4.10.2022 Ajoneuvot Hyviä uutisia uusien autojen rekisteröinneistä! – Pitkästä aikaa kasvua! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Syyskuu oli uusien autojen ensirekisteröinneissä pitkästä aikaa positiivinen kuukausi, syyskuussa rekisteröitiin autoja enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Autojen ensirekisteröinnit ovat pidemmän aikaan olleet lohdutonta luettavaa. Ensirekisteröinnit ovat olleet reilusti jäljessä viime vuodesta, tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 62 919, mikä on 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tammi-syyskuun aikana.Ensirekisteröinteihin on vaikuttanut kovasti pandemia sekä sen jälkeen Ukrainan sota ja uusien autojen tuotanto koko maailmassa on kärsinyt komponenttipulasta. Myös pandemian aikaiset tuotantokatkokset ovat vaikuttaneet uusien autojen tuotantoon ja sitä kautta rekisteröinteihin.Syyskuu oli kuitenkin pitkästä aikaa positiivinen. Syyskuun aikana rekisteröitiin 6 798 uutta henkilöautoa, mikä on 4,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa.Käytettyjen henkilöautojen kauppaa laahaa myös viime vuodesta, syyskuun aikana myytiin 13 prosenttia vähemmän käytettyjä autoja kuin viime vuoden syyskuussa. Käytettyjen henkilöautojen kauppaa on tammi-syyskuussa käyty noin 11,7 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPaketti- ja kuorma-autoissa kasvuaPakettiautojen kaupassa oli syyskuussa myös hieman piristymistä, sillä uusia pakettiautoja rekisteröitiin syyskuussa 1 066, joka on 0,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Koko vuoden osalta pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 8 252, joka on 18,2 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.Komponenttipula näyttäisi olevan tällä hetkellä hieman hellittävän myös raskaan kaluston puolella. Syyskuussa ensirekisteröitiin 302 uutta kuorma-autoa, mikä on 14,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat tammi-syyskuun aikana jääneet 9,2 prosenttia viime vuoden vastaavan ajankohdan lukemista. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 1 812, joka on 1,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 18.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin sisätilat tarjoavat todellista arjen luksusta 17.5.2025 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900 – teknisempi lähestyminen klassikkoon 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?