Koeajo: Dacia Duster TCe150 4×4 Journey – Rahalle vastinetta
Kevyesti uudistunut Dacia Duster jatkaa halvimpana nelivetoisena citymaasturina Hyvää tilat, käytännöllisyys, neliveto, jousitus, maavara Huonoa ajoasento, ei automaattia nelivetoon, ei turvavarusteita
Dacia Duster on uudistunut merkin muun malliston tavoin. Näkyvin muutos on uusi DC-logo maskissa. Siltä varalta, että sitä ei vielä tunneta, merkin ja mallin voi tarkistaa takaluukusta. Samalla varustetasot on nimetty uudelleen, Comfort vaihtuu Expressioniksi ja huippuversio Extreme Journeyksi.
Hintoja on hivutettu ylemmäs, mutta joitakin varusteita on lisätty. Sisäilmettä on päivitetty uusilla materiaaleilla ja ilmastoinnin suuttimilla, kromikoristeet on jätetty pois.
Lisää varusteita
Halvimmankin Dusterin hinta on noussut yli 20 tonnin, perusvarusteinen auto on kolmisylinterinen etuveto. Maasturimaiseen olemukseen ja talvisen koeajoon nelivetoversio on paikallaan. Sen mukana moottori saa sylinterin ja 60 hevosvoimaa lisää. Kaksoiskytkinautomaattikin on tarjolla, mutta sitä ei saa nelivedon pariksi.
Kalleimman Journey-varustetason lisäherkuista hintaero on kohtuullinen 1400, aivan uusina ominaisuuksina sadetunnistin ja sähköisesti koria vasten taittuvat sivupeilit. Elektroniset turvajärjestelmät loistavat kuitenkin poissaolollaan, ainoa kuolleen kulman varoitinkin antaa turhia varoituksia. Uudella khaki-erikoisvärillä, vararenkaalla ja 360 asteen kameralla testiajokin hinta jää silti vielä alle kilpailijoiden.
Perinteinen ohjaamo
Duster on oiva perheauto tiloiltaan. Takaistuimelle mahtuu aikuinen niin polvi- kuin pääntilankin puolesta. Tavaratila on riittävä, vaikka lisävarusteinen täysikokoinen vararengas vie tilan välipohjan alta. Kuljettaja ilahtuu ristiseläntuesta, mutta jää kaipaamaan tuhdimpaa tukea reisille ja kyljille.
Ohjaamo on perinteisen selkeä niin mittaristoltaan kuin hallintalaitteiltaankin. Käsijarrukahva ja vaihdekeppi alkavat olla harvinaista herkkua. Vaihdekepin liikeradat ovat pitkät ja vaativat hetkittäin suostuttelua. Nappuloita on säilytetty paljon, kolmantena ”viiksenä” on vielä radion säädin. Kosketusnäyttö ymmärtää suomea ja toimii loogisesti. Varsinkin tämä varustelluin versio on jo aika lailla etääntynyt ensimmäisten Dacioiden askeettisuudesta sekä ominaisuuksiltaan että verhoilultaan, mutta kehitys on seurannut asiakkaiden vaatimustasoa.
Lainamoottori
Dacian voimalinjat on koottu Renault-Nissan-Mitsubishi –allianssin koetelluista osista. Yhteistyökuvioista johtuen Dusterin tehokkain 1,3-litrainen on samaa perua kuin vaikkapa Mercedeksen A-sarjassa. Potkua on vallan riittävästi kevyeen autoon. Vaihteiston ykkösen ja kakkosen välitykset ovat tiuhat maastoajon helpottamiseksi, niinpä lähdöt ovat sähäköitä. Viitos- ja kuutospykälät ovat puolestaan melko ”pitkät”, ohituksiin joutuu vaihtamaan pienemmälle turbon saamiseksi mukaan.
Neliveto on pidon heiketessä automaattisesti kytkeytyvää sorttia. Vedon voi pakottaa etuvedolle kulutuksen minimoimiseksi, mutta havaittavaa eroa ei syntynyt automaattiasennossa ajettuun tulokseen 7,5 l/100km. Pienissä nopeuksissa myös nelivedon voi pakottaa jatkuvaksi, tällöin neliveto on käytössä silmänräpäyksen nopeammin.
Dusterin alusta on oikeastaan onnistunut. Se ei ole kaikkein tunnokkain tai hienostunein, mutta hämmästyttävän pystyvä ja mukava tien huonontuessa tasoittamaan röykkyjä ja lumipolanteita.
