18.10.2019 Liikenne Tieprojekti: Valtatie 8:n mittava tieurakka valmistui ajoissa Vuonna 2017 hanke alkoi olemaan pääasiallisesti valmis. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valtatie 8 on Turusta Liminkaan johtava vilkas väylä, jonka turvallisuus kohentui, mutta paljon on vielä parannettavaakin. Valtatie 8 on yli 600 kilometriä pitkä väylä, joka on monesta näkökulmasta Suomen tärkeimpiä teitä. Sillä liikkuu kumipyörin suuria määriä ihmisiä ja tavaraa. Valtatie 8:n varrelle sijoittuu useita maakuntia, korkeakoulukeskittymiä ja teollisuuskuntia. Tie johtaa Turusta Liminkaan ja matkan varrella sijaitsevat muun muassa Rauma, Pori, Vaasa ja Kokkola. Tie on myös osa Eurooppatie 8:aa, joka vie Norjan Tromssaan asti. Kuntonsa vuoksi vilkas tie on vaatinut, ja vaatii vielä lisää, parannustoimia. Turun ja Porin välisellä osuudella liikkuu huomattavan paljon tavaraliikennettä, onhan matkalla viisi satamaa. Väylän vilkkautta lisää ratayhteyksien täydellinen puuttuminen ja runsas työmatkaliikenne. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Turvallisuuden kohentamista Vuoden 2018 lopulla liikenne- ja viestintäministeriö antoi asetuksen Suomen pääväylistä ja niille asetetuista palvelutasoista. Pääväylät valittiin nykyisten ja ennustettujen liikennemäärien perusteella. Asetus tuli voimaan tämän vuoden alusta. Osana tätä ovat myös Valtatie 8:n liikenneturvallisuuden kohentamiseen tähtäävät parannustyöt. Turun ja Porin välisellä tieosuudella tapahtuu vuosittain yli 30 henkilöonnettomuutta. Tavoitteena on ollut saada aikaan merkittävä parannus tien turvallisuudessa – myös joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen näkökulmista. Myös matka-aikojen on kohennustöiden ansiosta oletettu lyhenevän ja niiden ennakoimisen helpottuvan. Lisänä myös ympäristön pilaantumisriskin on arvioitu pienenevän kiitos pohjavesialueiden suojaamisen. Ilman viivästyksiä Tiehanke on ollut ainakin yhdessä suhteessa esimerkillinen: mittava urakka ei ole viivästynyt lainkaan. Tiehanke käynnistyi helmikuussa 2014, ja töiden osalta se ei viivästynyt lainkaan. Varsinaiset rakennustyöt valmistuivat kesäkuussa 2019, enää jäljellä on pieniä korjaustoimia loppuvuoden aikana. Hanke suoritettiin osissa, sillä koko hankkeen toteuttaminen kerralla olisi aiheuttanut kohtuutonta haittaa liikenteelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Parempi kuin suunniteltu Väylän Projektipäällikkö Kari Partiaisen mukaan alkuperäiseen suunnitelmaan kuului Raisio–Masku -välin muuttaminen nelikaistaiseksi, tievalaistukset osuuksille Mynämäki–Kovero ja Laitila–Vermunttila, Hangassuon ohituskaistat, Niittymaan liittymäjärjestelyt, Niittymaa–Pinomäki-välin kevyen liikenteen järjestelyt sekä Isomäen risteyssilta katujärjestelyineen. Partiainen kertoo suotuisten markkinatilanteiden ja järkevien urakkakokonaisuuksien mahdollistaneen useita parannustoimenpiteitä mitkä eivät kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaan. Tällaisia kohteita olivat muun muassa Masku–Nousiainen -välin muuttaminen nelikaistaiseksi, Korvenkulman pohjavesisuojaus ja kaksi kevyen liikenteen väyläosuutta. Sata työntekijää Hankkeen työllistävä vaikutus on ollut hyvä. Partiainen arvioi parhaillaan Raisio–Maskun osuuden rakentamisen aikaan työntekijöitä olleen noin sata. Hän arvioi hankkeen työllistäneen keskimäärin noin 30 henkilöä. Hankkeen alkuperäiseksi budjetiksi oltiin määritelty 102,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 lopun lisäbudjetissa tätä kuitenkin pienennettiin kymmenellä miljoonalla eurolla, mutta samalla annettiin valtuus nelikaistaistaa väli Masku–Nousiainen. Suurin osa tästä budjetista käytettiin Raisio–Nousiainen väliseen osuuteen, noin 63 miljoonaa euroa. Masku–Nousiainen osuuden arvo on vajaa 20 miljoonaa euroa ja Rauman Luostarinkylän erillisurakan 9,3 miljoonaa euroa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisätöitä riittää Mittavasta hankkeesta huolimatta Valtatie 8 vaatii kuitenkin vielä lisää työtä. Väylän ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen mukaan pian valmistuvalla hankkeella pystyttiin vastaamaan vain osaan parannustarpeista. Suunnitteilla on tiejakson Nousiainen–Pori liikenteen sujuvoittaminen kolmella keskikaiteellisella ohituskaistaparilla, joiden kustannuksiksi on arvioitu noin 30 miljoonaa euroa. Rahoitus hankkeelle on myönnetty. Vaikutukset näkyvät jo nyt Vaikka Valtatie 8:n tieprojekti Turun ja Porin välillä alkaa saamaan lopullisen muotonsa vasta nyt, ELY-keskuksen liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klangin mukaan turvallisuusvaikutukset ovat jo nähtävissä. Ennen parantamishanketta vuosina 2001–2005 tien turvallisuus oli pääteiden runkoverkon huonoimpia, Turun ja Porin välillä tapahtui vuosittain noin 44 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa kuoli viisi ihmistä. Nykyisten osahankkeiden valmistuessa Turun ja Porin välillä tapahtui keskimäärin vuosittain noin 22 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa vuonna 2018 kuoli kaksi ihmistä. Vuonna 2017 ei kuollut yhtään ihmistä. – Kyllä on tullut merkittäviä tuloksia, henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien määrä on lähes puolittunut, Klang kertoo. – Kun tarkastellaan henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia ja jaetaan onnettomuudet (5 vuoden keskiarvot) eri onnettomuusluokkiin niin voidaan todeta, että risteämisonnettomuudet ovat vähentyneet 70 prosenttia, yksittäis- ja kääntymisonnettomuudet -50 prosenttia ja ohitusonnettomuudet poistuneet lähes kokonaan. Peräänajo-onnettomuudet ovat vähentyneet vain n. 16 prosenttia ja kohtaamisonnettomuudet ovat jopa lisääntyneet 20 prosenttia. Kohtaamisonnettomuudet sisältävät myös itsetuhoista käyttäytymistä, joten niitä on vaikea estää kokonaan. Keskikaide estää tehokkaasti kohtaamisonnettomuuksia ja riittävä turvaväli peräänajo-onnettomuuksia, Klang jatkaa. Tieprojektin vaikutuksia ruuhkaan on vielä mahdotonta arvioida, koska työmaiden esto- ja hidastusvaikutukset näkyvät vielä tilastoissa. Klangin mukaan matka-aika Turku–Nousiainen välillä on kuitenkin vähentynyt huomattavasti. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Väylä Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin