Nyt tuli sähköshokkia kerrakseen – NASCAR:iin väitetysti täyssähköinen kokeilusarja jo ensi kaudeksi
Yhdysvaltalaismediajätti Fox Newsin mukaan sähköisillä Cup-autoilla ajetaan jo ensi kaudella kuuden kilpailun mittainen minisarja.
NASCAR-sarja on melkoinen sirkus. Pääsarja Cup Seriesissä nelisenkymmentä autoa kiertää 36 rataa kauden mittaan, ja koko revohka matkustaa mukana. Kun yleisöäkin saapuu paikalle parhaimmillaan jopa yli sadan tuhannen edestä, voidaan sanoa, että mistään päästöttömästä touhusta ei ole kyse. Monelle sarjan fanille ja mukanaolijalle saattaa kuitenkin tulla pienoisena shokkina, että jo ensi kaudeksi bensantuoksuiset autot saavat vuodettujen dokumenttien mukaan kaverikseen 12 täyssähköistä Cup-autoa.
Cup Seriesin eräänlaisena rinnakkaissarjana ajettaisiin kuusi kilpailua oikeiden Cup-ajojen yhteydessä. Kilpailut kestäisivät keskimääräisen reilun kolmen tunnin sijaan vain 30 minuuttia, mutta niitä olisi kaksi per kisaviikonloppu. Sähköinen Cup-auto tultaisiin dokumenttien mukaan paljastamaan yleisölle Los Angelesin Coliseum -areenalla kautta edeltävässä tapahtumassa helmikuussa 2023.

Dokumentti paljastaa myös, että sarja ja valmistajat ovat harkinneet sähköautojen kohdalla kilpureiden esikuvien muuttamista nykyisistä sedan- ja ponycareista crossovereiksi. Huh huh. Miltähän Toyota ”bZ4X” näyttäisi ”Camryn” rinnalla NASCAR-autona…?
Sähköiset NASCAR-autot muokataan Cup-autoista siten, että niihin asennetaan jopa 1 000 -hevosvoimainen, nelivetoinen sähkövoimalinja. Sähköautoille tavoitellaan samanlaisia kierrosaikoja, kuin polttomoottorisillekin Cup-autoille. Mutta entä se NASCAR-ajoille niin tunnusomainen, mahtava, kymmenien tuhansien hevosvoimien jylinä? – Antaa kaiuttimien puhua puolestaan.
Moottori uutisoi viime vuonna NASCAR-sarjan uusista Next Gen -säännöistä, jotka muuttivat Cup-autoja modernimmiksi. Mikään ei kuitenkaan muuttunut siltä osin, että moottorina jyllää edelleen vapaastihengittävä 5,8-litrainen V8, eikä aerodynaamisia osia stock car -idean mukaisesti juurikaan sallita. Tällä hetkellä sarjaa johtaa Hendrick Motorsportsin Chevrolet Camarolla ajava Chase Elliott, joka on myös hallitseva mestari.