6.2.2019 Liikenne Vakavimmat kolarit sattuvat päätieverkolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viime vuonna sattui 224 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Vuonna 2018 sattui 224 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 246 henkeä. Onnettomuuksia tapahtui eniten päätieverkolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Onnettomuuksia aiempaa enemmän Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ilmoittamien ennakkotietojen mukaan viime vuonna sattui 13 kuolemaan johtanutta onnettomuutta enemmän kuin edeltävänä vuonna. Eniten lisääntyivät henkilöautoilijoiden aiheuttamat onnettomuudet, joita tapahtui 12 enemmän. – Valitettavasti vuoden 2017 hyvä liikenneturvallisuuskehitys ei jatkunut viime vuonna, vaan onnettomuuksien määrä kääntyi jälleen nousuun, Onnettomuustietoinstituutin (OTI) liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari taustoittaa. Yleisin onnettomuustyyppi vuonna 2018 oli tieltä suistuminen. Kaikista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista suistumisia oli vajaa puolet (44 %). Valta- ja kantateillä rytisee Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet, eli onnettomuudet, joissa on osallisena vain moottoriajoneuvoja, painottuivat aiempien vuosien tapaan päätieverkolle eli valta- ja kantateille. Edellisvuoteen nähden niin tieltä suistumiset kuin kohtaamisonnettomuudet eli törmäykset lisääntyivät tällä ylemmällä tieverkolla. Kohtaamisonnettomuuksia sattui melkein kolmannes enemmän. – Onnettomuustutkinnan perusteella päätieverkon turvallisuuden kehittämiselle on tarvetta. Toimenpiteitä tarvitaan jatkossakin, Parkkari painottaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ikäkuljettajat riskiryhmässä Yli 64-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamia onnettomuuksia tapahtui viime vuonna eniten viiteen vuoteen. OTIn mukaan heidän onnettomuuksiensa osuus oli vajaa kolmannes (27 %) kaikista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista. – Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna iäkkäämmille kuljettajille sattuneet kuolonkolarit ovat lisääntyneet pikkuhiljaa ja tasaisesti väestön ikääntyessä. Monissa iäkkäämmille tapahtuneissa onnettomuuksissa taustalla on ollut sairaskohtaus ja usein kolarissa ei ole mukana muita ajoneuvoja, OTIn liikenneturvallisuustutkija Salla Salenius kertoo. Ikääntyneiden kuljettajien kesken ajokyvyssä on suuria eroja. Kun ikää alkaa olla enemmän, ajokykyä on kuitenkin tärkeää tarkkailla. – Esimerkiksi lääkärin kannattaa ottaa asia puheeksi jo hyvissä ajoin ennen kuin ajokortista luopuminen tulee ajankohtaiseksi, Salenius tähdentää. Hyvä ajokeli, turhia riskinottoja On nurinkurista, että valtaosa kuolonkolareista sattuu hyvissä ajo-olosuhteissa. OTI muistuttaa, että vuoden 2017 valmistuneista onnettomuustutkinnoista selviää, että pahimmat seuraukset liikenteessä liittyvät yleiseen riskinottoon: päihteidenkäyttöön, nopeuteen sekä turvalaitteiden käyttämättä jättämiseen. Usein onnettomuuden taustalla on ollut useita samanaikaisia riskitekijöitä. Vuonna 2017 moottoriajoneuvo-onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista noin kolmannes oli rattijuoppoja. Kaksitoista kuljettajaa (7 %) ajoi huumeiden vaikutuksen alaisena. Kolmanneksessa vuoden 2017 moottoriajoneuvo-onnettomuuksista taustalla vaikutti jokin nopeuteen liittyvä riskitekijä. Nopeuteen liittyviä taustariskejä voivat ylinopeuden lisäksi olla esimerkiksi liian suuri nopeus olosuhteisiin, kuljettajan taitoihin tai ajoneuvoon nähden. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Joka kolmas ei käyttänyt turvavyötä Joka kolmas henkilö- tai pakettiautossa matkustaneista moottoriajoneuvo-onnettomuudessa olleista ei käyttänyt turvavyötä vuonna 2017. Tutkijalautakuntien arvioiden mukaan turvavyötä käyttämättömistä kuolleista kolmannes eli kaikkiaan 22 henkilöä olisi voinut pelastua, jos vyö olisi ollut käytössä. Lähde: OTI Kuvitus: Moottorin arkisto Tästä syystä onnettomuusluvuissa on eroja OTIn ja Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastoinnissa on eroavaisuuksia, joka johtuu tilastointitavasta. OTIn tilastoissa sairauskohtaukseen kuolleet sisältyvät lukuihin, mutta Tilastokeskuksella eivät. OTIn tilastoissa näkyvät pääsääntöisesti onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa onnettomuudesta. Tilastokeskuksen tilastoissa liikennekuolemaksi lasketaan menehtyminen 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta. Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. OTI tarjoaa tietoa, jonka avulla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen muun muassa lainsäädännön tasolla. Tiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisestikin vertaillen ainutlaatuista. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. Lähde: OTIn ennakkoraportti vuodesta 2018 sekä liite alueellisista luvuista, OTI-vuosiraportti 2017 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 23.7.2026 Yleinen Tunnetko oikeasti liikennemerkit? – Muutamat liikennemerkistön nippelit paljastavat totuuden lahjomattomasti 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan