19.9.2022 Liikenne Sähköautojen hankintatuki loppuu – Timo Harakka: ”Siirtymäajan tuki” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden sähköauton ostoon tarkoitetun hankintatuen määräraha on käytännössä käytetty jo liki loppuun. Liikenneministeri: ”Sähköautojen hankintatuki on ollut siirtymäajan tuki.” Suosittu sähköautojen hankintatuki loppuu. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoo, että budjettiriihessä ei esitetty määrärahojen lisäämistä. – Sähköautojen hankintatuki on ollut siirtymäajan tuki. Hallituksen esityksestä asiassa päätettiin tänäisessä Valtioneuvoston yleisistunnossa. 2 000 euron suuruisesta hankintatuesta ovat saaneet nauttia ne uusien täyssähköhenkilöautojen ostajat, joiden auto on maksanut alle 50 000 euroa. Liikenteen sähköistymisen rivakkuus yllätti monet ja söi hankintatuen määrärahat, eikä lisää hankintatukirahaa ole siis luvassa. – Traficomin arvion mukaan sähköautojen hankintatukien ja muuntotukien määräraha varataan loppuun syyskuun aikana. Tämä koskee henkilöautoja. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hankinta- ja muuntotukien hakuaikoja vastaamaan uusia määrärahapäätöksiä. Täyssähköautojen hankintatuen ja muuntotuen hakuaikaa lyhennettäisiin 31.12.2022 saakka, ministeri Harakka avaa näiltä osin hallituksen esitystä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2023. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Onnistunut toimenpide – Budjettiriihessä ei esitetty määrärahojen lisäämistä. Sähköautojen hankintatuki on ollut siirtymäajan tuki, Harakka toteaa ja pitää tukimallia onnistuneena toimenpiteenä. – Sen avulla on saatu merkittävä muutos käyttövoimamuutoksessa ja sähköautojen hankintamäärissä. Vuonna 2021 täyssähköautojen määrä kasvoi 136 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Miten käy liikenteen sähköistymistavoitteiden ja päästötavoitteiden? – Hankintatukia jatketaan sähkö- ja kaasukäyttöisten pakettiautojen ja kuorma-autojen osalta, ja niihin määrärahoja on jäljellä haettavaksi, ministeri Harakka toteaa. – Päästötavoitteiden osalta tärkeä muutos on edessä juuri raskaassa liikenteessä. Budjettiriihessä tehtiin kirjaus toimista sähkön hinnan kohtuuttoman nousun kompensoimiseksi kotitalouksille. Samalla huolehditaan riittävistä kannustimista energian säästämiseen ja päästöttömän energian investointeihin. Tämä on pohjana myös liikenteen toimien jatkovalmistelulle. Sähköistymiskehityksen vauhdittamiseksi on nykyäänkin keinoja, kuten jakeluinfratuet sekä yksityiselle että julkiselle lataukselle. Kannatatteko ympäristöministeri ministeri Maria Ohisalon (vihr.) ajatusta yksityishenkilöille myönnettävistä valtion takaamista energiaomavaraisuuslainoista, joita vähävaraiset voisivat käyttää myös sähköautojen hankintaan? – Nyt tarvitaan hyviä keinoja irtautumiseen fossiilisesta energiasta, en vastusta sitä. Jatkovalmistelun myötä on varmasti parempi ottaa kantaa, kun yksityiskohdat ovat tiedossa. Hankintatukea haettiin ahkerasti Kansalaiset ovat hakeneet hankintatukia ahkerasti, kuten Moottori kertoi viimeksi elokuun puolivälissä. Tammi–elokuussa rekisteröidyistä henkilöautoista noin 15 prosenttia on ollut täyssähköautoja, kun osuus vielä viime vuonna oli noin 10 prosenttia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tukieuroista käytetty jo 97 % Erilaisille hankinta- ja muuntotuille oli valtion budjetista varattu yhteensä 26,5 miljoonaa euroa. Tukimäärärahojen suhteen raavitaan jo rahakirstun pohjaa: määrärahoista on käytetty 97 prosenttia, kertovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tuoreimmat tiedot (päivitetty 19.9.2022). Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuki on yksi valtioneuvoston Fossiilittoman liikenteen tiekartan avaintoimenpiteistä. Autoala kritisoi tukien ehtymistä Autoala on kritisoinut hankintatukien päättymistä. Tukimuodolle olisi tarvetta, sillä hintaero keskimääräisen polttomoottoriauton ja täyssähköauton välillä on vielä noin 20 000 euroa. Autoliitto on puolestaan ehdottanut, että sähköhenkilöautojen hankintatuki tulisi ulottaa myös käytettyihin sähköautoihin. Moottorin artikkelissa Autoliitto perusteli kantaansa sillä tosiasialla, että Suomessa tehdään yhtä uuden auton kauppaa kohden kuusi käytetyn auton kauppaa. Autoalan näkemyksen mukaan tukea liikenteen sähköistymisen jatkamiseksi kaivataan kipeästi, sillä käyttövoimamurroksen alkuvuosiin suunnatun hankintatuen vaikutus sähköistymiseen on merkittävä. Tästä ovat alan mukaan esimerkkeinä Norjan ja Ruotsin autokannan kehitys. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuki tasaa hintaeroa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio toi syyskuun alussa esiin, että vaikka hankintatuki ei ole ainoa tekijä kotitalouksien hankintapäätöksissä, se helpottaa hankintaa, koska tuki tasaa hintaeroa verrattaessa uuden sähköauton hintaa samankokoisen uuden tai käytetyn polttomoottoriauton hintaan. Kallio uumoili Moottorin aiemmassa artikkelissa, että tuen loppuminen voi tuoda ikäviä lieveilmiöitä. – Mikäli sähköistyminen ei etene nykyistä kasvukäyrää selvästi rivakammin, on Suomen täytettävä päästötavoitteensa korottamalla entisestään biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta. Tämän tien päässä häämöttävät valtavat polttoaineiden hintojen nousut, Kallio arvioi. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, liikenne- ja viestintäministeriö / Fossiilittoman liikenteen tiekartta, Autoliitto, Autoalan Tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa