Koeajo: Hyundai i30 on kevythybridi sporttisella silauksella, ehkä liiankin sporttisella

Kevythybridi antaa Hyundai i30:een lisäpotkua, mutta aiheuttaa myös ärsyttävää nykimistä. Hyvää: runsaat tilat, sportti-istuimet, konstailemattomuus, ajettavuus, suorituskyky. Huonoa: rengasmelu, pintakovuus, hybridijärjestelmän nykiminen.

Hyundai i30 on uusiutunut edukseen. Keulan ilmettä on muutettu menevämmäksi, peräpää on selvinnyt helpommalla. Maski hymyilee leveämmin ja puskurin ilmanottoaukotkin ovat isompia, kromia on puolestaan vähemmän. Led-päiväajovalot ovat kuin kissan viikset.

Sisällä uutuudenviehätystä lisäävät uudet verhoilumateriaalit ja -sävyt. Kosketusnäyttö ja mittariston keskinäyttö ovat kasvaneet kooltaan ja tarkentuneet grafiikaltaan. Joitakin katkaisimia on tyylitelty, mutta uutukaiseen on helppo kotiutua niin paatuneen Hyundai-kuskin kuin satunnaisen lainaajankin.

Edistyneimmät käyttäjät voivat nauttia uudesta Bluelink-palvelusta, jolla auton voi paikantaa ja avata lukituksesta omalla puhelimella. Hullunkurisin varuste on amerikkalaiseen tarpeeseen; ulospääsyn helpottamiseksi kuljettajan istuin liukuu taka-asentoonsa ovea avatessa rutistaen samalla takapenkillä istuvan jumiin.

Osallistuisiko taloudellisuusajoon…

Konepellin altakin löytyy uutta. Litran bensakone (120 hv) ja 1,6-diesel (115/136 hv) ovat tuttuja, mutta uusia 1,5-bensiinimoottoreita on kaksin kappalein. Malliston ainoa ahtamaton (110 hv) toimii vain perusmallissa, toinen ahdettu (159 hv) hallitsee malliston yläpäätä. Moottoreista seitsenvaihteisella kaksoiskytkinvaihteistolla varustetut ovat saaneet kevythybridikäsittelyn.

Ajoon on toistaiseksi saatu vain huippumalleja (ei siis kuljettajiksi). Teholukema on kasvanut 19 pollella entisestä 1,4:stä. Paperilla kiihtyvyysarvo petraantuu puolella sekunnilla, ja käytännössä lähdöt tuntuvat pontevammilta. Kortensa kekoon kantanee myös hybridijärjestelmän sähkömoottori, vaikkei se energianvirtausnäytöstä ilmenekään. Sen mukaan hidastuksista ja alamäistä saadaan energiaa kyllä akkuun talteen, mutta käytettäisiin vain täyskaasukiihdytyksessä.

Pintakaasulla pihistellessä järjestelmä taiteilee jatkuvasti vedon, vapaalla rullauksen ja moottorijarrutuksen välillä. Tuloksena kulutus ilahduttaa kuutosella alkavilla lukemilla, mutta eri tilojen vaihtuminen voisi tapahtua hienostuneemminkin.

…vai ratapäiville?

Liekö Hyundain rallimenestyksellä vaikutusta, mutta vakiomallitkin ovat vuosien saatossa muuttuneet paremmiksi ja hauskemmiksi ajettavuudeltaan. Sitä korostaa sopivasti urheilullinen varustetaso N-line, jonka saa nyt ensimmäistä kertaa myös farmarikoriin.

Parasta vajaan kolmen tonnin hintaisessa paketissa on tukevammin muotoillut, sähköllä säätyvät ja mokkanahkaiset sporttipenkit. Punaiset tikkaukset luovat tunnelmaa. Ulospäin näyttävyydestä huolehtivat vihaisempi maski ja puskurit.

Renkaat on vaihdettu 18-tuumaisiin matalaprofiilisiin, jo ne riittävät tekemään särön mukavuuteen pintakovuudellaan ja rengasmelullaan. Onneksi Wagon-mallin jousitusta ei ole tiukennettu muiden N-line-versioiden tavoin.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka