18.8.2020

Japanin hallitus junaili Nissanin ja Hondan liittoa maan autoteollisuuden vahvistamiseksi

Japanin hallitus junaili Nissanin ja Hondan liittoa

Protektionistinen Japanin hallinto yritti usuttaa Nissanin ja Hondan neuvottelupöydän ääreen alkuvuodesta. Heti kariutuneet neuvottelut jäivät koronaviruskaaoksen jalkoihin.

Japanin hallintoviranomaiset yrittivät saattaa Nissanin ja Hondan neuvottelupöydän ääreen alkuvuodesta. Hallinnon huolenaiheena on Japanin autoteollisuuden tulevaisuus alalla, jossa yhä useampi valmistaja liittoutuu valmistautuessaan sähköautojen ja autonomisen ajamisen aikakauteen. Protektionistinen ajatus vaikuttaa saaneen alkunsa pääministeri Shinzo Aben neuvonantajien keskuudessa.

Erityisesti liittoutumattomuus huolettaa Hondan kohdalla, sillä maan kolmanneksi suurin autovalmistaja ei ole hakenut yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden tapaan. Nissan puolestaan on liittoutunut Renaultin kanssa, mutta hallituksen edustajat pelkäsivät välien tulehtuneen lopullisesti entisen pääjohtaja Carlos Ghosnin pidätyksen ja pitkän tutkintavankeuden aikana.

Molemmat autovalmistajat kuitenkin hylkäsivät ehdotuksen suorin tein ja sen jäänteet hautautuivat koronaviruspandemian aiheuttamaan kaaokseen. Hondan edustajat vetosivat Nissanin monimutkaiseen omistussuhteeseen Renaultin kanssa. Myös Nissan oli kiinnostuneempi elvyttämään aiemman allianssinsa Renaultin kanssa. Idea kuihtui kasaan jo ennen, kuin sitä edes käsiteltiin yhtiöiden hallituksissa.

Tekniseltä kantilta ongelmallista on myös Hondan tapa luottaa omiin ratkaisuihin, mikä olisi vaikea sovittaa yhteen Renault-Nissan-allianssin yhteisten pohjarakenteiden kanssa, tehden potentiaaliset kustannussäästöt lähes olemattomiksi.

Vaikka tehtaat ovat osapuilleen samankokoisia toimitettujen autojen määrässä, Honda tekee autoja enemmän voittoa moottoripyöräliiketoiminnallaan. Lisäksi Honda valmistaa moottoreita ruohonleikkureista perämoottoreihin ja konsernilla on jopa oma yksityislentokonemallinsa.

Entinen Nissan-johtaja kommentoi suunnitelmia "Hondan ja Nissanin fuusiossa olisi järkeä vain heille, jotka eivät ymmärrä autoteollisuutta".

Lähde: Financial Times Kuvituskuva: Honda & Nissan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat