27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa Teksti Teppo Vesalainen Kuva Teppo Vesalainen Scania-alustainen sekajuna keräsi Sastamalan vappuparaatissa ympärilleen paljon kiinnostuneita. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sastamalan vappuparaatissa huomioni kiinnittyi melko harvinaiseen seka-autoon, joita myös sekajuniksi kuulee nimitettävän. Tämä jos mikä ansaitsee paikan Päivän kuvassa. Osallistuin vapunpäivänä Sastamalassa pidettyyn Museo- ja harrasteajoneuvojen vappuparaatiin. Kyseessä on koko perheelle tarkoitettu tapahtuma, jonka järjestäjänä on Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelu ja Sastamalan yrittäjät.Paraatin ajoneuvot kokoontuivat aluksi keskusta-alueen toiselle laidalle. Paraatin startattua ajettiin pääkatua pitkin kaupungin läpi, minkä jälkeen palattiin takaisin ydinkeskustaan. Paraatiin osallistuneet ajoneuvot pysäköitiin torille ja sen välittömään läheisyyteen muutamaksi tunniksi, missä yleisöllä oli sitten mahdollisuus tutustua niihin tarkemmin.Oman Mersuni sain paraatipaikalle ihan torialueelle, koska tänä vuonna oli kuulemma tehty linjaus, että Mercedes-Benzit ajetaan torille ja muut ajoneuvot jäävät muulta liikenteeltä suljetuille lähikaduille. Vuotta aiemmin varsinainen torialue oli varattu jonkun muun merkkisten autojen pysäköintiä varten ja todennäköisesti ensi vuonna samoin.Sastamalan vappuparaati sai paitsi ajoneuvoharrastajat – myös kaupungin asukkaat – liikkeelle niin paraatireitin varrelle kuin torialueellekin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLahti 31- ja kuormakori samalla Scanian alustallaSaatuani auton parkkiin lähdin luonnollisesti tutustumaan muihin paraatiin osallistuneisiin toinen toistaan upeampiin ajoneuvoihin, joita oli paljon. Tänä vuonna mieleenpainuvin yksilö oli ”Päivän kuvassa” esiintyvä seka-auto, jossa oli linja-auton etuosa ja kuorma-auton takaosa. Tällaisia seka-autoja käytettiin aikanaan tyypillisesti sellaisilla linjoilla, joilla matkustajia kulki vähän ja rahtia paljon.Olisin mielelläni jututtanut auton omistajaa ja kysellyt autosta enemmänkin, mutta tähän ei valitettavasti tarjoutunut tapahtuman aikana sopivaa tilaisuutta.Seka-autoja, joita myös sekajuniksi kutsuttiin, oli Suomessa käytössä enemmänkin 1900-luvun alkupuoliskolla – tämä kyseinen yksilö on toki huomattavasti uudempi. Kyseessä näyttäisi linja-autokorin osalta olevan Lahden autokorin 1970-luvun loppupuolelta 1980-luvun puolivälin tienoille saakka valmistama ”Lahti 31” -korimalli. Alustana on Scania, 11-litraisella dieselmoottorilla. Erikoisuus on rekisteröity M3-luokan linja-autoksi, jossa on 16 istumapaikkaa. Auton kuormakorin kylkeen on tyylitelty nerokkaasti ”Kotolinja”-teksti Kiitolinjan kirjoitusasua mukaillen. Lue lisää Kaikki artikkelit 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin 24.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton? (Osa 2) 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton? 16.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: älä jätä koiraa kuumaan autoon – varmista auton viilennys ja kerro siitä 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: rompetorilöytönä Moottori-lehtiä vuodelta 1977 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 4.6.2025 Tapahtumat Päivän kuva: Scania LT146 6×4 -vetopöytäauto – ”nokka, lippa ja veekasi” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 8.7.2025 Sähköautot Jättisakot uhkaavat Teslaa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen