28.2.2016

Kolmekymmentä vuotta Volvon etuvetoja – onnea 480 ES!

Volvo 480 Turbo

Tämän vuoden Geneven autonäyttely on merkkipaalu eräälle Volvon käännekohdista.

Autovalmistajat keskittyvät tiedotteissaan ymmärrettävästi yleensä uutuuksiin, joten Volvon muistutus 480 ES:n kolmikymppisistä oli virkistävää vaihtelua. Geneven autonäyttely maaliskuun alussa tarkoittaa siis kolmea vuosikymmentä etuvetoisia ja poikittaismoottorisia Volvoja.

Vuonna 1986 esitelty 480 ES oli tiedotteen mukaan yhtiön ensimmäinen urheiluauto vuosikymmeneen. Mallimerkinnällä haettiin sukulaisuutta klassiseen 1800 ES -urheilufarkkuun, josta oli lainattu myös lasisella takaluukulla varustettu pystyperä. Kiilamainen muotoilu ja luukkulamput viimeistelivät uutuuden kurvit. Lamppuja lukuun ottamatta nykypäivän C30 muistuttaakin 480 ES:ää melko paljon.

Innovatiivisuus jatkui sisällä, sillä kojelauta oli käännetty kohti kuljettajaa, ja takapenkkiläiset saivat säädettävät selkänojat. Ajotietokone osasi kertoa keskikulutuksen, keskinopeuden, toimintasäteen ja ulkolämmön, oikeinpa digitaalisesti!

1,7-litrainen moottori oli kotoisin Renaultilta ja tuotti 109 hevosvoimaa, Volvon mukaan "katalysaattoreiden avulla". 0–100 km/h taittui 9,5 sekunnissa, kiilan saavuttaessa lopulta 190 km/h huippunopeuden. Volvon mukaan vaatimattomista tehoista huolimatta auto vastasi ajettavuudeltaan ulkonäön asettamaa urheilulliseen imagoa.

Volvo 480 Turbo

Vuonna 1988 saapui sporttinen 480 Turbo, jossa 1980-luvun klassikot, turpo ja intterkuuleri, vauhdittivat Volvoa 120 hevosvoiman verran. 1993 saapui 2,0-litrainen moottori, joka 110 hevosvoiman lisäksi toi ennen kaikkea lisää vääntöä.

Volvon mukaan 480 ES suunniteltiin marginaalituotteeksi, mutta sen merkitys yhtiön historiassa on silti suuri. Merkillä oli käynnissä tähtiin kurkottava Project Galaxy, jonka tarkoitus oli ottaa teknisiä edistysaskelia tulevaisuutta kohti. Takaveto korvattiin etuvedolla ja nelivedolla, ja moottorivalikoima uudistettiin. Vuonna 1978 alkaneen projektin ensimmäinen hedelmä oli etuvetoprotoyyppi, jonka kehittäminen jaettiin kahteen osaan. Volvo Cars Ruotsissa kehitti myöhemmin saapuvan 850:n, Volvon hollantilaisen tytäryhtiön kehittäessä pienemmät 440, 460 ja 480 -mallit.

Volvo 480 ES:n piti esiintyä myös avokattoisena ja prototyyppi esiteltiinkin 1990, jälleen Geneven autonäyttelyssä. Myös Targa-kattoinen versio jäi suunnittelupöydälle. Kolme avoprototyyppiä on kuitenkin säilötty Göteborgin Volvo-museoon.

480 ES:n valmistus päättyi syyskuussa 1995, valmistusmäärän ollessa 76 375 autoa. Tilalle saapui uudeksi pikku-Volvoksi huomattavasti perinteisempi S40.

Volvo 480 Turbo

Lähde ja kuvat: Volvo

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat