Toiveissa autoveron saattohoito

Tuore kirja pohtii, olisiko 60-vuotiaan autoveron jo aika siirtyä eläkkeelle.

”Kun ihminen on jo käynyt Kuussa, aloin miettiä, onko todella mahdotonta keksiä keinot autoveron poistamiseen Suomesta; eihän tällaista veroa ole enää esimerkiksi Ruotsissa, Virossa, Venäjällä eikä Saksassa.”

Finanssioikeuden emeritusprofessori Esko Linnakangas ei ole asialla ensimmäistä kertaa. Hän on läpivalaissut suomalaista auto- ja tieliikenneverotusta useasti aiemminkin. Autoverotus-kirja ilmestyi vuonna 1988, ja Autojen verotus vuonna 2007. Nyt on autoveron 60-vuotisjuhlakirjan aika, eikä teos ole todellakaan mikään juhlakalun hymistelyopus, kaikkea muuta.

Linnakangas käy kirjassa seikkaperäisesti lävitse liikenneverojen luokittelun, autoveron syntyvaiheet, ajoneuvoveron monet muutokset, polttoaineverotuksen vaikutukset ja tuoreet tämän vuoden alusta käyttöön tulleet veroporkkanatkin eli uudelleen henkiin muokattuna herätetyn romutuspalkkion, sähköautotuen sekä autojen kaasu- ja etanolikonversioiden tukimuodot.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Voittotarina valtiolle

Linnakangas kuvaa kirjassa, kuinka hyvätuottoinen autovero on ollut valtion rahakirstun vartijoille eittämättä voittotarina. Mutta nyt veron elinkaari on Linnakankaan mukaan kääntymässä ehtoopuolelle.

”Autoveron kunto on viime vuosina kuitenkin selvästi heikentynyt. Elossa olevan autoverokarhun saattohoidosta, peijaisista ja museoinnista puhuminen julkisesti on arka aihe.”

Kirjoittaja ei aristellut käydä aiheen kimppuun, sillä ”olen eläkkeellä, enkä edes ole työskennellyt autoalalla enkä valtiovarainministeriössä”.

Kirjoittaja on työskennellyt urallaan muun muassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa, Lapin yliopiston julkisen talouden professorina sekä keväästä 2007 Helsingin yliopiston finanssioikeuden professorina.

Mahtituottoja vuodesta toiseen

Yksinomaan valtion verotulojen kannalta tarkasteltuna autoverot ovat olleet vastaansanomaton järjestelmä. Autoveron tuotto valtiolle oli vielä 1950- ja 1960-lukujen taitteessa 0,6–0,7 prosenttia verotuloista. Vuodesta 1962 alkaen tuotto on noussut moninkertaisesti.

Esimerkiksi vuonna 1987 autoveron osuus valtion verotuloista oli jo 4,1 prosenttia ja ajoneuvoveron osuus 0,7 prosenttia.

Ja vaikka Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 aiheutti monia muutoksia autoverotukseemme, ei näiden kahden veron vuotuinen tuotto valtiolle juuri notkahtanut. Tuotto esimerkiksi vuonna 1995 oli 4,0 prosenttia ja vuonna 1997 4,7 prosenttia valtion verotuloista.

Linnakangas nostaa esiin, että autoveron ja ajoneuvoveron yhteistuotto valtiolle on pysytellyt koko 2000-luvun korkealla tasolla tuottoprosentin vaihdellessa 4,3–6,0 prosentin välillä.

Ja vuosien 2010 ja 2018 välillä tuottoprosentti on ollut haarukassa 4,5–5,1.

Liikkumisen kustannuksiin vaikuttaa oleellisesti myös polttoaineiden verotus. Valtio kerää bensiinistä ja dieselöljystä vuodessa noin 2,6 miljardia euroa tuloja, joka vastaa peräti 6 prosenttia valtion verotuloista. Ja tähän ei ole laskettu polttoaineiden myynnistä kertyviä arvonlisäveroja.

Valtio toki tarvitsee verotulonsa yhteiskunnan yhteiseksi hyväksi. Kirjaan perehtyessä nousee kuitenkin pakottamatta mieleen, että monia autoilijoita lohduttaisi, jos autoverotuksen verotuotot myös korvamerkittäisiin ja käytettäisiin täysimääräisesti esimerkiksi rapautuvan tiestömme kunnon ylläpitoon.

Kitkeriä kannanottoja

Kirjan ansioita on paitsi tarkka verotusvaiheiden läpikäynti, myös sen kertominen, mitä eri asiantuntijatahot ovat kantanaan kertoneet päättäjille auto- ja liikenneverotuksen monissa eri muutosvaiheissa. Se, onko esimerkiksi valtiovarainministeriö ottanut huomioon eri toimijoiden ehdotuksia, on monet kerrat jäänyt vain toiveeksi.

Esimerkiksi Autoliitto on pontevasti tuonut autoilijan arkea kuvaavia näkökantoja esiin lausunnoissaan. Hyvä esimerkki on liikenne- ja viestintäministeriön helmikuussa 2017 asettaman parlamentaarisen työryhmän pohdintoihin liittyvät lausunnot. Työryhmän tehtävänä oli määritellä suomalaisen liikenneverkon ylläpitoon ja kehittämiseen tarvittavia keinoja, joihin oleellisesti liittyvät EU:nkin määrittämät päästövähennystavoitteet ja suomalaisen väyläverkon rahoitus.

Autoliiton lausunnon mukaan keskeinen tapa vähentää liikenteen päästöjä olisi nuorentaa autokantaa. Se onnistuisi Autoliiton mukaan autoveroa hallitusti alentamalla.

”Suomi on autojen lukumäärällä asukasta kohden mitattuna EU:n autoistuneimpia maita. Meillä on paljon kahden ja kolmen auton talouksia, ja vanhin autokanta on juuri näitä kakkos- ja kolmosautoja.”

Autoliitto huomautti lausunnossaan, että näiden autojen uusiminen ei ole käyttäjien taloudellisesta asemasta johtuen välttämättä laisinkaan mahdollista. Lausunnon mukaan autokannan päästöjä voitaisiin vähentää biopolttoaineiden osuutta lisäämällä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Taitamaton veronpoisto aiheuttaisi ongelmia

Yksi verotuksen muutosvaihe oli vuonna 2008, jolloin autovero muutettiin hiilidioksidipäästöihin pohjautuvaksi. Se tarkoitti sitä, että vähäpäästöisten autojen autovero aleni ja suuripäästöisten autojen vero nousi.

Emeritusprofessori Esko Linnakangas on pitkän linjan verotusasiantuntija, joka ei usko, että nykyinen autoverotus muuttuu radikaalisti tai nopeasti.

”Lähivuosina jatkettaneen autoveron alentamista ja ajoneuvoveron vastaavaa korottamista.”

Kirjoittaja arvioi, että autoveroa alennetaan eritoten vähäpäästöisten autojen osalta.

”Sitten kun autovero saadaan selvästi alemmas, noin puoleen nykyisestä tasosta, tarjoutuu mahdollisuus korvata se käyttömahdollisuuteen tai todelliseen käyttöön perustuvilla veroilla tai vaikkapa yksityisoikeudellisiksi katsottavilla asiakasmaksuilla.”

Linnakangas huomauttaa kuitenkin, että jos epävarmuus autoveron kohtalosta kasvaa suureksi ja autokauppa sen vuoksi autoveron poistamista odoteltaessa pysähtyy, voi olla pakko poistaa autovero nopeasti.

Kaupan tyssäämisestä on olemassa tuore esimerkki. Ministeri Anne Bernerin (kesk) viime vuoden tammikuussa julkituoma liikenneministeriön selvitys liikenneverkon kehittämisestä sisälsi ehdotuksia, mitkä seisauttivat autokaupan. Muutama päivä myöhemmin, 23.1.2017, kerrottiin poliittisesti sovitun, ettei autoverosta luovuta.

Hävitty veto Renaultista

Omia vaikuttimiaan emeritusprofessori avaa aika hauskasti. Linnakangas nimittäin kertoo nuorempana miettineensä, mikä elämässä voisi olla hauskempaa kuin autolla ajaminen. Iän karttuessa on löytynyt yksi hauskempi asia. Vielä hauskempaa on verotuksen ja historian tutkiminen!

Kirjoittaja on ottanut myös henkilökohtaisia riskejä povatessaan autoveron manan maille siirtymistä. ”Löin aikoinaan Renaultista vetoa, että autovero poistuu verojärjestelmästämme 2010-luvun puolivälissä. Väärässä olin, mutta voittaja onneksi hyväksyi Renaultista 1,0-litraisen mallin, jonka luovutin hänelle 15.12.2016 konjakkiversiona.”

Teksti: Marko Jokela Kuva: Lauri Ahtiainen