5.11.2015

Joka neljäs haaveilee auton hankinnasta

Auton hankinnasta haaveilee joka neljäs, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Heistä puolet aikoo toteuttaa haaveensa seuraavan vuoden aikana.

Autohaaveet ovat tänä vuonna nousseet autoilijoiden unelmalistalla viidenneksi jättäen taakseen viime vuonna vielä edellä olleet kodin hankinnat.

Tiedon taustalla on Danske Bankin rahoitusyhtiö Danske Financen vuosittain Taloustutkimuksella teettämä tutkimus, jossa selvitettiin 1 173 suomalaisen autoilijan unelmia, niiden toteuttamista sekä suhtautumista autoiluun yleisemminkin.

– Se, että auton hankinta on haavelistan kärkipäässä epävarmasta taloustilanteesta huolimatta osoittaa, että auto on suomalaisille ennen kaikkea perushyödyke, jota tarvitaan arjen pyörittämiseen. Käytössä pitää olla toimiva auto, vaikka taloudessa menisikin huonommin, sanoo Altti Kuuri Danske Financesta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Naisia kiinnostavat uudet tavat autoilla

Vaikka valtaosa autoilijoista (88 %) haluaa myös jatkossa ajaa omalla tai työsuhdeautolla, myös uudet tavat autoilla orastavat.

– Autoilevista naisista 16 prosenttia ja alle 36-vuotiaista joka viides arvelee ajavansa viiden vuoden kuluttua muulla kuin omistusautolla. Heitä kiinnostaa esimerkiksi auton vuokraus lyhytaikaiseen käyttöön, kimppakyydit tai jäsenyys autopoolissa.

Ympäristötietoisia autoilijoita

Kyselytutkimuksen perusteella suomalaiset autoilijat ovat ympäristötietoisia kuluttajia, jotka ostavat auton todelliseen tarpeeseen.

Useimmin mainittuja syitä suunnata autokauppaan ovat nykyisen auton vanheneminen (76 %) ja auton heikko kunto (69 %). Peräti joka toinen suuntaisi autokauppaan myös halutessaan vaihtaa taloudellisempaan tai ympäristöystävällisempään autoon.

Noin viidennes (17 %) hankkii todennäköisesti seuraavaksi autokseen sähkö-, hybridi- tai kaasuauton.

Lapsiperheet ostavat tuoreen käytetyn

Autokaupoilla ostetaan todennäköisimmin 10 000–20 000 euron auto, arvelee kolmannes niistä vastaajista, joille auton hankinta on ajankohtainen lähimmän kolmen vuoden aikana.

Uusi, alle vuoden ikäinen auto on suunnitelmissa 27 prosentilla autoilijoista. Uuteen autoon satsaavat erityisesti yli 66-vuotiaat (44 %), kun taas alle 36-vuotiaista vain pieni osa (6 %) harkitsee täysin uuden auton ostamista.

– Lapsiperheet ostavat yleisimmin muutaman vuoden vanhan auton, jossa hinta on uutta edullisempi, mutta joka vielä on hyvässä kunnossa, Kuuri sanoo.

Joka toinen turvaa rahoitukseen

Tulevat autokaupat maksetaan mieluiten käyttämällä olemassa olevia säästöjä ja sijoituksia. Näin arvioi liki puolet (49 %) niistä autoilijoista, joille autonhankinta on ajankohtaista seuraavan kolmen vuoden aikana.

Kiinnostus eri rahoitusmuotoja – osamaksua ja pankkilainaa - kohtaan on kuitenkin kasvanut viime vuodesta ja sitä arvioi käyttävänsä jo joka toinen (49 %) auton hankintaa kolmen seuraavan vuoden aikana suunnittelevista. Vastaava luku viime vuoden tutukimuksessa oli 41 prosenttia.

Teksti: Marko Jokela

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat