18.8.2020 Ajoneuvot Japanin hallitus junaili Nissanin ja Hondan liittoa maan autoteollisuuden vahvistamiseksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Protektionistinen Japanin hallinto yritti usuttaa Nissanin ja Hondan neuvottelupöydän ääreen alkuvuodesta. Heti kariutuneet neuvottelut jäivät koronaviruskaaoksen jalkoihin. Japanin hallintoviranomaiset yrittivät saattaa Nissanin ja Hondan neuvottelupöydän ääreen alkuvuodesta. Hallinnon huolenaiheena on Japanin autoteollisuuden tulevaisuus alalla, jossa yhä useampi valmistaja liittoutuu valmistautuessaan sähköautojen ja autonomisen ajamisen aikakauteen. Protektionistinen ajatus vaikuttaa saaneen alkunsa pääministeri Shinzo Aben neuvonantajien keskuudessa. Erityisesti liittoutumattomuus huolettaa Hondan kohdalla, sillä maan kolmanneksi suurin autovalmistaja ei ole hakenut yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden tapaan. Nissan puolestaan on liittoutunut Renaultin kanssa, mutta hallituksen edustajat pelkäsivät välien tulehtuneen lopullisesti entisen pääjohtaja Carlos Ghosnin pidätyksen ja pitkän tutkintavankeuden aikana. Molemmat autovalmistajat kuitenkin hylkäsivät ehdotuksen suorin tein ja sen jäänteet hautautuivat koronaviruspandemian aiheuttamaan kaaokseen. Hondan edustajat vetosivat Nissanin monimutkaiseen omistussuhteeseen Renaultin kanssa. Myös Nissan oli kiinnostuneempi elvyttämään aiemman allianssinsa Renaultin kanssa. Idea kuihtui kasaan jo ennen, kuin sitä edes käsiteltiin yhtiöiden hallituksissa. Tekniseltä kantilta ongelmallista on myös Hondan tapa luottaa omiin ratkaisuihin, mikä olisi vaikea sovittaa yhteen Renault-Nissan-allianssin yhteisten pohjarakenteiden kanssa, tehden potentiaaliset kustannussäästöt lähes olemattomiksi. Vaikka tehtaat ovat osapuilleen samankokoisia toimitettujen autojen määrässä, Honda tekee autoja enemmän voittoa moottoripyöräliiketoiminnallaan. Lisäksi Honda valmistaa moottoreita ruohonleikkureista perämoottoreihin ja konsernilla on jopa oma yksityislentokonemallinsa. Entinen Nissan-johtaja kommentoi suunnitelmia "Hondan ja Nissanin fuusiossa olisi järkeä vain heille, jotka eivät ymmärrä autoteollisuutta". Lähde: Financial Times Kuvituskuva: Honda & Nissan Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 4.4.2026 Euro NCAP 130 autoa, eikä yhtään ajokelpoista – Euro NCAP paljastaa turvallisuustyön myös muille 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 13.3.2026 Laivat Yksi kuva näyttää, miksei Tallink usko ihan äkkiä sähkölaivaan - "yksi matka Helsingistä Tallinnaan söisi 350 Teslan edestä sähköä" 13.3.2026 Sähköautot Näin paljon (vai vähän) lataussähkö maksaa vuoden ja 15 000 km:n sähköautoilussa 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026