3.8.2016 Ajoneuvot Autovalmistajat hyödyntävät porsaanreikää EU:n päästösäädöksissä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autovalmistajat ja lainsäätäjät osoittavat syyttävästi toisiaan tilanteesta, jossa molemmat myöntävät nykytilanteen vastaavan lain kirjainta muttei sen henkeä. Volkswagenin dieselskandaali on herättänyt Euroopan unionin jäsenmaat tutkimaan myös muiden autovalmistajien päästöjä suhteissa päästörajoihin. Erityiseksi ongelmaksi on noussut se, että lainsäädännössä olevan lisäpykälän mukaan autovalmistajat voivat kytkeä päästöjärjestelmän pois päältä moottorin tai päästöjärjestelmän suojaamiseksi, määrittelemättä tälle reunaehtoja. Nyt onkin arveltu, että tiukentuneista päästörajoista huolimatta uudehkot dieselmoottorit ovat arkiajossa jopa vanhempia moottoreita pahempia typpioksidien kannalta. Myös monien muiden valmistajien moottorit lähentelevät Volkswagenin skandaalimoottoreiden päästöarvoja. Autovalmistajat esimerkiksi kytkevät päästönhallintajärjestelmiä pois päältä silloin, kun ajoneuvolla ajetaan korkealla merenpinnasta. Vähempihappinen ilma saattaisi aiheuttaa päästöjärjestelmien nokeentumista. Toinen perustelu on välttää ylimääräisen ammoniakin karkaaminen ilmaan. Ammoniakkia aiheutuu jos urealla toimivaan päästösuodattimeen ruiskutetaan liikaa ureaa. Eräs julkisimmista kiistoista liittyy tällä hetkellä Opel Zafiraan, jonka päästöjärjestelmät ovat kytkettynä pois noin 80 prosenttia ajasta. Saksan liikenneministeriön suorittamaan tutkimukseen Opel vastasi huomauttamalla, että ajoneuvon ohjelmisto tarkkailee yli 17 000 eri parametria, joten karkeita yleistyksiä esimerkiksi korkeuden tai lämpötilan suhteen ei voida tehdä. Valmistaja kiistää tehneensä mitään laitonta, mutta ei kiistä ministeriön löydöksiä. Useat Euroopan unionin maat ovat ottaneet valmistajien vakuuttelut moottorin tai päästöjärjestelmien suojaamisesta sellaisenaan, mutta esimerkiksi saksalaiset viranomaiset eivät ole voineet tarkastaa Volkswagenin moottorinohjausohjelmistoa, sillä ohjelmistoa pidetään kauppasalaisuutena. Omalta osaltaan typpioksidipäästöihin vaikuttaa myös valmistajien mieltymys halvempiin, lisäaineettomiin NOx-ansoihin kalliimpien urea-pohjaisten järjestelmien sijaan. Lisäaineettomat ansat puolestaan vaatisivat kunnolla toimiakseen noin 3-4 prosentin lisäyksen polttoaineen kulutuksessa, mihin valmistajat eivät useinkaan halua suostua tiukassa kilpailutilanteessa. Niinpä valmistajilla on kiusaus kalibroida järjestelmät niin, että ne toimivat vain osan ajasta. Saksalaisen testauslaboratorion pääjohtaja kommentoi, että suurin ongelma tilanteessa on poliitikkojen ja autovalmistajien välinen syyttely. Nimettömänä pysyttelevän johtajan mukaan olemme kaikki samassa veneessä, molempien osapuolten ollessa aivan yhtä syyllisiä nykytilanteeseen. Uuden RDE-mittaustavan myötä ajoneuvojen päästöt mitataan jatkossa myös tosielämän olosuhteissa, ensimmäistä kertaa osana autojen tyyppihyväksyntää. – Todelliset ajopäästöt ovat itseasiassa siunaus alalle, kommentoi Porschen voimansiirtojohtaja Matthias Hofstetter. Hän uskoo, että uusi mittaustapa saattaa palauttaa uskoa autovalmistajiin. – Uskomme, että on erittäin hyödyllistä, että meillä on selvät säädökset, jotka eliminoivat tällaiset harmaat alueet siitä, mitkä tulkinnat ja perspektiivit ovat lainvoimaisia ja mikä on lain henki ja mikä sen kirjain, kommentoi Daimlerin pääjohtaja Dieter Zetsche Euroopan autovalmistajajärjestö ACEA:n puheenjohtajana. Lähde: Automotive News Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katso myös: Peugeot, Citroën ja DS julkaisivat mallien todellisempia kulutuksia Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan