka viides (22 %) suomalainen on siinä uskossa, että laki ei kieltäisi tai rajoittaisi humalassa pyöräilyä. Kyselyyn vastasi hieman yli tuhat henkilöä, ja näyte edustaa 15–79-vuotiaita suomalaisia. Tankojuopumus kuitenkin on rikos, josta voidaan tuomita jopa vankeuteen. Pyöräily humaltuneena eli tankojuoppous tarkoittaa liikennejuopumusta moottorittomalla ajoneuvolla, mikä on laissa määritelty rikokseksi. Alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena moottoritonta ajoneuvoa kuljettava, joka aiheuttaa vaaraa toisen turvallisuudelle, voidaan tuomita sakkoon tai jopa vankeusrangaistukseen. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa muistuttaa, että minkään ajoneuvon rattiin, sarviin tai ohjaimiin ei ole asiaa päihtyneenä. – Laki on ollut tankojuopumuksen osalta sama jo pitkään. Siihen ei tullut muutoksia uuden viime kesänä käyttöön otetun tieliikennelain myötä, sillä kyse on rikoslain pykälästä, Piippa muistuttaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Neljännes pyöräillyt vaikutuksen alaisena Piippa nostaa esiin Liikenneturvan hieman varhemman eli vuonna 2017 teettämän kyselytutkimuksen, jossa yli neljännes (28 %) vastaajista kertoi pyöräilleensä alkoholin vaikutuksen alaisena viiden viime vuoden aikana. – Tähän kyselyyn vastanneista 45 prosenttia piti ainakin pienessä humalassa pyöräilyä hyväksyttävänä, Piippa taustoittaa ja linjaa napakasti. – Vanha ohje pätee ajoneuvosta riippumatta: jos otat, et aja. Vaarat kasvavat hutikassa Yllättävän moni pitää humalassa pyöräilyä turvallisena. Liikenneturvan vuoden 2020 kyselyyn vastanneista suomalaisista noin joka kuudes (16 %) oli samaa mieltä väitteestä, että pyöräily on ihan turvallinen kulkutapa humalassa. Piipan mukaan pyöräilyonnettomuuksien taustalta löytyy myös päihtyneenä pyöräilyä. Piippa nostaa esiin vuonna 2018 julkaistun pyöräilijöiden tapaturmia koskeneen väitöstutkimuksen, jonka mukaan noin kolmasosa pyöräilijöistä oli alkoholin vaikutuksen alaisena sairaalahoitoon tullessaan. – Alkoholi tai muu päihde vaikuttaa pyöräilyyn ja ajokykyyn. Reaktioaika pitenee, liikkeiden hallinta vaikeutuu, riskinotto voi kasvaa ja havainnointikyky kaventua. Myös kypärä voi humalassa polkevalta jäädä liian helposti laittamatta, Piippa listaa. Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto, Lähteet: Liikenneturva, Noora Airaksinen: Polkupyöräilijöiden, mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden tapaturmat – vammojen vakavuus ja tapaturmien tilastointi, Itä-Suomen yliopisto terveystieteiden tiedekunta 2018 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.5.2026 Uutinen Tällä laivayhtiöllä on tyytyväisimmät asiakkaat – mutta kuinka Finnlines muutti kilpailuasetelman? 18.5.2026 Kuluttajat Fordin paljonpuhuttu EcoBoost-moottori teki tenät – oliko syynä väärä öljy vai liian pitkä huoltoväli? 17.5.2026 Autonäyttely Suuntana Kiina – Pekingin autonäyttely 2026 oli melkein liikaa kaikkea 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää – yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 16.5.2026 Liikenne Osaatko autoilijan ja pyöräilijän väliset väistämissäännöt? 15.5.2026 Liikenne Tällainen on Hailuodon huima ja uusi siltayhteys – peräti 8,4 kilometriä yli meren 15.5.2026 Uutinen Tätä hulppeammaksi kumipyörillä kulkeva kokouskeskus ei voi enää muuttua 15.5.2026 Autoilu 17-vuotiaat – yöajokielto käyttöön jo toukokuun lopusta 15.5.2026 Uutinen Pikakoe: Black+Decker -auton säilytysverkko – tavaratilan kaaos kuriin kympillä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.5.2026 Autoilu Tunnistatko auton? – Tämä lahonnut raato liittyy vahvasti yhteen nykyajan suosikkimalliin 18.5.2026 Päivän kuva Oletko pelannut lapsuudessasi tällaisilla autopelikorteilla? 18.5.2026 Lentokoneet FedEx palauttaa kolmimoottoriset lentokiellon jälkeen liikenteeseen, joten ainakin yksi Suomen entisistä MD-11-koneista päässee vielä kerran tositoimiin 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: "Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän" 18.5.2026 Kuluttajat Fordin paljonpuhuttu EcoBoost-moottori teki tenät – oliko syynä väärä öljy vai liian pitkä huoltoväli? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää - yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 12.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Tässä on Moottorin uusi ja ennen kaikkea halpa kesäauto 14.5.2026 Päivän kuva ”No Sulo kulta, onko se sun kapinees nyt toiminut kunnolla?” 7.5.2026 Uutinen Suomeen ei saa enää uusia amerikkalaisia avolava-autoja kevyiksi kuorma-autoiksi – viranomaisen linjanmuutos pysäytti maahantuonnin 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 28.4.2026 Kuorma-autot Tiedätkö miksi Sisun tehtaan pihalta löytyy useita Mercedes-Benzin ohjaamoita? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin?