18.8.2026 Sähköautot Audi A2 e-tron seuraa edeltäjänsä renkaanjäljissä – tuleva malli rikkoo nyt jo ennätyksiä Teksti Lauri Siltala Kuva Lauri Siltala Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ensimmäisen Audi A2:n valmistus lopetettiin jo 2005. Nyt 21 vuotta myöhemmin saaga saa jatkoa kun malli nousee tuhkasta uudella ulkonäöllä ja sähköisellä voimalinjalla. Ensimmäisen A2:n mukaan uusi A2 e-tron rikkoo myös ennätyksiä taloudellisuuden suhteen. Uusi Audi A2 e-tron on kovaa vauhtia tekemässä tuloaan ja nyt myös todettu taloudellisimmaksi Audiksi ikinä. WLTP-mittauksien mukaan tulevan kompaktin sähköautomallin 140 kilowatin tehoversion energiankulutus on vain 12,8 kWh/100 km. Tätä voi verrata dieselin kulutukseen suhteutettuna noin 1,3 l/100 km. Lukema vaatii kuitenkin kulutuksen minimoivan taloudellisuuspaketin, luultavasti lisähintaan. – Audi A2 on ollut urani aikana jatkuvasti läsnä siitä lähtien kun liityin Volkswagen-konserniin 1990-luvulla. Tuolloin jo sen kolmelitrainen versio teki energiatehokkuudesta mallin tunnusmerkin, Audi AG:n toimitusjohtaja Gernot Döllner sanoo. Audin A2 1.2 TDI:tä kutsutaan ”kolmelitraiseksi”, sillä siitä tuli ensimmäinen eurooppalainen neliovinen auto, joka kulutti alle 3 litraa satasella. Audin vuosina 1999-2005 valmistama ensimmäinen Audi A2 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuulenhalkoja Yli 100 km/h nopeuksissa ilmanvastus muodostaa yli 50 prosenttia auton kokonaisenergiantarpeesta. Siispä jokainen ilmanvastuskerrointa heikentävä seikka nostaa puolestaan kulutusta. Audi on saanut A2 e-tronin ilmanvastuskertoimen arvoon 0,24, joka on Audin kompaktimalliston parasta luokkaa. Korin muotoilu, ilmanohjaimet sekä aktiivinen jäähdytysilmakanava tekevät yhteispeliä energiatehokkuuden parantamiseksi ja jäähdytysilmakanava myös avautuu tarvittaessa jäähdyttääkseen akkua. Verkkainen lataus 12,8 kWh/100 km WLTP-kulutus saavutetaan 140 kilowatin versiolla. Tämän perusmallin vierelle tulee kaksi muuta suorituskykyisempää versiota 170 ja 240 kilowatin tehoilla. Kaikki mallit tulevat olemaan takavetoisia, joten Audin Quattroa ei tulla näkemään A2 e-tronissa. 61 kilowattitunnin LFP-akku tulee tarjoilemaan noin 400–500 kilometriä toimintamatkaa. Suurin latausteho on vain 105 kilowattia, joka on kieltämättä melko hidas nykypäivän standardeilla. Audin mukaan olennaisempi viitearvo, eli 10–80 % lataus tulee viemään luokassaan siedettävät 26 minuuttia. Audi A2 e-tron saapuu siis syksyn aikana, jolloin saamme yhä enemmän tietoa. Silloin myös tärkein tieto, eli hinta selviää. Arvioiden mukaan A2 e-tronin hinta tulee pyörimään jossain 35 000 - 40 000 euron ympäristössä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.9.2026 Koeajo Volkswagen ID.3 palaa menneeseen ja se on parasta mitä olisi voinut toivoa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ on epätavanomainen perhe-Toyota Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 8.9.2026 Koeajo Volkswagen ID.3 palaa menneeseen ja se on parasta mitä olisi voinut toivoa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa