2.6.2026 Autoilu Autojen kierrätys yhä yleisempää – romutuspalkkiolla on näppinsä pelissä Teksti Lauri Siltala Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autojen romutusmäärät ovat kasvussa viime vuoteen verrattuna. Osasyynä siihen lienee alkuvuodesta alkanut romutuskampanja, jolla pyritään vähentämään autoilun päästöjä. Monimutkainen akkuteknologia vaatii myös tarkkaa kierrätystä. Vuoden alussa käyttöön otettu Traficomin romutuspalkintokampanja toimii kannustimena kansalaisille hankkiutumaan eroon vanhasta ja saastuttavasta autostaan ja hankkimaan tilalle uuden vähäpäästöisemmän vaihtoehdon. Romutuspalkkiokampanjan toimivuutta päästöjen vähentämiseen on kuitenkin epäilty, kun palkkiokelpoisen uuden auton päästöraja on suhteessa niin suuri romutettujen autojen keskiarvopäästöihin verrattuna. Käy kuitenkin ilmi, että ajoneuvojen romutusmäärät ovat kasvaneet vuoden 2026 keväällä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tammi-toukokuussa Suomessa on romutettu kaikkiaan 23 944 ajoneuvoa, kun vuonna 2025 samaan aikaan romutukseen päätyi 22 516 ajoneuvoa. Kasvua on tapahtunut siis 6,3 prosenttia. Yleinen taloudellinen tilanne on heijastunut myös autojen kierrätykseen. Vuonna 2025 kierrätettiin vain 62 502 ajoneuvoa, kun pitkän ajan keskiarvo on noin 70 000 ajoneuvoa. – Nyt näyttää, että kevään aikana kierrätysmäärät olisivat lähdössä kasvuun. Osaltaan tähän vaikuttaa suhdanteiden kohentuminen ja osaltaan alkuvuodesta käynnistynyt romutuspalkkiokampanja, mikä on vähintään lisännyt tietoisuutta asiasta, toteaa Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ajoakkujen kierrätysmäärät kasvussa Lainsäädäntö velvoittaa kaikkien sähköautojen ajovoima-akkujen kierrättämistä tuottajayhteisön järjestelmän kautta. Tämä tarkoittaa, että jokainen sähköauton akku kulkee ja raportoidaan Suomen Autokierrätyksen DELV-järjestelmän kautta. DELV (Digital End-of-Life Vehicles) mahdollistaa ajoneuvojen romutuksen virallisesti sekä mahdollisimman suuren osuuden sen päätymisestä kierrätykseen. Yli 400 kappaletta eli kymmeniä tuhansia kiloja sähköajoneuvojen akkuja tai niiden moduuleita on tullut kierrätykseen kevääseen 2026 mennessä. Akut päätyvät vielä pääsääntöisesti vaurioitumisen tai muun vioittumisen seurauksena kierrätykseen. Jatkossa kuitenkin sähköautojen vanhetessa auto ja akku päätyvät yhdessä kierrätykseen auton elinkaaren lopussa. Kierrätys vaativampaa kun kehitys kehittyy Akut sisältävät eri materiaaleja, tällä hetkellä kuitenkin suurin osa kierrätettävästä materiaalista on peräisin NMC-akuista (nikkeli-mangaani-koboltti). – Muut akkutyypit lisääntyvät koko ajan ja eri akkuteknologioiden kehittyminen pakottaa seuraamaan markkinan muutoksia tiiviisti, Kenraali sanoo. Akkujen keräykseen ja kierrätykseen liittyviä velvoitteita on tiukennettu EU:n toimesta vuonna 2023. Se on myös vauhdittanut akkujen kiertotaloutta. Romutuspalkkiokampanja on päällä Suomessa jo neljännen kerran, aikavälillä 1.1.2026-31.12.2027. Kampanjan aikana uuden, enintään 140 g/km hiilidioksidia päästävän henkilöauton ostaja saa 2 000 tai 2 500 euron romutuspalkkion valtion avustuksena, jos hän vie samalla romutettavaksi omistamansa, vähintään 10 vuotta vanhan liikennekäytössä olevan henkilöauton. Lisää kampanjasta osoitteessa romutuskampanja.fi Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 31.8.2026 Käytetyt autot 13-vuotias Audi S5 joutui korjaamolle kolmessa viikossa autokaupoista – ostaja vaati lähes kymppitonnin korvausta 31.8.2026 Testit Pikakoe: Black+Decker auton tavaratilan järjestäjä – yllättävän paljon tavaraa kapeaan tilaan 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 24.8.2026 Käytetyt autot Kahdeksanvuotiaan Audin moottori hajosi – autokaupan maksettava 3 500 euroa 22.8.2026 Testit Pikakoe: Kahden euron pussi ratkaisee yllättävän tavallisen autoilijan ongelman Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja