5.2.2021

Kysy autoista: mitä tarkoittaa M+S -merkintä renkaan kyljessä?

Kysy Autoista

Kaikille renkaiden kyljestä löytyvät lukuisat merkinnät eivät ole välttämättä itsestään selviä, joten vastasimme tällä kertaa niitä käsittelevään kysymykseen.

Renkaiden kyljestä löytyy jos jonkinmoisia merkintöjä, jotka kertovat tietoa renkaasta muun muassa sen leveyden, profiilin, halkaisijan, renkaan kantavuuden ja maksiminopeuden, sekä valmistusajankohdan. Erästä lukijaamme mietitytti mitä renkaan kyljessä oleva M+S -merkintä tarkoittaa.

Asia on varsin yksinkertainen. M tulee sanasta mud, eli muta ja S puolestaan sanasta snow, eli lumi. M+S -yhdistelmä viittaa siis siihen, että rengas olisi käyttökelpoinen pinnoitettujen teiden lisäksi mudassa ja lumessa.

Merkintä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että rengas olisi Suomen talvikelissä käyttökelpoinen. M+S -merkinnällä varustettuja kesärenkaita saa toistaiseksi käyttää myös talvella, mutta se ei ole suositeltavaa niiden puutteellisten talviominaisuuksien vuoksi. Muutaman vuoden päästä asia myös muuttuu, sillä vuoden 2024 marraskuusta alkaen talvella käytettävät renkaat tulee olla varustettu uudella 3PMSF -merkinnällä. Kolmihuippuinen vuoristo ja lumihiutale tarkoittaa, että rengas on tarkoitettu myös pohjoismaiseen talveen.

Teksti: Eetu Kokkonen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kysy autoista

Jätä meille autoaiheinen sinua askarruttava kysymys. Toimituksemme vastaa viikoittain moottori.fi:ssä tulleisiin kysymyksiin. Voit myös lähettää kysymyksesi suoraan sähköpostilla kysyautoista [ät] moottori.fi.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää aiheesta

Luetuimmat