4.10.2022

Hyviä uutisia uusien autojen rekisteröinneistä! – Pitkästä aikaa kasvua!

Autokauppa ja uusi autoverolaki

Syyskuu oli uusien autojen ensirekisteröinneissä pitkästä aikaa positiivinen kuukausi, syyskuussa rekisteröitiin autoja enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Autojen ensirekisteröinnit ovat pidemmän aikaan olleet lohdutonta luettavaa. Ensirekisteröinnit ovat olleet reilusti jäljessä viime vuodesta, tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 62 919, mikä on 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tammi-syyskuun aikana.

Ensirekisteröinteihin on vaikuttanut kovasti pandemia sekä sen jälkeen Ukrainan sota ja uusien autojen tuotanto koko maailmassa on kärsinyt komponenttipulasta. Myös pandemian aikaiset tuotantokatkokset ovat vaikuttaneet uusien autojen tuotantoon ja sitä kautta rekisteröinteihin.

Syyskuu oli kuitenkin pitkästä aikaa positiivinen. Syyskuun aikana rekisteröitiin 6 798 uutta henkilöautoa, mikä on 4,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa.

Käytettyjen henkilöautojen kauppaa laahaa myös viime vuodesta, syyskuun aikana myytiin 13 prosenttia vähemmän käytettyjä autoja kuin viime vuoden syyskuussa. Käytettyjen henkilöautojen kauppaa on tammi-syyskuussa käyty noin 11,7 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Paketti- ja kuorma-autoissa kasvua

Pakettiautojen kaupassa oli syyskuussa myös hieman piristymistä, sillä uusia pakettiautoja rekisteröitiin syyskuussa 1 066, joka on 0,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Koko vuoden osalta pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 8 252, joka on 18,2 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Komponenttipula näyttäisi olevan tällä hetkellä hieman hellittävän myös raskaan kaluston puolella. Syyskuussa ensirekisteröitiin 302 uutta kuorma-autoa, mikä on 14,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat tammi-syyskuun aikana jääneet 9,2 prosenttia viime vuoden vastaavan ajankohdan lukemista. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 1 812, joka on 1,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

Luetuimmat