Porschen uudet keskukset palvelevat klassikkoautoja
Porsche Classic Centre huoltaa ja myy vanhoja urheiluautoja.
Saksalainen urheiluautovalmistaja Porsche haluaa osansa kiihtyvästä klassikkoautobisneksestä. Yhtiö on avannut Hollannin Arnhemiin ensimmäisen Porsche Classic Centre -myymälän, joka keskittyy vanhempien autojen huoltoon ja myyntiin.
Hollannin toimipisteen lisäksi Porsche aikoo avata pienen määrän muita Porsche Classic Centrejä ympäri maailman. Harrasteautoja palvellaan myös jälleenmyyjien yhteyteen rakennettavissa Classic Partner -osastoissa. Huollon ja varaosien lisäksi Classic Partner-liikkeissä on myynnissä vanhoja Porsche-malleja. Liikkeiden henkilökunta on koulutettu tuntemaan vanhempien mallien salat ja tyyppiviat.
Tällä hetkellä Porsche Classic Partner -liikkeitä on maailmalla 24 kappaletta. Kymmenen niistä ovat Saksassa, mutta liikkeitä löytyy myös esimerkiksi Thaimaasta ja Virosta.
Laajamittainen klassikko-Porschejen bisnes on mahdollista, sillä yhtiön mukaan kaikista valmistetuista Porscheista yli 70 prosenttia on yhä olemassa – eikä saman autoyksilön myyminen useampaan kertaan varmasti ole huonoa liiketoimintaa.
Teksti: Lauri Ahtiainen, lähde ja kuva: Porsche
Katso myös Moottorin koeajo Porsche 911 GT3:sta!