3.8.2016 Ajoneuvot Autovalmistajat hyödyntävät porsaanreikää EU:n päästösäädöksissä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autovalmistajat ja lainsäätäjät osoittavat syyttävästi toisiaan tilanteesta, jossa molemmat myöntävät nykytilanteen vastaavan lain kirjainta muttei sen henkeä. Volkswagenin dieselskandaali on herättänyt Euroopan unionin jäsenmaat tutkimaan myös muiden autovalmistajien päästöjä suhteissa päästörajoihin. Erityiseksi ongelmaksi on noussut se, että lainsäädännössä olevan lisäpykälän mukaan autovalmistajat voivat kytkeä päästöjärjestelmän pois päältä moottorin tai päästöjärjestelmän suojaamiseksi, määrittelemättä tälle reunaehtoja. Nyt onkin arveltu, että tiukentuneista päästörajoista huolimatta uudehkot dieselmoottorit ovat arkiajossa jopa vanhempia moottoreita pahempia typpioksidien kannalta. Myös monien muiden valmistajien moottorit lähentelevät Volkswagenin skandaalimoottoreiden päästöarvoja.Autovalmistajat esimerkiksi kytkevät päästönhallintajärjestelmiä pois päältä silloin, kun ajoneuvolla ajetaan korkealla merenpinnasta. Vähempihappinen ilma saattaisi aiheuttaa päästöjärjestelmien nokeentumista. Toinen perustelu on välttää ylimääräisen ammoniakin karkaaminen ilmaan. Ammoniakkia aiheutuu jos urealla toimivaan päästösuodattimeen ruiskutetaan liikaa ureaa.Eräs julkisimmista kiistoista liittyy tällä hetkellä Opel Zafiraan, jonka päästöjärjestelmät ovat kytkettynä pois noin 80 prosenttia ajasta. Saksan liikenneministeriön suorittamaan tutkimukseen Opel vastasi huomauttamalla, että ajoneuvon ohjelmisto tarkkailee yli 17 000 eri parametria, joten karkeita yleistyksiä esimerkiksi korkeuden tai lämpötilan suhteen ei voida tehdä. Valmistaja kiistää tehneensä mitään laitonta, mutta ei kiistä ministeriön löydöksiä.Useat Euroopan unionin maat ovat ottaneet valmistajien vakuuttelut moottorin tai päästöjärjestelmien suojaamisesta sellaisenaan, mutta esimerkiksi saksalaiset viranomaiset eivät ole voineet tarkastaa Volkswagenin moottorinohjausohjelmistoa, sillä ohjelmistoa pidetään kauppasalaisuutena.Omalta osaltaan typpioksidipäästöihin vaikuttaa myös valmistajien mieltymys halvempiin, lisäaineettomiin NOx-ansoihin kalliimpien urea-pohjaisten järjestelmien sijaan. Lisäaineettomat ansat puolestaan vaatisivat kunnolla toimiakseen noin 3-4 prosentin lisäyksen polttoaineen kulutuksessa, mihin valmistajat eivät useinkaan halua suostua tiukassa kilpailutilanteessa. Niinpä valmistajilla on kiusaus kalibroida järjestelmät niin, että ne toimivat vain osan ajasta.Saksalaisen testauslaboratorion pääjohtaja kommentoi, että suurin ongelma tilanteessa on poliitikkojen ja autovalmistajien välinen syyttely. Nimettömänä pysyttelevän johtajan mukaan olemme kaikki samassa veneessä, molempien osapuolten ollessa aivan yhtä syyllisiä nykytilanteeseen.Uuden RDE-mittaustavan myötä ajoneuvojen päästöt mitataan jatkossa myös tosielämän olosuhteissa, ensimmäistä kertaa osana autojen tyyppihyväksyntää.– Todelliset ajopäästöt ovat itseasiassa siunaus alalle, kommentoi Porschen voimansiirtojohtaja Matthias Hofstetter. Hän uskoo, että uusi mittaustapa saattaa palauttaa uskoa autovalmistajiin.– Uskomme, että on erittäin hyödyllistä, että meillä on selvät säädökset, jotka eliminoivat tällaiset harmaat alueet siitä, mitkä tulkinnat ja perspektiivit ovat lainvoimaisia ja mikä on lain henki ja mikä sen kirjain, kommentoi Daimlerin pääjohtaja Dieter Zetsche Euroopan autovalmistajajärjestö ACEA:n puheenjohtajana.Lähde: Automotive News Kuva: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKatso myös:Peugeot, Citroën ja DS julkaisivat mallien todellisempia kulutuksia Lue lisää Kaikki artikkelit 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 16.7.2025 Ajoneuvot Harvinainen Mercedes-Benz 300 SEL löytyi ladosta – entisöitiin 12 vuoden urakalla 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 16.7.2025 Ajoneuvot Patria 6×6 käy kaupaksi – Tanska tilasi 129 ajoneuvoa, tilauksia yhteensä jo lähes 1000 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 15.7.2025 Ajoneuvot Viileää ilmaa vai kallis remontti? Säännöllinen ilmastointihuolto voi säästää satoja euroja 14.7.2025 Uutinen Nissanin tehdas Sunderlandissa on ensimmäinen laatuaan Euroopassa – näin siellä syntyy koko kansan katumaasturi Nissan Qashqai 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 14.7.2025 Koeajo Koeajo: Smart #5 Brabus – raju perhe-SUV on oikea lataushirmu 16.7.2025 Sähköautot Yhdysvaltalaisstartup pelasti Northvoltin tehtaan – tähtäimessä Euroopan valloitus 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen