16.7.2021 Ajoneuvot Tässä se on: uusi Formula 1 -auto lupaa parempaa kisaamista ensi kaudesta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Formula 1 on miettinyt uusia sääntöjä ensimmäistä kertaa työryhmänä ja tuloksena on uusi auto, jonka tärkein päämäärä on kilpailun helpottaminen. Formula 1 esitteli tuoreimman luonnoksensa kauden 2022 autosta Silverstonen osakilpailun yhteydessä. Alun perin uusien sääntöjen piti olla käytössä jo tällä kaudella, mutta koronaviruspandemian takia F1 lähes jäädytettiin täksi kaudeksi.Voimanlähteet säilyvät ensi kaudella ennallaan, joten valmistajien ei tarvitse tehdä suuria muutoksia 1,6-litraisiin V6-hybrideihin. Suurin muutos on siirtyminen E10-polttoaineeseen ja Formula 1 lupaa selvittää synteettisten ja ilmastoneutraalien polttoaineiden soveltuvuutta sarjaan tulevaisuudessa.Aerodynamiikassa sen sijaan tapahtuu. Uusi etusiipi on suurempi, mutta yksinkertaisempi. Päätylevyjen ansiosta etusiiven ilma ohjataan pitkin auton kylkiä. Eturenkaiden päälle tulevat nyt ilmanohjaimet ensimmäistä kertaa. Uusi pyöristetty takaspoileri kerää likaisen ilman kapeammaksi kokonaisuudeksi ja heittää sen selvästi korkeammalle. DRS-takasiipijärjestelmä on mukana, F1:n Motorsport-ryhmän tutkiessa järjestelmän tehokkuutta jatkossa. Uuden pohjalevyn muutokset jäävät suurelta osin näkymättömiin, sillä F1-autot lainaavat jatkossa entistä enemmän maaefektiä kisatessaan. 1980-luvun villeihin vuosiin jää kuitenkin vielä matkaa.Yksi näkyvimmistä muutoksista ovat pyörät ja vanteet. Vannekoko on nyt 18 tuumaa (aiemmin 13") ja aerodynaamiset pyöräkatteet tekevät paluun. Samalla Pirellin renkaiden profiili muuttuu selvästi matalammaksi. Eturenkaiden leveys on 305 mm, takarenkaiden 405 mm. Matalampiprofiilisten renkaiden odotetaan olevan vähemmän lämpötilaherkkiä. Loading ┅┄ #F12022 🔥 A sneak peek at what to expect for next year 🤩 Thoughts? 👇 pic.twitter.com/oqEg1l3eKU — Oracle Red Bull Racing (@redbullracing) July 16, 2021 Yeah. @F1 2022 hits different. 🤩🤩 pic.twitter.com/cxUBUB3aYB — Mercedes-AMG PETRONAS F1 Team (@MercedesAMGF1) July 16, 2021 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTiukempaa kisaamistaFormula 1:n mukaan nykyautojen kohdalla 10 metrin päässä seuraaminen likaisessa ilmassa tarkoittaa 46 prosentin menetystä downforcessa. Uuden auton kohdalla vastaavan lukeman pitäisi olla 18 prosenttia. Eron pitäisi olla tuntuva.Sarja on samalla panostanut uuden auton turvallisuuteen. Auton on kestettävä jatkossa 48 prosenttia enemmän energiaa keulatörmäyksessä ja 18 prosenttia enemmän peräänajossa. Auton kylkiä on vahvistettu ja F2-kuljettaja Anthoine Hubertin hengen vaatinut onnettomuus 2019 Spassa näkyy pidempänä keularakenteena. Romain Grosjeanin villi räjähdyskolari 2020 Bahrainin osakilpailussa näkyy suunnittelussa nyt niin, että voimayksikön erkaantuessa auton rungosta bensiinitankin ei pitäisi enää tulla esiin.Uusien ominaisuuksien takia auton minimipainoa on nostettu noin 5 prosenttia. Aiemmin vaaka heilahti lukemaan 752 kilogrammaa, jatkossa vastaavasti 790 kg.Sääntömuutoksilla F1 hakee myös aiempaa edullisempaa kisaamista osana sarjan viime vuosien kulukuuria.Odotamme jännityksellä, miten F1-tallit tulkitsevat uusia sääntöjä, sillä UNIFORM-koodinimeä kantava pohja-auto on vain yksi tapa toteuttaa uusien sääntöjen mukainen auto. Tiimit esittelivätkin jo tuoreeltaan, miten niiden nykyiset ilmeet taipuisivat yhteisauton pintaan. the 2022 @f1 car but dress it in AlphaTauri livery 🤤 pic.twitter.com/zOPKlcSWSR — Visa Cash App RB F1 Team (@visacashapprb) July 16, 2021 To the future. ➡️😍 Here’s @F1’s interpretation of a 2022 car in our current McLaren livery. What do we think, team? #F12022 pic.twitter.com/ffqslhJML4 — McLaren (@McLarenF1) July 16, 2021 Lähde: Formula 1 Kuva: FIA Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”