18.1.2023

Maistiainen: Citroën ë-C4 X – sähköisesti kokoluokkien välissä

Citroën ë-C4 X sähköauto maistiainen koeajo

Citroën koettelee jälleen autoluokkien rajoja, tällä kertaa X-versiolla C4:stä. Samalla uudesta mallista saadaan ainoastaan sähköautopainos.

Citroën lähti etsimään omaa suuntaa jo ennen Stellantis-fuusiota, mutta oman paikan löytäminen on ollut ranskalaismerkille iso apu. Nyt sen mallistohitiksi on kohonnut lippulaiva Citroën C5 X, joka asettuu ovelasti erilaisten autoluokkien väliin. Samaa ideaa kokeillaan nyt astetta alempana autolla, jonka koko nimi on hiukan haasteellisesti Citroën ë-C4 X.

Kirjainyhdistelmän takana on ajatus, että kyseessä on autosegmenttien väliin viety painos sähköisestä C4:stä. Ë-C4 X on samalla ensimmäinen Citroën, joka tulee monilla Euroopan markkinoilla myyntiin ainoastaan sähköisenä, polttomoottoriversion jäädessä kaukaisemmille markkina-alueille.

Citroën ë-C4 X sähköauto maistiainen koeajo

Voimalinjan tuttu kaksikko on 50 kilowattitunnin akusto ja 100 kilowatin sähkömoottori, eli yhdistelmä on sama kuin esimerkiksi ë-C4:ssä ja muista PSA-sähköautoista. WLTP-toimintamatkaa isommalle X:lle kerrotaan 360 kilometriä. Lämpöpumppu löytyy, mutta akun esilämmitystä ei ole. CCS-pikalatauksen huipputeho on 100 kilowattia ja 10-80% lataus tapahtuu noin puolessa tunnissa. Type 2 -latauksen huipputeho on 11 kW, jolloin akun lataaminen täyteen kestää noin viisi tuntia.

Auton akseliväli on sama kuin C4:ssä, mutta 4,6 metrin pituisena se asettuu melko tasan C4:n ja C5 X:n väliin. Fastback-henkisellä kattolinjalla on kuitenkin haettu aerodynaamisempaa muotoa, vaikka valmistajan mainitsema 0,29 ilmanvastuskerroin on korkeintaan keskinkertainen  markkinoihin verrattuna. Samalla maavaraa on hiukan nostettu ja tavaratila on kasvatettu 510 litraan.

Citroën ë-C4 X sähköauto maistiainen koeajo

Tilan lisäksi mukavuudesta on huolehdittu Citroënin Advanced Comfort -ohjelman hengessä. Istuinten pehmuste on 15 mm paksumpi ja takapenkillä on Suomessa vakiovarusteena istuinlämmitys. Alustassa valinta on kohdistunut Citroënin progressiivisilla hydraulistoppereilla varustettuihin iskunvaimentimiin, jotka pyrkivät luomaan klassista kaasunestejousitusta mukailevan taikamattokyydin.

Citroën ë-C4 X sähköauto maistiainen koeajo

Suomessa Citroën ë-C4 X on ennakkomyynnissä hintojen alkaessa 43 400 eurosta ja ensimmäisiä autoja odotetaan maahan vielä näin talven aikana. Mallin saatavuus on alkuvuoden osalta hyvä.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Luetuimmat