24.7.2022

Norjalaista sähköautoilua: 42 pikalaturia 1 100 asukkaan kylässä!

Norjalaista sähköautoilua: 42 pikalaturia

Norjalainen sähköautoilija on kuninkaan asemassa, mitä pikalatauspisteiden määrään tulee. Silti Norjassakin joutuu loma-aikoina jonottamaan latausvuoroa jopa tunnin verran.

Kävimme paikan päällä Norjassa seuraamassa, miten maailman suurin sähköautotesti tehdään, ja samalla saimme esimakua siitä, millaista on autoilu sähköautojen luvatussa maassa.

Kun toimintamatkatestin reitti ylsi pieneen Dombåsin kylään, Norjan sähköautoinfran laajuus iski toden teolla tajuntaan. Vaatimattoman näköinen kylä on todellisuudessa lomaliikenteen solmukohta, mistä E6-tie haarautuu pohjoiseen kohti Trondheimia ja E136 puolestaan länsirannikolle.

Ja koska liikennettä riittää, myös latureita tarvitaan – ja niitä totisesti löytyy niin paljon, että olimme seota laskuissamme. Bongasimme kylästä kaikkiaan 42 Teslan Supercharger- tai useimpiin sähköautoihin sopivaa CCS-pikalatauspistoketta, ja viimeksi mainittujen pareina olevat Chademot eli muun muassa Nissan Leafiin käyvät laturit vielä päälle! Aika hyvin vain reilun 1 100 asukkaan taajamassa…

Kyse on tavallaan infrastruktuurin näyteikkunasta, sillä Dombåsin latauspisteiden määrä on norjalaisittainkin poikkeuksellisen suuri – se on paikallisten poliitikkojen ja liike-elämän työn tulosta. Yhtä kaikki, joka ikinen johto on varmasti sesonkiaikoina käytössä, sillä lukemattomat norjalaiset pysähtyvät, lataavat ja syövät täällä vuosittain.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ei silti riitä kaikille

Aivan niin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Norjan tilanne vaikuttaa nimittäin hyvin samanlaiselta kuin Suomessa: mitä enemmän sähköautoja, sen suuremmaksi myös latureiden tarve kasvaa. Vuonojen maassa on tällä hetkellä jo yli puoli miljoonaa sähköautoa, ja määrä kasvaa kaiken aikaa.

Eräs toimintamatkatestin kuljettajista, Polestar 2:ta testaava ja NAF:n viestintätiimissä työskentelevä Nils Södal on omistanut sähköauton vuodesta 2019. Nykyään alla on BMW iX3, ja hiljattain perheen kakkosautokin vaihtui sähköiseksi ensimmäisen polven Kia Soul EV:ksi – eli kokemusta sähköautoilusta riittää niin työn kuin siviilielämänkin puolesta.

Onko Norjassa enää yhtään paikkaa, missä sähköauton lataus tuottaisi hankaluuksia?

– Joissakin osissa maata, kuten pohjoisessa, latausasemia ei ole niin tiheässä, mutta tilanne paranee koko ajan. Etelässä ja kaupunkien ympäristöissä asemia löytyy sen sijaan runsaasti, Södal kertoo ja paljastaa tutulta kuulostavan ongelman.

– Arkisin lataus sujuu nopeasti, mutta verkostoa pitää silti laajentaa, koska viikonloppuisin ja loma-aikaan latauspisteille pitää jonottaa joskus jopa tunninkin ajan, Södal kertoo.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus

Lisää aiheesta

Luetuimmat