28.12.2022

Ajatuksia autoista: siirtymäajan hankintatuki, sanoi ministeri

Liikenteen päästöjen puolittaminen vaatisi, että Suomen teillä kulkisi vuonna 2030 vähintään 600 000 sähköautoa – mutta onko ihmisillä varaa vaihtaa sähköautoilijaksi?

Suomen liikenteen päästöjen vähentämistavoitteet ovat kunnianhimoisia: päästöjen tulisi puolittua vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 päästötasoon verrattuna. Vuoteen 2045 mennessä tulisi yltää tyystin fossiilittomaan liikenteeseen, mikä tarkoittaisi, ettei Suomen teillä enää käytettäisi lainkaan fossiilisia polttoaineita.

Päästöjen puolittaminen vaatisi, että Suomen teillä kulkisi vuonna 2030 vähintään 600 000 sähköautoa, arvioivat taloustutkijat taannoin Moottorin artikkelissa.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATTin tutkijat totesivat myös, että Suomessa on tuettu sähköautojen hankintaa ja latauspisteiden rakentamista huomattavasti vähemmän kuin muissa Länsi-Euroopan vertailumaissa: esimerkiksi Espanjassa tuki on 7 000 euroa, Saksassa ja Ranskassa enimmillään jopa 9 000 euroa.

Sähköautojen hankintatuet Norjassa, Saksassa ja Ruotsissakin ovat olleet merkittävästi korkeammalla tasolla, jopa moninkertaiset, Suomen vastaavan hankintatukeen verrattuna.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suosittu tuki kuopattiin

Monissa verrokkimaissa hankintatuella on ollut autoilun sähköistymistä vilkastuttava merkitys, mutta meillä hankintatuki autoliikenteen sähköistämiskeinona on jo kuopattu.

Liikenneministeri kuvasi tukea ”siirtymäajan tueksi” kun Moottori 19.9. uutisoi, että tukimuoto yksityishenkilöiden täyssähköauton hankintaan todella loppuu.

Rahat budjetista ehtyivät, ja liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) nosti kädet poliittisesti ylös. Rahaa ei suosittuun tukeen enää löydy. Ministeri tosin arvioi, että 2 000 euron suuruisen hankintatuen ”avulla on saatu merkittävä muutos käyttövoimamuutoksessa ja sähköautojen hankintamäärissä.”

Varmaan näin, mutta tuelle olisi ollut vastakin tarvetta.

Tuki on ollut erityisen tärkeä, koska moni henkilöauto on iäkäs, keskimäärin 12,6 vuotta vanha, eikä ilmaston ja päästöjen kannalta paras vaihtoehto arjen mahdollistavaksi kulkupeliksi. Mutta väliraha uuteen autoon, uudesta täyssähköautosta puhumattakaan, ylittää monen kotitalouden taloudelliset mahdollisuudet.

Hankintatuki on ollut omiaan myös siksi, ettei käytettyjen sähköautojen tarjonta ole vielä kovinkaan runsasta.

Tiedän ihan omasta lähipiiristäkin, että 2 000 euron tukisumma on ollut ratkaiseva tekijä auton käyttövoimaa harkittaessa ja auton ostopäätöstä ajoitettaessa. Kun tuki loppui, lykkääntyi monessa kotitaloudessa toive vaihtaa polttomoottoriauto sähköautoon.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto

Luetuimmat