17.8.2026 Päivän kuva Oliko sinulla uuden kuljettajan tunnuksena toiminut 80-lätkä? Teksti Teppo Vesalainen Kuva Teppo Vesalainen 80-lätkän sai usein autokoululta hyväksytyn ajokokeen jälkeen. Niitä toki myytiin myös autotarvikeliikkeissä. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 80-lätkä toimi uuden kuljettajan tunnuksena vuoden 1996 alkuun saakka. Se sisälsi myös kuljettajakohtaisen nopeusrajoituksen. Itse sain kauan odottamani henkilöauton ajokortin helmikuun alkupäivinä vuonna 1995. Kun tutkintopaikalta palattiin autokoululle, käteeni ojennettiin 80-lätkä, jonka taustapuolella oli Autokoulun logo ja yhteystiedot. Lätkä oli laitettava auton takalasille ja pidettävä siellä jatko-opetuksen eli ns. ”kakkosvaiheen” suorittamiseen saakka – siis niin sanotun ”välivaiheen” ajan. Kakkosvaiheeseen sai tulla aikaisintaan puolen vuoden kuluttua ja se piti olla suoritettuna viimeistään kahden vuoden sisällä ajokokeen läpäisystä. Ainakin enemmän autoilevilla kavereillani – itseni mukaan lukien – oli tapana käydä kakkosvaihe heti, kun se vaan oli mahdollista, jotta 80-lätkästä ja siihen liittyvästä 80 km/h kuljettajakohtaisesta nopeusrajoituksesta pääsi mahdollisimman nopeasti eroon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Erilaisia kiinnitystapoja 80-lätkiä oli kiinnitystavaltaan erilaisia. Yleisimmässä mallissa oli pieni tiivisteen väliin työnnettävä muovilipare lätkän alareunassa ja ajatus oli, että sen avulla lätkän sai pysymään lasilla, sen sisäpinnalla. Lätkän alareunassa olevan muovilipareen avulla se oli mahdollista kiinnittää lasin sisäpinnalle, tiivisteen väliin. Toinen suosittu kiinnitystapa oli pieni imukuppi, joka oli kiinnitetty lätkän yläreunaan. Itse suosin tällaista, koska automiehenä ajattelin, ettei lasin tiivisteelle tee hyvää työnnellä sinne väliin yhtään mitään. Imukuppilätkä oli myös helppo irrottaa lasista, mikäli autolla ajoi joku muu perheenjäsen – lätkän sai nimittäin nostettua irti imukupista irrottamatta itse kuppia. Liikelahjoina jaettavissa lätkissä taustapuolta hyödynnettiin markkinoinnissa. Aloittelijan leima otsassa Lätkän ajatuksena oli kertoa takana ajaville, että edessä ajaa tuore kuljettaja, joka vasta harjoittelee itsenäisesti autolla ajamista. Uudelle kuljettajalle oli asetettu myös 80 km/h kuljettajakohtainen rajoitus, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että sellaisilla tieosuuksilla, joilla tie- tai aluekohtainen nopeusrajoitus oli yli 80 km/h piti 80-lätkän kanssa ajella enintään 80 km/h nopeutta. Muilla tieosuuksilla ajeltiin sitten tie- tai aluekohtaisten nopeusrajoitusten mukaisesti. Lätkän vaikutus kanssa-autoilijoihin ei ollut toivottua. Sen sijaan, että se olisi lisännyt muiden ajoneuvojen kuljettajien ymmärrystä uutta kuljettajaa kohtaa, se tuntui enemmän provosoivan heitä. Moni uusi kuljettaja lätkineen joutuikin vastaanottamaan erilaisia tieraivon purkauksia kokeneemmilta autoilijoilta. Ainakin omassa kaveripiirissäni moni halusikin uuden kuljettajan leiman pois otsasta ja päätyi pitämään 80-lätkää ”piilossa” hattuhyllyllä tai tavaratilan pohjalla välttyäkseen muiden autoilijoiden raivonpurkauksilta. Mikäli poliisi olisi sitten sattunut pysäyttämään, suunnittelivat he toteavansa ”lätkän huomaamatta pudonneen lasilta”. Muistaakseni kukaan tuttavistani ei joutunut tätä selitystä kuitenkaan käyttämään, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin selitykset sitten oikeasti olisivat menneet läpi. Yllättävän usein näki lätkän ”pudonneen” lasilta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Poistui käytöstä reilut 30 vuotta sitten Lopulta 80-lätkän käyttövelvoitteesta päätettiin luopua vuoden 1996 alusta alkaen, koska sillä ei katsottu saavutettavan toivottavaa hyötyä – vaan pikemminkin haittaa. Olin siis viimeistä vuosikertaa, jolla oli mahdollisuus tämä ihanuus kokea. Lue lisää Kaikki artikkelit 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 17.8.2026 Liikenneturvallisuus Koululaisten turvallisuus on aikuisten vastuulla – myös niiden aikuisten, joilla ei ole omia lapsia 16.8.2026 Tilaajille Keskiössä energia: öljy aloitti toisen teollisen vallankumouksen 15.8.2026 Päivän kuva Onkohan sinun postiasi kuljetettu tällaisella lumikiitäjällä? Kommentit (12) Koska ensimmäisenä autonani toimi pakettiauto, oli sen takaikkunassa kaksi 80-lätkää: mustavalkoinen kuljettakohtainen sekä keltamusta ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus. Toisena autona oli takaikkunaton pakettiauto, jossa imukuppilätkä pysyi talvituiskuissa kiinni vain muutamia minuutteja. Lätkää pystyi onneksi monistamaan kopiokoneella tavalliselle toimistopaperille, joita sitten kuluikin aikalailla ennen kakkosvaiheen suorittamista. Minä ajelin ajokorttini 1989. 2 vaiheista ajokoulutusta ei silloin vielä ollut, mutta 80-lätkä piti muistaakseni pitää takaikkunalla vuoden verran. Ups, se kortti tulikin ajettua jo 1979 ! 80-lätkä tuli minulle ensimmäisten joukossa 1972 kesällä, kun sain kortin. Sitä oli pidettävä tuolloin vuosi. Oli riesa! Kiilattiin ja töötättiin. Noloa. Yritin piilottaa sen takaikkunan tarran taakse. Sain korttini 1996 joten kuulun ensimmäiseen ryhmään joka ei tarvinnut tuota lätkää. Lätkän puuttumisen takia tulikin korttia jatkettua useamman kerran kun en muka ennättänyt ajaa kakkosvaihetta, jos olisi ollut tarvetta päästä lätkästä eroon olisi kakkosvaihe tullut hoidettua nopeammin. Sain kortin 1983. olin kaverin autolla kuskina lätkä jäi omaan autoon. Tehtiin valkoisesta pahvista ja mustalla tussilla vastaavan näköinen.Ei kelvannut poliisille. Sakot tuli. Aloitin itse työt liikenneopettajana 1993. Eli olen jakanut lätkiä 3 vuotta oppilaille. -88 ajoin kortin ja 80-lätkä oli vuoden takaikkunalla. ”Vanhoilla” päivillä ostin harrastekäyttöön samanlaisen auton kun oli se ensimmäinen. Sama 80- lätkä on siinä takaikkunalla kun silloin nuorena. Mä sain kortin 92. Silloin tuo lätkä oli onnettoman ohutta muovia. Isän autolla ajaessa (cupee Saabi) tuli mieleen lämmittää lätkän juurta ja taivuttaa sitä niin että se killui vaakatasossa. (Olisi muka aurinko päässyt lämmittämään niin että olisi taipunut) Koskaan ei kukaan asiasta huomauttanut 6kk aikana. Oli se lätkä myrkkyä vanhoille kuskeille. Vaikka oli 80 alue pakko päästä ohi.1993 vuodesta asti olen ollut liikenne opettaja. kyllä nykyajan nuoret ovat vastuullisia kuljettajia. Poikkeuksia tietysti on. yleensä omistaa määrätyn automerkin ja on pieni asenne vika. nykyään itse eläkkeellä. Tiedän kans saab myyjän pojan joka ajoi liian lujaa 900 turbo saabilla. siinä ei aina käy hyvin jos vauhti on 210 km Se oli kuulo puhetta . kuulin toiselta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja