19.9.2022 Liikenne Sähköautojen hankintatuki loppuu – Timo Harakka: ”Siirtymäajan tuki” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden sähköauton ostoon tarkoitetun hankintatuen määräraha on käytännössä käytetty jo liki loppuun. Liikenneministeri: ”Sähköautojen hankintatuki on ollut siirtymäajan tuki.” Suosittu sähköautojen hankintatuki loppuu. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoo, että budjettiriihessä ei esitetty määrärahojen lisäämistä. – Sähköautojen hankintatuki on ollut siirtymäajan tuki. Hallituksen esityksestä asiassa päätettiin tänäisessä Valtioneuvoston yleisistunnossa. 2 000 euron suuruisesta hankintatuesta ovat saaneet nauttia ne uusien täyssähköhenkilöautojen ostajat, joiden auto on maksanut alle 50 000 euroa. Liikenteen sähköistymisen rivakkuus yllätti monet ja söi hankintatuen määrärahat, eikä lisää hankintatukirahaa ole siis luvassa. – Traficomin arvion mukaan sähköautojen hankintatukien ja muuntotukien määräraha varataan loppuun syyskuun aikana. Tämä koskee henkilöautoja. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hankinta- ja muuntotukien hakuaikoja vastaamaan uusia määrärahapäätöksiä. Täyssähköautojen hankintatuen ja muuntotuen hakuaikaa lyhennettäisiin 31.12.2022 saakka, ministeri Harakka avaa näiltä osin hallituksen esitystä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2023. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Onnistunut toimenpide – Budjettiriihessä ei esitetty määrärahojen lisäämistä. Sähköautojen hankintatuki on ollut siirtymäajan tuki, Harakka toteaa ja pitää tukimallia onnistuneena toimenpiteenä. – Sen avulla on saatu merkittävä muutos käyttövoimamuutoksessa ja sähköautojen hankintamäärissä. Vuonna 2021 täyssähköautojen määrä kasvoi 136 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Miten käy liikenteen sähköistymistavoitteiden ja päästötavoitteiden? – Hankintatukia jatketaan sähkö- ja kaasukäyttöisten pakettiautojen ja kuorma-autojen osalta, ja niihin määrärahoja on jäljellä haettavaksi, ministeri Harakka toteaa. – Päästötavoitteiden osalta tärkeä muutos on edessä juuri raskaassa liikenteessä. Budjettiriihessä tehtiin kirjaus toimista sähkön hinnan kohtuuttoman nousun kompensoimiseksi kotitalouksille. Samalla huolehditaan riittävistä kannustimista energian säästämiseen ja päästöttömän energian investointeihin. Tämä on pohjana myös liikenteen toimien jatkovalmistelulle. Sähköistymiskehityksen vauhdittamiseksi on nykyäänkin keinoja, kuten jakeluinfratuet sekä yksityiselle että julkiselle lataukselle. Kannatatteko ympäristöministeri ministeri Maria Ohisalon (vihr.) ajatusta yksityishenkilöille myönnettävistä valtion takaamista energiaomavaraisuuslainoista, joita vähävaraiset voisivat käyttää myös sähköautojen hankintaan? – Nyt tarvitaan hyviä keinoja irtautumiseen fossiilisesta energiasta, en vastusta sitä. Jatkovalmistelun myötä on varmasti parempi ottaa kantaa, kun yksityiskohdat ovat tiedossa. Hankintatukea haettiin ahkerasti Kansalaiset ovat hakeneet hankintatukia ahkerasti, kuten Moottori kertoi viimeksi elokuun puolivälissä. Tammi–elokuussa rekisteröidyistä henkilöautoista noin 15 prosenttia on ollut täyssähköautoja, kun osuus vielä viime vuonna oli noin 10 prosenttia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tukieuroista käytetty jo 97 % Erilaisille hankinta- ja muuntotuille oli valtion budjetista varattu yhteensä 26,5 miljoonaa euroa. Tukimäärärahojen suhteen raavitaan jo rahakirstun pohjaa: määrärahoista on käytetty 97 prosenttia, kertovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tuoreimmat tiedot (päivitetty 19.9.2022). Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuki on yksi valtioneuvoston Fossiilittoman liikenteen tiekartan avaintoimenpiteistä. Autoala kritisoi tukien ehtymistä Autoala on kritisoinut hankintatukien päättymistä. Tukimuodolle olisi tarvetta, sillä hintaero keskimääräisen polttomoottoriauton ja täyssähköauton välillä on vielä noin 20 000 euroa. Autoliitto on puolestaan ehdottanut, että sähköhenkilöautojen hankintatuki tulisi ulottaa myös käytettyihin sähköautoihin. Moottorin artikkelissa Autoliitto perusteli kantaansa sillä tosiasialla, että Suomessa tehdään yhtä uuden auton kauppaa kohden kuusi käytetyn auton kauppaa. Autoalan näkemyksen mukaan tukea liikenteen sähköistymisen jatkamiseksi kaivataan kipeästi, sillä käyttövoimamurroksen alkuvuosiin suunnatun hankintatuen vaikutus sähköistymiseen on merkittävä. Tästä ovat alan mukaan esimerkkeinä Norjan ja Ruotsin autokannan kehitys. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuki tasaa hintaeroa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio toi syyskuun alussa esiin, että vaikka hankintatuki ei ole ainoa tekijä kotitalouksien hankintapäätöksissä, se helpottaa hankintaa, koska tuki tasaa hintaeroa verrattaessa uuden sähköauton hintaa samankokoisen uuden tai käytetyn polttomoottoriauton hintaan. Kallio uumoili Moottorin aiemmassa artikkelissa, että tuen loppuminen voi tuoda ikäviä lieveilmiöitä. – Mikäli sähköistyminen ei etene nykyistä kasvukäyrää selvästi rivakammin, on Suomen täytettävä päästötavoitteensa korottamalla entisestään biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta. Tämän tien päässä häämöttävät valtavat polttoaineiden hintojen nousut, Kallio arvioi. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, liikenne- ja viestintäministeriö / Fossiilittoman liikenteen tiekartta, Autoliitto, Autoalan Tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Autoilu Autoliitto: Suomen tiestö ollut liian helppo säästökohde, nyt menon on muututtava 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 9.6.2026 Laivat M/S Silja Serenade, merentutkimusalus vuodesta 1998 - ottaa 3 000 tieteellistä merivesinäytettä jokaisella matkallaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 8.6.2026 Laivat Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km