25.5.2023

Karavaanarin ABC: Matkailuautolla liikenteessä – huomioi nämä asiat

Adria Matrix Axess 670 SC koeajo

Matkailuautolla liikkuminen eroaa jonkin verran tavallisella henkilöautolla liikkumisesta. Matkailuautolla liikkumisessa on hyvä ottaa huomioon muutamia asioita.

Henkilöautojen turvatekniikka on kehittynyt nykyautoissa varsin korkeaksi. Henkilöauton korirakenteet sekä muut turvavarusteet, kuten törmäystilanteessa eri puolelta autoa suojaksi aukeavat turvatyynyt suojaavat matkustajia nykyautoissa erittäin hyvin.

Matkailuautoissa tilanne on hieman erilainen. Pakettiautoissa turvatyynyt ovat yleistyneet myös viime vuosina, mutta nekin eroavat henkilöautoista siten, että pakettiautoissa on usein vain etuturvatyynyt. Pakettiautojen alustoja, joita puolestaan käytetään matkailuautojen aihioina, ovat siis turvavarusteiltaan samalla tekniikalla varustettuja kuten pakettiautot. Matkailuautoista löytyy siis useasti myös etuturvatyynyt.

Adria Matrix Axess 670 SC koeajo

Sen sijaan matkailuautojen korirakenteet eivät ole niin vahvaa tekoa kuin esimerkiksi henkilöauton kori eikä törmäystilanteessa matkailuauton kori suojaa matkustajia niin hyvin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Turvavyö täytyy olla kiinnitetty

Mikään auton turvavaruste ei myöskään suojaa, jos auton turvavyö ei ole kiinnitettynä. Sen vuoksi on hyvä muistaa, että matkailuautossa matkustettaessa henkilöluku on enintään se sama, kuin mitä autossa on turvavyöpaikkoja. Matkailuautossa sisällä liikkuminen tai jopa sängylle pötköttelemään meneminen ajon aikana on hyvin houkuttelevaa, mutta näin ei saa missään nimessä tehdä, sillä jo äkkijarrutus, puhumattakaan törmäyksestä, voi aiheuttaa vakavia vammoja. Matkailuauton tiloja, esimerkiksi wc:tä käytetään ainoastaan silloin, kun matkailuauto on pysäköitynä paikoilleen.

Lasten turvaistuimia kiinnittäessä on otettava huomioon, että matkailuautoissa ei myöskään ole tavallisesti Isofix-kiinnikkeitä turvaistuimen kiinnittämistä varten. Jos Isofix-kiinnikkeet löytyvät matkailuautosta, ne on asennettu siihen jo tehtaalla, jälkiasenteisesti niitä ei voi autoon asentaa. Suosituksena on, että alle 4-vuotiaat lapset matkustaisivat selkä menosuuntaan turvaistuimessa myös matkailuautossa. Matkailuautossa turvaistuimen voi sijoittaa tällöin etupenkille, mutta silloin auton turvatyynyn täytyy olla pois päältä kytkettävä.

Nopeus tärkeä sopeuttaa olosuhteiden mukaan

Ennen matkailuauton perässä piti olla sen sallitun enimmäisnopeuden kertova tarra. Tätä tarraa ei enää nykyään tarvita matkailuautossa. Vaikka tarraa ei matkailuauton perässä olekaan, matkailuautoille on myös säädetty auton painon mukaan nopeusrajoitukset, mitä nopeutta niillä saa enintään ajaa.

Uusi, vuonna 2020 kesällä voimaan tulleessa tieliikennelaissa enintään 3 500 kiloa painavilta matkailuautoilta ajoneuvokohtaiset nopeusrajoitukset poistuivat. Tämä tarkoittaa sitä, että alle 3 500 kiloa painavalla matkailuautolla saa ajaa moottoritiellä 120 kilometriä tunnissa, jos tiekohtainen nopeusrajoitus niin sallii.

kesänopeudet

Yli 3 500 kiloa painavan matkailuauton suurin sallittu nopeus on lähtökohtaisesti 80 kilometriä tunnissa. Jos matkailuautossa on lukkiutumattomat jarrut sekä turvavyöt ja istuimien pääntuet kaikilla ajon aikana käytettävillä istuimilla, voi matkailuauton nopeus olla myös 100 kilometriä tunnissa. Kyseisten turvavarusteiden olemassaolo on todettava muutos- tai rekisteröintikatsastuksessa ja ajoneuvon nopeudesta tehdään auton rekisteritietoihin merkintä.

Aina autolla liikuttaessa kuljettajan täytyy sopeuttaa nopeus vallitsevien olosuhteiden mukaan. Matkailuautolla ajaessa täytyy myös muistaa, että matkailuauton suuri otsapinta-ala sekä kylkipinta-ala ovat alttiita tuulen vaikutukselle. Vaikka keli olisikin muuten suotuisa sadan kilometrin tuntinopeuteen, tilannekohtaista harkintaa esimerkiksi tuulen vaikutuksesta kuljettajalta tarvitaan.

Suurin osa B-kortilla ajettavia

Ennen kuin matkailuautolla lähtee liikenteeseen, ajokorttiluokan riittävyys on hyvä varmistaa etukäteen, vaikkakin suurin osa matkailuautoista on kokonaispainoltaan alle 3 500 kiloa painavia eli B-ajokortilla ajettavia autoja. Kaikkiin kokonaispainoltaan yli 3 500 kiloa painaviin ja enintään 7 500 kiloa kokonaispainoltaan oleviin matkailuautoihin vaaditaan C1-luokan ajokortti. Jos matkailuauton kokonaispaino on yli 7 500 kiloa, sen ajamiseen tarvitaan C-ajokorttia.

Matkailuautolla liikuttaessa myös vakuutukset täytyy olla kunnossa. Vaikka vakuutusyhtiöt huolehtivat karavaanareiden erityistarpeista yleisesti ottaen hyvin, on hyvä varmistaa silti, että mitkä asiat matkailuautolla liikuttaessa korvataan auton liikennevakuutuksesta, mitkä kaskovakuutuksesta ja mitkä mahdollisesti matka- tai kotivakuutuksesta. Esimerkiksi matkailuautossa oleva irtain omaisuus, kuten esimerkiksi astiat tai televisio kuuluvat todennäköisesti kotivakuutuksen piiriin. Tärkeintä vakuutuksien osalta matkailuajoneuvolla liikuttaessa on huolehtia, että vakuutusturva on kaikenlaisten mahdollisten vahinkojen näkökulmasta riittävä.

Teksti Manu Tuppurainen Lähteet Moottorin arkisto, Liikkuvakoti.fi, Traficom Kuvat Moottorin arkisto

Karavaanarin ABC -juttusarjassa perehdytään matkailuautojen -ja vaunujen sekä karavaanielämään harrastusta aloittavan harrastajan näkökulmasta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lisää aiheesta

Luetuimmat