25.5.2023 Ajoneuvot Karavaanarin ABC: Matkailuautolla liikenteessä – huomioi nämä asiat Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Matkailuautolla liikkuminen eroaa jonkin verran tavallisella henkilöautolla liikkumisesta. Matkailuautolla liikkumisessa on hyvä ottaa huomioon muutamia asioita. Henkilöautojen turvatekniikka on kehittynyt nykyautoissa varsin korkeaksi. Henkilöauton korirakenteet sekä muut turvavarusteet, kuten törmäystilanteessa eri puolelta autoa suojaksi aukeavat turvatyynyt suojaavat matkustajia nykyautoissa erittäin hyvin. Matkailuautoissa tilanne on hieman erilainen. Pakettiautoissa turvatyynyt ovat yleistyneet myös viime vuosina, mutta nekin eroavat henkilöautoista siten, että pakettiautoissa on usein vain etuturvatyynyt. Pakettiautojen alustoja, joita puolestaan käytetään matkailuautojen aihioina, ovat siis turvavarusteiltaan samalla tekniikalla varustettuja kuten pakettiautot. Matkailuautoista löytyy siis useasti myös etuturvatyynyt. Sen sijaan matkailuautojen korirakenteet eivät ole niin vahvaa tekoa kuin esimerkiksi henkilöauton kori eikä törmäystilanteessa matkailuauton kori suojaa matkustajia niin hyvin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Turvavyö täytyy olla kiinnitetty Mikään auton turvavaruste ei myöskään suojaa, jos auton turvavyö ei ole kiinnitettynä. Sen vuoksi on hyvä muistaa, että matkailuautossa matkustettaessa henkilöluku on enintään se sama, kuin mitä autossa on turvavyöpaikkoja. Matkailuautossa sisällä liikkuminen tai jopa sängylle pötköttelemään meneminen ajon aikana on hyvin houkuttelevaa, mutta näin ei saa missään nimessä tehdä, sillä jo äkkijarrutus, puhumattakaan törmäyksestä, voi aiheuttaa vakavia vammoja. Matkailuauton tiloja, esimerkiksi wc:tä käytetään ainoastaan silloin, kun matkailuauto on pysäköitynä paikoilleen. Lasten turvaistuimia kiinnittäessä on otettava huomioon, että matkailuautoissa ei myöskään ole tavallisesti Isofix-kiinnikkeitä turvaistuimen kiinnittämistä varten. Jos Isofix-kiinnikkeet löytyvät matkailuautosta, ne on asennettu siihen jo tehtaalla, jälkiasenteisesti niitä ei voi autoon asentaa. Suosituksena on, että alle 4-vuotiaat lapset matkustaisivat selkä menosuuntaan turvaistuimessa myös matkailuautossa. Matkailuautossa turvaistuimen voi sijoittaa tällöin etupenkille, mutta silloin auton turvatyynyn täytyy olla pois päältä kytkettävä. Nopeus tärkeä sopeuttaa olosuhteiden mukaan Ennen matkailuauton perässä piti olla sen sallitun enimmäisnopeuden kertova tarra. Tätä tarraa ei enää nykyään tarvita matkailuautossa. Vaikka tarraa ei matkailuauton perässä olekaan, matkailuautoille on myös säädetty auton painon mukaan nopeusrajoitukset, mitä nopeutta niillä saa enintään ajaa. Uusi, vuonna 2020 kesällä voimaan tulleessa tieliikennelaissa enintään 3 500 kiloa painavilta matkailuautoilta ajoneuvokohtaiset nopeusrajoitukset poistuivat. Tämä tarkoittaa sitä, että alle 3 500 kiloa painavalla matkailuautolla saa ajaa moottoritiellä 120 kilometriä tunnissa, jos tiekohtainen nopeusrajoitus niin sallii. Yli 3 500 kiloa painavan matkailuauton suurin sallittu nopeus on lähtökohtaisesti 80 kilometriä tunnissa. Jos matkailuautossa on lukkiutumattomat jarrut sekä turvavyöt ja istuimien pääntuet kaikilla ajon aikana käytettävillä istuimilla, voi matkailuauton nopeus olla myös 100 kilometriä tunnissa. Kyseisten turvavarusteiden olemassaolo on todettava muutos- tai rekisteröintikatsastuksessa ja ajoneuvon nopeudesta tehdään auton rekisteritietoihin merkintä. Aina autolla liikuttaessa kuljettajan täytyy sopeuttaa nopeus vallitsevien olosuhteiden mukaan. Matkailuautolla ajaessa täytyy myös muistaa, että matkailuauton suuri otsapinta-ala sekä kylkipinta-ala ovat alttiita tuulen vaikutukselle. Vaikka keli olisikin muuten suotuisa sadan kilometrin tuntinopeuteen, tilannekohtaista harkintaa esimerkiksi tuulen vaikutuksesta kuljettajalta tarvitaan. Suurin osa B-kortilla ajettavia Ennen kuin matkailuautolla lähtee liikenteeseen, ajokorttiluokan riittävyys on hyvä varmistaa etukäteen, vaikkakin suurin osa matkailuautoista on kokonaispainoltaan alle 3 500 kiloa painavia eli B-ajokortilla ajettavia autoja. Kaikkiin kokonaispainoltaan yli 3 500 kiloa painaviin ja enintään 7 500 kiloa kokonaispainoltaan oleviin matkailuautoihin vaaditaan C1-luokan ajokortti. Jos matkailuauton kokonaispaino on yli 7 500 kiloa, sen ajamiseen tarvitaan C-ajokorttia. Matkailuautolla liikuttaessa myös vakuutukset täytyy olla kunnossa. Vaikka vakuutusyhtiöt huolehtivat karavaanareiden erityistarpeista yleisesti ottaen hyvin, on hyvä varmistaa silti, että mitkä asiat matkailuautolla liikuttaessa korvataan auton liikennevakuutuksesta, mitkä kaskovakuutuksesta ja mitkä mahdollisesti matka- tai kotivakuutuksesta. Esimerkiksi matkailuautossa oleva irtain omaisuus, kuten esimerkiksi astiat tai televisio kuuluvat todennäköisesti kotivakuutuksen piiriin. Tärkeintä vakuutuksien osalta matkailuajoneuvolla liikuttaessa on huolehtia, että vakuutusturva on kaikenlaisten mahdollisten vahinkojen näkökulmasta riittävä. Teksti Manu Tuppurainen Lähteet Moottorin arkisto, Liikkuvakoti.fi, Traficom Kuvat Moottorin arkisto Karavaanarin ABC -juttusarjassa perehdytään matkailuautojen -ja vaunujen sekä karavaanielämään harrastusta aloittavan harrastajan näkökulmasta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Karavaanarin ABC: Matkailuajoneuvo ympärivuotisessa käytössä – tätä se vaatii Karavaanarin ABC: Matkailuautojen erilaiset korimallit on hyvä selvittää heti alussa Karavaanarin ABC: Miten alkuun harrastuksessa – omalla vai vuokrakalustolla? Karavaanarin ABC: Oma auto hankinnassa, nämä lisävarusteet tarvitset Karavaanarin ABC: Pohjaratkaisun valintaan kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta Lue lisää Kaikki artikkelit 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista