24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin Teksti Lauri Siltala Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Traficomin tuore selvitys osoittaa, että romutuspalkkiolla vuosina 2020–2021 hankitut sähköpyörät ovat jääneet aktiiviseen käyttöön ja vähentäneet osalla käyttäjistä autoilua. Tällä hetkellä voimassa oleva romutuspalkkiokampanja ei salli sähköpyörän hankkimista palkkion avulla. Ajoneuvojen romutuspalkkio on 2 000–2 500 euron valtion tuki yksityishenkilölle, joka romuttaa vanhan henkilöautonsa ja hankki tilalle uuden, vähäpäästöisen auton. Palkkio on otettu ensi kertaa käyttöön jo vuonna 2015 ja hyvän menestyksen takia se palasi uudestaan vuosina 2018 sekä 2020. Vuonna 2020 uutuutena tuli vaihtoehto hyödyntää palkkio vähäpäästöisen auton lisäksi sähköavusteiseen pyörään tai joukkoliikennelippuun. Romutuskampanja on tälläkin hetkellä käynnissä vuoden 2027 loppuun saakka. Tällä kertaa sähköpyörän tai joukkoliikenteen lippua ei palkkiolla ole kuitenkaan mahdollista hankkia vaikka niiden suosio on ollut todistetusti suurta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköpyörät olivat suosittuja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin uuden selvityksen mukaan vuosien 2020–2021 romutuspalkkiolla hankitut sähköavusteiset pyörät ovat pysyneet aktiivisessa käytössä. Liki 90 prosenttia pyöristä ovat edelleen alkuperäisen omistajan käytössä. Selvitys perustuu Traficomin vuonna 2026 toteuttamaan kyselyyn, johon vastasi noin 1 500 vuosien 2020–2021 romutuspalkkiokampanjassa avustusta saanutta henkilöä. Määrä vastaa 28 prosenttia romutuspalkkiota saanneista. Vuosina 2020–2021 toteutetussa romutuspalkkiokampanjassa romutuspalkkion pystyi hyödyntää uuden auton lisäksi myös sähköpyörään tai joukkoliikenteen palveluihin. Kaikista myönnetyistä romutuspalkkioista 71 prosenttia käytettiinkin sähköpyöriin. 26 prosenttia palkkioista meni autoihin ja 3 prosenttia joukkoliikenteen palveluihin. Vuonna 2023 julkaistun ensimmäisen jälkiarvioinnin perusteella sähköpyörät olivat päätyneet aktiiviseen käyttöön ja korvanneet osittain autoilua. Vaikutusten pysyvyydestä ei toki vielä tuolloin ollut tietoa. Nyt julkaistu selvitys tarkastelee tarkemmin miten kampanjan vaikutukset näkyvät useita vuosia myöhemmin. – Tulokset osoittavat, että sähköavusteiset pyörät ovat jääneet aktiiviseen käyttöön vielä vuosia hankinnan jälkeen. Ne ovat myös korvanneet autoa erityisesti lyhyemmillä matkoilla, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Anni Hytti-Melasniemi. Pyörät yhä käytössä Noin 80 prosenttia pyörän hankkineista käyttää sähköpyörää edelleen vähintään yhtä paljon kuin ensimmäisenä käyttövuonnaan. Noin puolet sähköpyörän hankkineista arvioi myös vähentäneensä autoilua viimeisen viiden vuoden aikana. Vastaajien mukaan erityisesti työmatkoilla ja muilla arjen lyhyehköillä matkoilla sähköpyörää käytetään eniten. Osa vastaajista oli kuitenkin myöhemmin hankkinut auton takaisin talouteen esimerkiksi elämäntilanteen tai asumisympäristön muutoksen vuoksi. On kuitenkin muistettava, että sähköpyörän hankinta romutuspalkkiolla ei ole täysin ongelmatonta. Avustuksen valvonta on käytännössä mahdotonta, sillä pyöriä ei rekisteröidä samoin kuin autoja tai kohdisteta henkilökohtaiseen käyttöön kuten joukkoliikenteen lippuja. Sähköpyörän hankintaan romutuspalkkion tukemana liittyy suurempi väärinkäyttöriski kuin muihin käyttökohteisiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Joukkoliikenteen käyttö lisääntynyt Joukkoliikenteen osalta tulokset viittaavat siihen, että romutuspalkkiolla on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia. Vastaajamäärä jäi kuitenkin pieneksi, joten tuloksia voi tulkita vain suuntaa antavina. Yli puolet joukkoliikenteen palveluita hankkineista arvioi romutuspalkkion lisänneen joukkoliikenteen käyttöä pysyvästi. Myös kolme neljästä koki sen madaltaneen kynnystä kokeilla joukkoliikennettä. Autoilla kaksijakoisia vaikutuksia Auton hankkineiden osalta vaikutukset olivat kaksijakoisia. Uuden auton myötä ajoneuvon päästöt toki pienenivät, mutta osalla autoilu samalla lisääntyi, sillä noin viides auton hankkineista arvioi lisänneensä autoiluaan viimeisen viiden vuoden aikana. – Selvityksen perusteella romutuspalkkion eri käyttökohteilla näyttää olevan varsin erilaiset vaikutusmekanismit. Sähköavusteisen pyörän hankinta voi muuttaa ihmisten tapaa liikkua arjessa, kun taas auton hankintaa tukemalla voidaan vaikuttaa ennen kaikkea siihen, millainen auto kotitaloudessa on käytössä. Tämä ero on tärkeä tunnistaa, kun arvioidaan romutuspalkkion kaltaisten tukien vaikutuksia, Hytti-Melasniemi toteaa. Lähde: Traficom Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Sähköpyörät Hepha City 8 Performance on huoleton sähköpyörä kaupungin arkeen 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 8.9.2026 Koeajo Volkswagen ID.3 palaa menneeseen ja se on parasta mitä olisi voinut toivoa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa