Ajoneuvot 21.12.2018
Automallin ongelmat ja vahvuudet paljastuvat kestotestissä
Saksalaisen AutoBild-lehden 100 000 kilometrin kestotesti kertoo autoyksilön toimintavarmuudesta ja ominaisuuksista päivittäisessä käytössä.
Saksalainen AutoBild-lehti on ajanut kestotestejä jo vuodesta 1986 lähtien. Aluksi testimatka oli 50 000 kilometriä ja vuodesta 2000 alkaen matka pidennettiin 100 000 kilometriin. Pitkä 100 000 kilometrin kestotesti kertoo tavallista koeajoa enemmän automallien toimintavarmuudesta päivittäisessä käytössä.
Tämä artikkeli on AutoBildin julkaisemien kestotestien tulosten yhteenveto vanhempien automallien osalta eli vuosilta 2000–2013.
Pisteiden laskutapa muuttui ja täydentyi vuodesta 2014 alkaen. Vuodet 2014–2018 on esitetty aiemmin Moottorissa julkaistussa jutussa.
Lastentaudit paljastuvat
Kestotestiin valitaan uutuusmalleja ensimmäisistä tuotantoeristä.
Mittava kestotesti selvittää mallin yhden autoyksilön osalta, onko uutuus toimintavarma vai onko siinä lastentauteja ja mahdollisia tyyppivikoja.
Laatueroja löytyy
Lastentaudit vähenevät mallin tuotannon jatkuessa vuosia. Saman mallin eri vuosimallien välillä voi olla suuriakin laatueroja – etenkin eurooppalaisissa merkeissä.
Hyvä esimerkki on keskiluokan tila-auto Volkswagen Touran, jonka vuosimalli 2004 jäi testin heikoimmaksi. Sen sijaan Volkswagen Touranin uudempi vuosimalli 2010 osoittautui toimintavarmaksi ja sai erittäin hyvän arvosanan. Tuotannon jatkuessa vuosikausia valmistaja onnistui kitkemään useimmat lastentaudit pois.
Kärjessä bemarikaksikko
Saksalaiset BMW 528i Touring ja BMW 130i ovat kärjessä ilman vikoja.
Kärjen tuntumasta löytyvät myös japanilaiset Mazda 3, Mazda 5, Mazda 6, Honda Jazz sekä Toyota Prius -hybridin kaksi eri versiota, Prius II ja Prius III. Eteläkorealainen Kia Venga nousi myös kärkiryhmään, samoin espanjalainen Seat Ibiza.
Häntäpäästä kuuden huonoimman joukosta löytyy neljä Volkswagenia: Fox, Polo, Touran ja Passat Variant, lisäksi häntäpäässä ovat Citroën C8 ja Peugeot 307.
Saksalainen Auto Bild -kestotesti 100 000 kilometriä vuodet 2000–2013, paremmuusjärjestysTaulukossa arvosana 1+ on paras, 6 huonoin. |
||||
Sija | Malli (Testin päätösvuosi) | Vika-pisteet | Arvo-sana | Vikoja |
1. | BMW 528i Touring (2013) | 0 | 1+ | Vain jarrupalat vaihdettu, ei vikoja! |
1. | BMW 130i (2009) | 0 | 1+ | Vain jarrupalat ja -levyt ja lasinpyyhkimet |
1. | Mazda 6 Sport 1.8 MZR (2004) | 0 | 1+ | Ei vikoja, mutta moottoritilassa ruostetta |
4. | Honda Jazz 1.3i-DSI VTEC IMA (2013) | 1 | 1 | Hieman ruostetta, etujarrupalat |
4. | Kia Venga 1.4 CVVT Vision (2013) | 1 | 1 | Murtunut sumuvalopolttimon kiinnike |
4. | Mazda 3 1.6 MZR High-Line (2011) | 1 | 1 | Etujarrupalat, pyörien venttiilit |
4. | Mazda 5 2.0 MZR-CD Top (2008) | 1 | 1 | Ruostetta, ikkunannostimen säätö |
4. | Toyota Prius II HSD Executive (2006) | 1 | 1 | Hiukan ruostetta ovitiivisteiden alla |
9. | Toyota Prius III Life (2012) | 2 | 1 | Vain kaksi palanutta polttimoa |
9. | Seat Ibiza 1.4 16V Sport (2011) | 2 | 1 | Vain vähäisiä pikkuvikoja |
9. | Volkswagen Golf VI 1.4 TSI Comfortline (2011) | 2 | 1 | Etujarrut ja kytkimen työsylinteri |
9. | Volkswagen Touran 2.0 TDI BMT DSG (2012) | 2 | 1 | Kyynärnoja ja ristiselän tuen säätö |
13. | BMW 320i Touring (2008) | 3 | 1 | Jarrulevyt ja -palat, kattoluukun säätö |
13. | Kia Cee’d 1.6 CRDi EX(2009) | 3 | 1 | Etujarrulevyt ja –palat, hiukan ruostetta |
13. | Škoda Superb Combi 2.0 TSI DSG Elegance (2013) | 3 | 1 | Vain vähäisiä pikkuvikoja |
13. | Toyota Verso 1.8 Life (2012) | 3 | 1 | Pari polttimoa, ruosteenestokäsittely? |
13. | Volkswagen Tiguan 2.0 TSI Sport & Style (2010) | 3 | 1 | Jarrulevyt ja –palat taakse, jarrupalat eteen |
18. | Fiat Bravo 1.9 MJT Emotion (2010) | 4 | 1- | Näätä söi turboletkun. Etujarrupalat ja-levyt |
18. | Honda Accord Tourer 2.2i-DTEC Executive (2010) | 4 | 1- | Jarrupalat eteen ja taakse, yksi polttimo |
20. | BMW X1 xDrive 18d (2012) | 5 | 1- | Etujarrulevyt ja –palat, takajarrupalat |
20. | Seat Alhambra 2.0 TDI DSG Style (2013) | 5 | 1- | Taka-akselistossa pintaruostetta |
20. | Škoda Octavia II Combi 1.6 FSI Ambiente (2007) | 5 | 1- | Etujarrupalat ja –levyt, CD-soitin |
20. | Škoda Yeti 1.8 TSI 4×4 Experience (2012) | 5 | 1- | Polttimoita, kynnyskotelon verhous |
24. | Mercedes-Benz E 320 CDI T | 6 | 2+ | Comand-softa, etujarrupalat neljästi, akku |
24. | Opel Astra 1.7 CDTI Cosmo (2012) | 6 | 2+ | Kytkinpolkimen tunnistin, jarrupalat |
26. | Volkswagen Polo 1.2 TSI Highline (2012) | 7 | 2+ | Näätien järsimät sytytysjohtimet, suojaus! |
27. | Jaguar XF 3.0 V6 Diesel S Premium Luxury (2012) | 8 | 2+ | Jarrulevyt vaihdettiin kolmesti, ei muuta |
27. | Ford Focus 1.6i Turnier (2001) | 8 | 2+ | Äänenvaimentimet, takaluukun kolina |
27. | Mercedes-Benz GLK 220 CDI 4Matic (2013) | 8 | 2+ | Vesipumppu vaihtoon, muutoin olisi 1+ |
27. | Mercedes-Benz GL 420 CDI 4Matic (2009) | 8 | 2+ | Ilmajousituksen kompressori vaihdettiin |
31. | Ford S-Max 2.0 TDCi Trend (2008) | 9 | 2 | Keskikonsolin kansi, istuinlämm. katkaisin |
31. | Ford Mondeo 1.8 Turnier (2007) | 9 | 2 | Viallinen magneettiventtiili ilmastoinnissa |
31. | Opel Vectra C 2.2 16V Elegance (2004) | 9 | 2 | Poikittainen tukivarsi edessä vaihdettiin |
31. | Škoda Roomster 1.9 TDI Comfort (2009) | 9 | 2 | Nokka-akselin laakeriliuskat kuluneet |
35. | BMW 745i (2005) | 10 | 2 | iDrive-yksikkö, oikean sumuvalon tiiviste |
36. | Mercedes-Benz C 180 Kompressor (2009) | 11 | 2 | Useita polttimoita paloi, ei muita vikoja. |
37. | Dacia Logan MCV 1.5 dCi Lauréate (2009) | 12 | 2- | Polttoainemitt. anturi, jarrulevyt ja -palat |
37. | Honda Civic 1.8i Sport (2008) | 12 | 2- | Akku vaihtoon, ruostetta peltitaitoksissa |
37. | Honda Jazz 1.4 (2005) | 12 | 2- | Portaattoman CVT-vaihteiston vaurio |
37. | Mercedes-Benz B 180 CDI (2008) | 12 | 2- | Ilmastointilaitteen puhaltimen säätö |
37. | Renault Clio (2001) | 12 | 2- | Joustintuki murtui, ruoste peltitaitoksissa |
37. | Toyota Auris 1.6 Executive (2009) | 12 | 2- | Jarrupalat ja –levyt edessä, ruostuminen |
43. | Audi A4 Avant 2.0 TDI Ambition (2011) | 13 | 2- | Vetoakselit. vaihteistovaurio (Multitronic) |
43. | Fiat Panda 1.1 8V Active (2007) | 13 | 2- | Jarrupääsylinterin tiiviste, ruostetta |
43. | Kia Soul 1.6 Spirit (2011) | 13 | 2- | Ruostetta koteloissa,vaihteiston öljyvuoto |
43. | Renault Grand Scénic dCi 130 Luxe (2012) | 13 | 2- | Moottorin öljypohja,vaihteisto, tiivisteet |
43. | Renault Laguna Grandtour 2.0 dCi (2010) | 13 | 2- | Kolmiotukivarret ed., nokka-akseli kulunut |
48. | BMW 318i (E46) (2001) | 14 | 2- | Termostaatti, poikitt. tukivarret edessä |
48. | Citroën C5 Tourer HDi 140 Exclusive (2011) | 14 | 2- | Vuoto jousituksen sylinterissä, ilmastointi |
48. | Hyundai Getz 1.1 (2005) | 14 | 2- | Taka-akseli vinkui ja kitisi, pyöränlaakeri! |
48. | Opel Insignia Sports Tourer 2.0 CDTI (2012) | 14 | 2- | Erilaisia sähkölaitevikoja, virheilmoituksia |
52. | Nissan Almera 1.8 Elegance (2003) | 15 | 2- | Nokka-akselin tunnistin, ruoste koteloissa |
52. | Toyota Avensis 2.0 D-Cat (2006) | 15 | 2- | Katalysaattori, kulunut kytkin |
52. | Volkswagen Golf IV 1.4 (2001) | 15 | 2- | Kaksi ylimääräistä korjaamokäyntiä |
52. | Volkswagen T5 2.5 TDI Multivan (2007) | 15 | 2- | Moottorinohjauksen päivitys |
56. | Volkswagen Lupo 1.4 TDI (2002) | 16 | 3+ | Kattoluukku, sen moottori vaihdettiin |
57. | Audi A6 Avant 2.7 TDI (2007) | 17 | 3+ | Vaihteistovaurio, 3-vaiht. synkronointi |
57. | Nissan Qashqai 2.0 Tekna (2009) | 17 | 3+ | Iskunvaimentimet takana, jarrusatula |
57. | Opel Meriva Cosmo 1.7 CDTI (2006) | 17 | 3+ | DVD-Navi-järjestelmä tyhjensi akun |
60. | Mini Cooper (2005) | 18 | 3+ | Vaihteistovaurio, hälyäänet, kolinat |
61. | Ford Fiesta 1.25 Titanium (2012) | 19 | 3+ | Apulaitehihna, akku tyhjä kolme kertaa |
62. | Hyundai i30 cw 1.6 Style (2011) | 20 | 3 | Ruostuminen ja maalauksen laatu |
63. | Audi A6 2.8 Avant (2002) | 21 | 3 | Vaihteisto korjattiin öljyvuotojen vuoksi |
63. | Hyundai Elantra 1.6 GLS (2004) | 21 | 3 | Taka-akselistossa ruostetta, polttimot |
65. | Fiat Grande Punto 1.3 MJT (2009) | 22 | 3 | Pikkuvikoja, esim. lasinpesurin suuttimet |
65. | Renault Kangoo 1.9 dTi (2002) | 22 | 3 | Ruoste peltien taitoksissa (reunoissa), ym. |
67. | Alfa Romeo 147 2.0 T.S. (2003) | 23 | 3- | Moottorinohjaus, 3-vaiht. synkronointi |
67. | BMW X3 2.0d (2008) | 23 | 3- | Turbon ohivirtausputki, lämpötunnistin |
67. | BMW X5 3.0d (2004) | 23 | 3- | Sähkönkulutus, testin aikana 3 akkua |
67. | Toyota Yaris 1.3 Linea Luna (2002) | 23 | 3- | Ei erityisiä vikakohteita |
70. | Ford Mondeo Turnier 2.0 TDCi (2009) | 24 | 3- | Johdinvika, akku, jarrusatulat takana |
71. | Mercedes-Benz A 170 CDI (2001) | 24 | 3- | Hälyäänet, kolinat, tukivarret takana |
71. | Mercedes-Benz C 220 CDI T (2004) | 24 | 3- | Vakaajan yhdystangot, servon öljyvuoto |
71. | Seat Arosa SDI (2000) | 24 | 3- | Sähkötoimisten ohjainlaitteiden vikoja |
75. | Opel Zafira A 1.8 (2002) | 25 | 3- | Sähkötoimisten ohjainlaitteiden vikoja |
75. | Volvo XC90 D5 (2005) | 25 | 3- | Öljyvuotoja vetopyörästöstä, akku tyhjä |
77. | Volkswagen Golf V 1.4 (2008) (200 000 km) | 26 | 4+ | Jäähdyttimen puhallin, pyöränlaakeri |
78. | Volkswagen Passat Variant VR5 (2000) | 27 | 4+ | Yksi tielle jäänti, kaksi ylim. korj. käyntiä |
79. | Alfa Romeo 159 SW 2.4 JTDM (2009) | 28 | 4+ | Moottorivaurio, suutin tukossa, ylikuuma |
79. | Opel Astra H 1.9 CDTI (2008) (200 000 km) | 28 | 4+ | Kytkin painelaakeri, nokka-aks. tunnistin |
81. | Opel Astra G 1.6 16V (2001) | 29 | 4 | Pyöränlaakeri, kampiakselin tunnistin |
81. | Mercedes-Benz ML 270 CDI (W163) (2002) | 29 | 4 | Katalysaattori (oxi-kat), pakosarjan tiiviste |
83. | Audi A4 Avant 1.9 TDI (2004) | 30 | 4 | Jarrupalat eteen, kulumisenilmaisin häiriö |
83. | Ford Fusion 1.6 (2006) | 30 | 4 | Sytytyspuola, oikean takapyörän laakeri |
83. | Ford C-Max 2.0 TDCi DPF Trend (2006) | 30 | 4 | Ilmamassamittarin tunnistin, pääsulake |
86. | Peugeot 5008 155 THP Premium (2013) | 31 | 4 | Jakoketjun kiristin, turboahtimen tiiviste |
86. | Škoda Fabia 1.4 16V (2003) | 31 | 4 | Vaihteistovaurio, pakokaasujen kierrätys |
88. | Dacia Duster 1.5 dCi 110 4WD Prestige (2013) | 32 | 4 | Vaihteistovaurio, kytkimen työsylinteri |
88. | Škoda Octavia Combi 1.9 TDI (2001) | 32 | 4 | Moottorinohjauksen rele, ajonestolaite |
90. | Fiat Punto 1.2 SX (2003) | 33 | 4- | Vesipumppu, lasinpyyhkimien tangot, ym. |
90. | Jaguar S-Type 3.0 V6 (2002) | 33 | 4- | Iskunvaimentimet, automaatin ohjainlaite |
90. | Renault Mégane 1.6 (2006) | 33 | 4- | Pitkä vikalista, mm. ilmastointilaite rikki |
90. | Renault Laguna 1.9 dCi (2004) | 33 | 4- | Avainkortin lukija, turbo ja välijäähdytin |
90. | Suzuki Kizashi Sport 2.4 (2013) | 33 | 4- | Polttoainemittari, kytkin, 2 tielle jääntiä |
95. | Peugeot Partner Tepee Tendance 110 (2011) | 34 | 4- | Ohjauksen toistuva öljyvuoto, vesipumppu |
96. | Fiat 500 1.4 16V (2010) | 35 | 4- | Moottorivaurio, laturi, pyöränlaakeri, ym. |
97. | Audi A2 (2002) | 39 | 5 | Moottorinohjausyksikkö ym. 3 isoa vikaa |
98. | Volkswagen Passat Variant 2.0 TDI Comf. (2008) | 41 | 5 | Pumppusuuttimet, DSG-softapäivityksiä |
99. | Volkswagen Fox 1.2 (2009) | 42 | 5 | Termostaatti, sylinterikansi, katalysaattori |
100. | Citroën C8 2.2 HDi SX FAP (2005) | 45 | 5- | 3 ylimääräistä korjaamokäyntiä, erilaisia vikoja. |
101. | Peugeot 307 HDi 110 FAP (2004) | 46 | 6 | 2 tielle jääntiä, vauhtipyörä ja turbo rikki |
101. | Volkswagen Polo IV 1.2 (2004) | 56 | 6 | 2 tielle jääntiä, 2 ylim. korjaamokäyntiä |
103. | Volkswagen Touran 2.0 TDI Trendline (2006) | 77 | 6 | 11 ylimääräistä korjaamokäyntiä, huonoin |
Vikapistesarakkeeseen lasketaan yhteen pisteet, joita tulee seuraavista vikatilanteista:
- Auto ajokelvoton, simahtaa tielle tai parkkipaikalle: 10 pistettä.
- Ylimääräinen korjaamokäynti: 5 pistettä.
- Toiminnallinen vika: 3 pistettä.
- Vähäinen pikkuvika: 1 piste.