4.3.2023

Buick (Encore GX) löysi itsensä uudelleen – soveltaa nyt villin Wildcatin piirteitä crossoverina

Buick on jo pidempään jollain tavalla etsinyt itseään jättikonsernin sisällä. Tulevaisuus alkaa vihdoin hahmottua, kun viime vuonna nähdyn, villin Wildcat -konseptiauton piirteitä on päästy istuttamaan tavalliseen crossoveriin varsin nopealla aikataululla.

Buick on ollut 2000-luvulla varsinainen automallien kaatopaikka. Näin on ollut siitäkin huolimatta, että vuonna 1899 perustettu Buick on konsernin nykyisistä merkeistä vanhin, ja itse asiassa koko konsernin perustaja.

Tällä vuosituhannella General Motors on jo lakkauttanut kaksi hyvin perinteikästä merkkiään, Pontiacin ja Oldsmobilen. Buick sai jatkaa, mutta selkeä yritysilme oli pitkään hukassa, ja maanosasta riippuen mallisto koostui vain uudet logot saaneista muista GM-autoista, paljolti Opeleista, ajalta, jolloin saksalaismerkki oli vielä osana konsernia.

Buick Wildcat EV -konsepti vuodelta 2022.

Nyt kellossa on toinen ääni. GM on löytänyt Buickille selvän paikan merkkiensä hierarkiasta, markkina-alueet joille tähdätä sekä oman, erottuvan ilmeensä. Buick on premium-merkki hieman Cadillacin alapuolella, mutta Chevroletin yläpuolella. GMC:stä se puolestaan erottuu ratkaisevasti enemmän kevyempiä katuautoja painottavalla mallistollaan. Buick tähtää Kiinan markkinoille vähintään yhtä paljon kuin Pohjois-Amerikkaan. Ja nyt Buickilla on varmasti erottuva ilme.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Logoa myöten uudistunut ilme

Wildcat EV näytti konseptiksi paljon suuntaviivoja tosielämän tuotteille, ja niitä suuntaviivoja alettiin soveltaa tosielämän tuotteissa harvinaisen nopeasti. Buick Encore GX on eurooppalaisittain B-segmentin crossover eli täällä se voisi olla kokonsa puolesta esimerkiksi Audi Q2:n kilpailija. Etelä-Koreassa valmistettava Encore GX ehti olla tuotannossa reilut kolme vuotta ennen tätä faceliftiä.

General Motors ei tällä hetkellä edusta lainkaan Euroopassa, mutta Buick ei olisi hassumpi vaihtoehto paluun tekemiseen. Encore GX:n moottorit ovat pieniä kolmisylinterisiä, mikä ei ole Pohjois-Amerikassa aiemmin tullut kuulonkaan.

Ulkonäöllisesti näkyvimmät muutokset ovat tulleet Encore GX:n keulaan, jossa hieman viimeisiä GM-Opeleita muistuttava perusilme on vaihtunut Wildcatia lainaavaan, varsin omaperäiseen lookiin. Siinä keula jatkuu korinvärisenä pitkälle, maskin ollessa alempana. Viirumaiset valoumpiot ylhäällä ovat huomiovaloja varten, kun taas varsinaiset ajovalot on siirretty alemmas.

Keulalla on nähtävillä myös Buickin uusi logo ensi kertaa tuotantoautossa. Siinä perinteiset vaakunat ovat nyt tasaisesti rinnakkain, ilman rengasta ympärillään. Buickin logossa esiintyvät kolme vaakunaa, joissa on menneinä vuosikymmeninä nähty myös risti ja kauris. Kyseessä on Buickin perustajan, skotlantilaissyntyisen David Dunbar Buickin historiallinen sukuvaakuna.

Uudistukset ulottuvat myös auton kojelautaan, joka ammentaa niin ikään Wildcatistä, joskaan ei aivan yhtä futuristisella otteella vielä tässä vaiheessa. Ytimessä on suurikokoinen, kaikkiaan 19 tuuman kaareva näyttö, joka ulottuu yhtenäisenä mittaristosta tietoviihdepuolelle. Järjestelyä kutsutaan Virtual Cockpit Systemiksi.

Encore GX saa myös tasonkorotusta, sillä uudistus tuo ensi kertaa kompaktiin Buickiin Avenir -varustetason. Avenir on Buickille vähän kuin Vignale Fordille. Encore GX:ään Avenir tuo muun muassa lisäherkkuja, tasokkaampia materiaaleja sekä enemmän korinvärisiä yksityiskohtia ja kromiosia, mukaan lukien Avenir-maskin, ulkokuoreen. Näillä eväillä Encore GX mitä todennäköisimmin saa pitää paikkansa Pohjois-Amerikan myydyimpänä Buick-mallina.

Lähde ja kuvat: Buick Teksti: Benjamin Helander

Luetuimmat