9.2.2016

Farmarit kiinteä osa Volvoa, V90 julkistetaan pian

Volvo 1800 ES

Farmariautot kuuluvat jatkossakin kiinteästi ruotsalaisvalmistajan imagoon.

Volvon uutta tulemista edustavien XC90 ja S90 -mallien jälkeen vuorossa on, joskaan ei yllättävästi, V90-farmari. Yhtiö kertoi paljastavansa uuden farmarinsa helmikuun 18. päivä. Malli perustuu samaan arkkitehtuuriin kuin XC90 ja S90. Samalla Volvo halusi muistuttaa farkkujen pitkästä perinteestä automerkin historiassa, onhan yhtiö häärännyt korimallin parissa yli 60 vuoden ajan.

Volvo 245

– Meillä on pitkät perinteet farmarisegmentissä. Monien ihmisten mielissä me olemme tämän luokan ykkösmerkki. Vaikka Volvo-brändi kattaa paljon muutakin kuin sportswagoneita, viemme ylpeänä rikasta perinnettämme eteenpäin V90-mallin kanssa, kertoo Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.

Volvo Duett

Alussa oli vuosi 1953 ja Volvo Duett. Nykyaikaisen dynaamisesti kyseessä oli "ensimmäinen auto, joka vastasi sekä aktiivisen vapaa-ajan että työelämän asettamiin haasteisiin". Duettista alkaen yhtiö on myynyt yli kuusi miljoonaa farmariautoa, vastaten noin kolmasosaa koskaan valmistetuista Volvoista.

Volvo 850 T5 R

Lähde ja kuvat: Volvo

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat