27.11.2023 Ajoneuvot Käytetty erikoisuus: A-Ford 2D Roadster – 66 000 eurolla nostalgiaa? Teksti Janne Huhtala Kuva Tori Autot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kokonaan uudelleen rakennettu ja American Car Show´n ykköspalkinnonkin voittanut A-Ford etsii uutta kotia. Tehoa on kymmenkertaisesti alkuperäiseen verrattuna. A-malli korvasi Fordin 18 vuotta tuotannossa olleen ensimmäisen todellisen menestysmallin, eli T-Fordin. A-mallin tuotannon tarkka aloitusajankohta oli 20. lokakuuta 1927 ja tuotanto päättyi maaliskuussa. 1932. Siinä välissä sitä valmistettiin uskomattomat 4 858 644 kappaletta. Suurelle valmistusmäärälle on kaksikin hyvää syytä; sitä valmistettiin yli 30 eri tehtaassa ja toiseksi korimalleja oli yhdeksän ja erilaisten malliversioiden yhteismäärä ylitti 30 kappaleen rajan. T-Fordin jäykän sarjatuotannon sijaan A-Ford edustikin ensimmäisenä ns. joustavaa massatuotantoa, jossa tuotantolinjalla pystyttiin valmistamaan eri malliversioita kysynnän mukaan. A-mallin erikoisin valmistuspaikka oli Neuvostoliiton Nizhny Novgorod, jossa sitä valmistettiin lisenssillä, tosin vähän jälkijunassa eli vasta vuosina 1932-1936. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Huippunopeus yli 100 kilometriä tunnissa Voimanlähteenä oli nelisylinterinen rivimoottori, joka nykymittapuun mukaan oli iskutilavuudeltaan suuri mutta teholtaan vaatimaton. 3,3-litraisen moottorin teho oli 40 hevosvoimaa, mikä siivitti sen kolmipykäläisen manuaalivaihteiston avulla 105 kilometrin huippunopeuteen. Vaikka lukemat nykyaikana lähinnä huvittavat, niin pitää muistaa että tuolloin elettiin autoistumisen alkuvuosia ja kehitysvauhti oli huimaa. Edeltävän T-Fordin rivinelosmoottori kun tuotti vain 20 hevosvoimaa ja se saavutti maltillisen 68 kilometrin huippunopeuden tunnissa. A-Fordin teknisissä tiedoissa mainittiin akseliväliksi 2629 millimetriä, pituudeksi 4,5 metriä ja paino vaihteli mallista riippuen 1027:stä 1118 kiloon. Uusien A-Fordien hintahaarukka oli alle 400 dollaarista noin 1400 dollariin mallista riippuen, ja nykyrahaksi muutettuna se tarkoittaa noin 7 000 - 24 000 dollaria. Merkittävän A-Fordista teki myös se, että se oli käytännössä ensimmäinen automalli, jossa hallintalaitteet olivat kutakuinkin samanlaiset kuin nykyautoissa kytkin-, jarru- ja kaasupolkimineen. Vuodesta 1908 vuoteen 1927 valmistetussa T-Fordissakin oli lattiassa kolme poljinta, mutta niillä ohjattiin vaihteita ja moottorijarrua, kun taas kaasua ohjattiin vielä tuolloin käsikäyttöisellä vivulla. Tekniikka pantu uusiksi Myynnissä oleva Ford Model A 2D Roadster on peräisin mallin tuotannon puolivälistä, vuosimalliltaan 1930. Alkuperäistä siinä tosin on melko vähän, sillä alkuperäinen moottori on korvattu 305-kuutiotuumaisella (5,0 litraa) V8-moottorilla, kolmivaihteinen vaihteisto vaihtunut viisipykäläiseen ja alkuperäiset rumpujarrut on korvattu levyjarruilla joka kulmassa. Myyjä ilmoittaa moottoritehoksi 400 hevosvoimaa ja hehkuttaa auton olevan ”älyttömän hyvä ajaa”. Uudelleenrakennus on valmistunut vuonna 2008 ja samana vuonna autolla voitettiin American Car Show´n ykköspalkinto. Varusteluetteloon on listattu ohjaustehostin, urheilullinen alusta sekä nahkaverhoilu. Ostajakandidaatin harkintaan jää, onko auto 66 000 euron hintapyynnin arvoinen. Teksti: Janne Huhtala; kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volkswagen New Beetle Cabriolet – katto auki ja menoksi 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Käytetyt autot ADACin tiepalveluraportti: nämä isot autot ja pakettiautot jättävät eniten tielle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan