29.7.2022 Ajoneuvot Nyt tuli sähköshokkia kerrakseen – NASCAR:iin väitetysti täyssähköinen kokeilusarja jo ensi kaudeksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yhdysvaltalaismediajätti Fox Newsin mukaan sähköisillä Cup-autoilla ajetaan jo ensi kaudella kuuden kilpailun mittainen minisarja. NASCAR-sarja on melkoinen sirkus. Pääsarja Cup Seriesissä nelisenkymmentä autoa kiertää 36 rataa kauden mittaan, ja koko revohka matkustaa mukana. Kun yleisöäkin saapuu paikalle parhaimmillaan jopa yli sadan tuhannen edestä, voidaan sanoa, että mistään päästöttömästä touhusta ei ole kyse. Monelle sarjan fanille ja mukanaolijalle saattaa kuitenkin tulla pienoisena shokkina, että jo ensi kaudeksi bensantuoksuiset autot saavat vuodettujen dokumenttien mukaan kaverikseen 12 täyssähköistä Cup-autoa.Cup Seriesin eräänlaisena rinnakkaissarjana ajettaisiin kuusi kilpailua oikeiden Cup-ajojen yhteydessä. Kilpailut kestäisivät keskimääräisen reilun kolmen tunnin sijaan vain 30 minuuttia, mutta niitä olisi kaksi per kisaviikonloppu. Sähköinen Cup-auto tultaisiin dokumenttien mukaan paljastamaan yleisölle Los Angelesin Coliseum -areenalla kautta edeltävässä tapahtumassa helmikuussa 2023.Dokumentti paljastaa myös, että sarja ja valmistajat ovat harkinneet sähköautojen kohdalla kilpureiden esikuvien muuttamista nykyisistä sedan- ja ponycareista crossovereiksi. Huh huh. Miltähän Toyota "bZ4X" näyttäisi "Camryn" rinnalla NASCAR-autona...?Sähköiset NASCAR-autot muokataan Cup-autoista siten, että niihin asennetaan jopa 1 000 -hevosvoimainen, nelivetoinen sähkövoimalinja. Sähköautoille tavoitellaan samanlaisia kierrosaikoja, kuin polttomoottorisillekin Cup-autoille. Mutta entä se NASCAR-ajoille niin tunnusomainen, mahtava, kymmenien tuhansien hevosvoimien jylinä? - Antaa kaiuttimien puhua puolestaan.... tai Mustang Mach-E Next Gen Mustangin rinnalla?Moottori uutisoi viime vuonna NASCAR-sarjan uusista Next Gen -säännöistä, jotka muuttivat Cup-autoja modernimmiksi. Mikään ei kuitenkaan muuttunut siltä osin, että moottorina jyllää edelleen vapaastihengittävä 5,8-litrainen V8, eikä aerodynaamisia osia stock car -idean mukaisesti juurikaan sallita. Tällä hetkellä sarjaa johtaa Hendrick Motorsportsin Chevrolet Camarolla ajava Chase Elliott, joka on myös hallitseva mestari.Lähde: Fox News Kuvat: NASCAR/valmistajat Teksti: Benjamin HelanderMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Koeajo Maistiainen: kiinalaissähköauto Voyah Couragen varustukseen kuuluu maailman paras aurinkolippa ja hätävasara 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 15.5.2025 Käytetyt autot Käytetyn auton ostaja, mistä tunnistaa kolariauto? 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous