1.12.2021

Päivän kuva: lisää latausvoimaa Moottorin parkkipaikalle

Päivän kuva

Omat latausasemat helpottavat sähköautojen parissa työskentelemistä. Ladattavien autojen yleistyessä huomattiin Moottorin oma latausinfra hieman puutteelliseksi.

Autonvalmistajat keskittyvät yhä enemmän sähköisten mallien valmistamiseen. Tästä osoituksena toiminee myös Vuoden Auto Suomessa 2022 -ehdokkaat, joista neljä on täyssähköautoja ja kaksi muuta on saatavina lataushybrideinä.

Sähköautojen määrän kasvaminen tarkoittaa, että myös mediat tulevat testaamaan niitä aiempaa enemmän. Moottorin parkkipaikalla useampi samanaikainen sähköinen koeajoauto on konkretisoitunut ajoittain latausasemien riittämättömyytenä – etenkin kun yhä useamman työntekijänkin autosta löytyy latauspistoke.

Päivän kuva

Tähän saakka Moottori on kärvistellyt kahden Webasto Pure -latausaseman voimin, mutta nyt toimituksen seinää täydennettiin neljällä uudella latauspisteellä. Uudet asemat ovat Unified Chargersin valmistamia. Jokaisesta kaapelista saa enimmillään ulos 22 kilowattia ja laitteet on varustettu dynaamisella kuormanhallinnalla, eli sulakkeet eivät pääse paukkumaan vaikka kaikki asemat olisivat samanaikaisesti käytössä.

Entiset Webaston asemat ovat toimineet moitteettomasti, mutta uusiksi asemiksi tarvittiin hieman kehittyneemmät laitteet joita hallinnoidaan henkilökohtaisilla lataustunnisteilla – ja joiden avulla voidaan seurata kunkin tunnisteen kautta ladattua energiamäärää.

Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Jari Saarentaus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lisää aiheesta

Luetuimmat