Koeajo: monikäytön mestari – Ford Mondeo Wagon Hybrid
Ford Mondeo -hybridifarmarin ominaisuudet hurmaavat, vaikka itse auto ei sitä heti kättelyssä toitota. Hyvää: erinomainen istuin ja ajoasento, moitteeton ajettavuus, viiveetön hybridivoimalinja. Huonoa: kutistunut tavaratila, alhainen jarrullisen perävaunun vetomassa.
Ford Mondeo, yksi ylemmän keskiluokan harvinaistuvista peruspilareista, sai lievän uudistuksensa yhteydessä uudentehoisia dieselmoottoreita, niiden kylkiäisiksi kahdeksanportaisen automaattivaihteiston aiemman kuusipykäläisen sijaan sekä – tämän koeajon pääaiheena – farmari- eli Wagon-mallin hybridiversion.
Kaksilitraisen bensiinimoottorin ja sähkömoottorin liitto ei sinänsä ole uutta, sillä sellainen esiteltiin nelioviseen porrasperään jo nyky-Mondeon Eurooppaan saapumisen yhteydessä syksyllä 2014. Mutta farkkukoriin ei hybridiä ole siis aikaisemmin yhdistetty. Tuo Sedan-mallinen Hybrid jatkaa edelleen Wagonin rinnalla, ja kyseessä onkin edelleen ainoa saatavilla oleva Mondeon porrasperäinen versio.
Itse hybriditekniikka on numeroarvojen puolesta ennallaan. Valmistaja tosin kertoo ohjelmistoa päivitetyn: tarkoituksena on ollut hyödyntää Atkinson-syklillä toimivan polttomoottorin vääntöä entistä paremmin ja sitä kautta kohentaa taloudellisuutta.
Hybrid on tarjolla loistokkaampana Vignale-varusteversiona sekä tavallisempana Titanium-painoksena, jollaisen koeajoimme. Ja koska WLTP-hiilidioksidipäästöt kiilautuvat koko muun Mondeo-malliston alapuolelle, myös Hybridin hinta asettuu vastaavasti varusteltuja automaattivaihteisia dieseleitä huokeammaksi.
Ulkona uutta, sisällä ei
Mondeon kasvojenkohennus on ehkä hivenen keskimääräistä näkyvämpi. Suurta jäähdyttimen säleikköä on venytetty alaosastaan laajemmaksi ja puskurin alareunaa sekä sumuvalojen ympäristöä muokattu ahnaammaksi. Sumu- ja huomiovalot ovat samalla saaneet uutta muotoa.
Peräilmettä puolestaan koristaa nyt vaakasuora kromilista, joka ulottuu takavalojen päälle muovaten ne C-kirjaimen mallisiksi.
Sisällä muutokset ovat minimaalisia lukuun ottamatta edellä mainittuja dieselautomaatteja, jotka saivat keskikonsoliinsa uuden automaatin myötä muissa Fordin malleissa käytetyn pyöreän vaihteenvalitsimen.
Hybridimallissa sen sijaan käytetään edelleen perinteistä keppimallista valitsinta, eli ohjaamo on tismalleen ennallaan. Tämä pätee siis myös laatuvaikutelmaan, joka ei hetkessä hurmaa. Kojelaudan paikoittainen muovisuus häviää tietysti premium-brändeille ja myös monelle samaa statusta tavoitteleville ”perheautomerkeille”, mutta tuiki tavallista käyttöautoa etsivälle seikalla ei liene tuon taivaallista merkitystä.
Varsinkaan, kun käytettävyydessä ei ole juuri millään rintamalla moittimista. Tai ehkä sentään mittaristossa: hybridimallille ominaisena se tarjoaa jättimäisen analogisen nopeusmittarin mutta vastaavasti selvästi pienempää piperrystä täynnä olevat reunanäytöt. Näiden sinänsä monipuolinen ekosisältö katoaa lisäksi myötävalon heijasteluissa miltei näkymättömiin.
Sisäistä kauneutta
Muuten Mondeo lukeutuu niihin autoihin, jotka suorastaan hemmottelevat kuljettajaansa, niin paikallaan seistessä kuin ajossakin. Eikä tämä on edelleenkään automaailmassa itsestään selvä asia – auton hintaluokasta riippumatta.
Aloitetaan kuljettajan istuimesta, joka on erityisen mukava, tukeva mutta silti pehmeä, lähestulkoon laiskanlinnamainen. Ajoasento on muutenkin mittasuhteiltaan erinomainen. Mukavahko alusta ja vaimea melutaso komppaavat kaikkea tätä.
Myös ajettavuus kerää ylisanoja, oli kyse sitten ohjaustunnosta, kaarrekäytöksestä tai suuntavakavuudesta – kunhan ensin tottuu elastisen alustan keinuviin liikkeisiin. Kaupunkiajokin sujuu auton suurista ulkomitoista huolimatta melko näppärästi, kiitos kepeän ja loogisen ohjauksen sekä hybriditekniikan tuoman pehmeän ja viiveettömän suorituskyvyn.
Viimeksi mainittu miellyttää myös maantien ja moottoritien nopeudenmuutoksissa, eikä polttomoottorin käyntiääni nouse edes täyskaasukiihdytyksessä häiritsevän korkeaksi.
Energian talteenotto on perusajotilassa tavanomaisen automaattivaihteisen luokkaa, mutta Eco-asennossa se muuttuu jo selvästi tarmokkaammaksi, eli nopeus hidastuu kaasua nostettaessa selvästi.
Mainittua Eco-asentoa tulee käytettyä siksikin, ettei se tuo menon jouhevuuteen erityistä ”haittaa”, vaikka normiasento onkin kiihdytyksiin lähdettäessä valppaampi. Vaihteiston L-asennon valitsemalla regenerointi muuttuu vieläkin selvemmäksi.
Kuten on tapana ollut, myös tässä tapauksessa hybridimallin säästö painottuu hankintahintaan ja kaupunkiajoon – viimeistään moottoritienopeuksissa diesel lyö hybridin kulutusedun jo selvästi.
Kuljetuskompromisseja
Tavaratilassa ekotekniikka näkyy valitettavan selvänä, sillä ajoakuston luoma kyhmy leikkaa normaali-Wagonin tilavuudesta reippaat sata litraa pois. Ei Hybridinkään kontti 403-litraisena pieni ole, mutta ilmaisee jo selvästi automallin korkean iän – uudemmissa vastaavissa malleissa moiset lattiapatit on jo suunnitteluvaiheessa poistettu.
Suksiluukku on sentään saatu jätettyä juuri ja juuri käyttökelpoiseksi, ja laajennuskin asettuu normitapaan vaateriin. Takaistuintilat ovat tutut, siis todella väljät.
Hybridimallien yleiseen tapaan myös Mondeon perävaunumassa on rajoitetumpi kuin pelkällä polttomoottorilla käyvillä versioilla. Jarruttoman kärryn 750 kiloa istuu suurimman sallitun haarukkaan, mutta samaan kilomäärään rajoittuva jarrullinen vetomassa rajaa muun muassa matkailuvaunujen vetäjät pois laskuista.
Nämä kuljetukseen liittyvät epäkohdat jäävät kuitenkin taka-alalle, kun on sipaissut Mondeolla kohtuullisen pitkän ajorupeaman. Kovin paljon parempaa matka-autoa ei nimittäin ole alle 40 000 euron hintaan tarjolla, ja kilpailijat katoavat käytännössä kokonaan, kun lisätään vaatimukseksi se hybridivoimalinja ylemmän keskiluokan farkkukorissa.
