3.9.2022

Koeajo: Renault Kangoo E-Tech Electric – Sähkö pukee pakua

Renault uudisti sähköpakettiautonsa. Luvassa on entistä enemmän toimintamatkaa ja komeampi ulkomuoto. Hyvää: ajomukavuus, tilojen muunneltavuus, sähköinen voimalinja Huonoa: lyhyt tavaratila

Ranskalaismerkki on ahkeroinut pienten pakettiautojen genressä Kangoollaan 90-luvun lopulta saakka. Sähköistys astui peliin jo edellisessä sukupolvessa, mutta tuolloin toimintamatka oli pieni ja voimaa uupui pahasti.

Uuteen sukupolveen on korjattu monta asiaa, sillä range on lisääntynyt WLTP:n vertailuarvon mukaan 285 kilometriin. Tehoa on tullut käytännössä tuplasti ja uuden Kangoon sähkömallin lukema on 90 kW (122 hv) ja 245 Nm.

Lisääntynyt teho tarkoittaa hyvää myös suorituskyvylle, sillä 20 sekunnin kiihtyvyyslukema on nipistetty 12 sekuntiin. Se on pakettiautolle riittävä, ja moneen muuhun verrattuna pirteä. Huiput ovat 135 km/h, mutta eipä pakulla paljon tuon kovempaa huvita ajellakaan. Lisäksi kotimaassa mennään jo ylinopeuden puolelle.

Voimalinja on käytännössä peräisin sähköautomali Zoesta. Aivan tarkkaan valmistajan edustajat eivät kuitenkaan halua sanoa, kuinka lähellä Kangoon ja Zoen moottorit toisiaan ovat. Ainakin akun kapasiteetissa on eroa, sillä piskuisessa Zoessa on hieman yllättäen pakua kookkaampi akku. Zoen 52 kWh virtalähde on kutistunut Kangoossa 44 kilomattituntiin.

Se miksi Kangoon akku on Zoea pienempi, on pieni mysteeri. Pakettiauton kulutus on pikkuautoa kovempi, minkä vuoksi akun soisi olevan pikemminkin suurempi. Tätä aivoitusta on vaikea ymmärtää, mutta kaipa asialle joku syy on olemassa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

22kW lataus on kilpailuvaltti

Renault-konsernin etuihin kuuluu monen muun mallin tavoin 22 kW AC-lataus, eli se pystyy harvana autona markkinoilla hyödyntämään 22 kW-laturin kapasiteetin. Useassa tapauksessa Kangoolla voi tyytyä hitaampaan asiointilaturiin, sillä 44kW akku täyttyy parissa tunnissa.

Pikalatausta varten saatavilla on CCS-pikalatausmahdollisuus, jonka nopeus on parhaimmillaan 80 kW, mutta useassa tapauksessa pikalaturiin ei ole tarvetta turvautua. Ruokatunnilla akkuun saa hitaammallakin laturilla puolet lisää, mikä riittää monelle.

Voimalinjan lisäksi uusiksi on mennyt ulkonäkö. Kangoo on saanut osakseen Renault-perheen sukunäköä ja keulasta löytyy C-valojen lisäksi kookas logo. Pikkupakun ulkoinen modernisointi on tehnyt hyvää, vaikka työkäytössä ulkonäkö ei usein olekaan tärkein valintaperuste.

Autosta on tulossa myyntiin kaksi eri koripituutta, joista lyhyempää on luvassa alkuvaiheessa Suomen kamaralle. Pienemmän version kuljetuskapasiteetti on 3,3 kuutiota ja open sesame-versiona jopa 3,8 kuutiota. Pidempi malli vetää paremmaksi 42 sentin verran, joten tilaa on luvassa reilusti enemmän.

3,3-kuutiota tuntuu hieman ohkaiselta, eikä sisään saa mahdutettua pitkiä tavaroita. Lavan sisämitta on 1,8 metriä, eli kovin pitkiä tavaroita sisuksiin ei voi mahduttaa. Jotain vertailukohtaa antanee se, että tavaratilan pohja täyttyy neljästä 17” auton renkaasta.

Vinkeästi nimetty lisäoptio Open sesame tarkoittaa ovijärjestelmää, jonka ansiosta toinen etuistuin voidaan taittaa lattianrajaan ja lisätä kuljetuskapasiteettia erityisesti pidempien tavaroiden mahduttamiseksi. Penkin taittaminen alas käy helposti ja nopeasti. Verkkoseinä liukuu kuskin viereen niin, että tavarat eivät pääse työntymään ohjaamon puolelle.

Open sesame -versiossa apukuskin etuovi ja sivuovi muodostavat 1,45 metriä leveän latausaukon, mikä helpottaa suurempien tavaroiden mahduttamista. Lastausaukko on hyvän kokoinen ja hulppea suhteessa auton mittoihin. Pieni sähköpaku venyy moneen käyttöön, sillä kantavuus on 535 kiloa ja jarrullinen vetomassa 1500 kiloa.

Hinta jää varusteltunakin alle 50 000 euroon

Kangoo on parhaillaan ennakkomyynnissä ja valittavissa on kaksi varustetasoa. Niistä Nordic Edition on kattavasti varusteltu. Varusteisiin lukeutuu mm. 10” TFT-mittaristo, mukautuva vakionopeudensäädin, LED-valot ja kosketusnäytöllinen multimediajärjestelmä.

Hinnat alkavat 43 290 eurosta ja kallein versio, eli open sesame -järjestelmällä varustettu Nordic Edition maksaa 47 490 euroa. Hinta jää selkeästi alle 50 000 euron, eli autoon on mahdollista saada valtion hankintatukea.

Ajotuntumaltaan Kangoo Electric on hyvin henkilöautomainen. Pakettiautolla ajaminen ei tätä nykyä tarkoita automaattisesti kehnoa ajokokemusta ja vartissa kipeytyvää selkää. Penkeistä saa väännettyä hyvän ajoasennon ja hallintalaitteet muistuttavat muuta Renault-mallistoa.

Erittäin toimiva kikka on sähköinen taustapeili, jonka ansiosta kuskilla on näkymä taakse myös takaikkunattomassa malissa. Pieni yksityiskohta tuo käytettävyysmielessä ison parannuksen.

Renault osoittaa, että sähkö sopii pakettiautoon erinomaisesti. Kangoo Electric hoitaa kuljetukset äänettömästi ja ilman paikallispäästöjä. Dieselin rouskutusta ei ihan ensimmäisenä asiana tule ikävä.

Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala

Renault Kangoo E-tech Electric Open Sesame Nordic Edition

Hinta alkaen

43 290 €

Koeajetun auton hinta varusteineen

47 490 €

Teho

90 kW (122 hv)

Vääntö

245 Nm

Vääntö

245 Nm

Akku

Akun energiasisältö (netto): 44 kWh, Lataus:Type 2: 22 kW, CCS: 80 kW

Toimintamatka

285 km

Kiihtyvyys 0–100 km/h

12 s

Huippunopeus

135 km/h

Kulutus l/ 100 km

21,7 kWh / 100 km (vapaakenttä)

Mitat

pituus 4486 mm, leveys 1860 mm, korkeus 1864 mm, akseliväli 2716 mm
Omamassa: 1630 kg

Vetokyky jarrullinen/ jarruton

1500 / 750 kg

Muu tieto

Tavaratila: 3,3 m2

Euro NCAP

4 tähteä

Takuu

4 vuotta. Akkutakuu: 8 vuotta / 160 000 km

Luetuimmat