1.12.2021 Ajoneuvot Päivän kuva: lisää latausvoimaa Moottorin parkkipaikalle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Omat latausasemat helpottavat sähköautojen parissa työskentelemistä. Ladattavien autojen yleistyessä huomattiin Moottorin oma latausinfra hieman puutteelliseksi. Autonvalmistajat keskittyvät yhä enemmän sähköisten mallien valmistamiseen. Tästä osoituksena toiminee myös Vuoden Auto Suomessa 2022 -ehdokkaat, joista neljä on täyssähköautoja ja kaksi muuta on saatavina lataushybrideinä. Sähköautojen määrän kasvaminen tarkoittaa, että myös mediat tulevat testaamaan niitä aiempaa enemmän. Moottorin parkkipaikalla useampi samanaikainen sähköinen koeajoauto on konkretisoitunut ajoittain latausasemien riittämättömyytenä – etenkin kun yhä useamman työntekijänkin autosta löytyy latauspistoke. Tähän saakka Moottori on kärvistellyt kahden Webasto Pure -latausaseman voimin, mutta nyt toimituksen seinää täydennettiin neljällä uudella latauspisteellä. Uudet asemat ovat Unified Chargersin valmistamia. Jokaisesta kaapelista saa enimmillään ulos 22 kilowattia ja laitteet on varustettu dynaamisella kuormanhallinnalla, eli sulakkeet eivät pääse paukkumaan vaikka kaikki asemat olisivat samanaikaisesti käytössä. Entiset Webaston asemat ovat toimineet moitteettomasti, mutta uusiksi asemiksi tarvittiin hieman kehittyneemmät laitteet joita hallinnoidaan henkilökohtaisilla lataustunnisteilla – ja joiden avulla voidaan seurata kunkin tunnisteen kautta ladattua energiamäärää. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Jari Saarentaus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Sähköauton lataaminen kotona: mitä eri tapoja siihen on? Miksi latauspisteiden rakentaminen asuntojen parkkipaikoille on tärkeää? Sähköautoilun ABC: kotilatauksen perusteet ARA myöntää taloyhtiöille avustusta sähköautojen latauspisteitä varten Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: rallikuhina alkaa jo näkymään Jyväskylässä 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan