2.1.2023 Ajoneuvot Triumph Street Triple 765 – Teho uudelle kymmenluvulle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Triumph Street Triple -nakumalli kasvaa teholtaan ja Moto2 Edition -huippuversio muistuttaa aikaisempaa enemmän brittimerkin asemasta Moto2-ratamoottoripyöräluokan moottoritoimittajana. Ensimmäisen kerran kaudelle 2007 esitelty Triumphin nakumalli Street Triple ihastutti motoristit alunperin 675-kuutioisella rivikolmosmoottorillaan, joka tarjosi riittävästi huipputehoa, rivikolmoselle tyypillisesti vahvan alaväännön ja hienosti soivan äänen. Vuodeksi 2018 moottori kasvoi 765-kuutioiseksi, mikä saattoi satunnaisesti merkkiä seuraavilta mennä ohi, olihan kuutiotilavuusmerkinnässä edelleen samat numerot mutta kaksi numeroa oli vain vaihtanut paikkaa keskenään. Kaudeksi 2023 Street Triple uudistuu jälleen. Nyt moottorissa näkyy yhä enemmän se, että Triumph on toimittanut tähän 765-kuutioiseen rivikolmoseen perustuvan moottorin kaikille MotoGP-sarjan Moto2-luokan MM-sarjan tiimeille kaudesta 2019 lähtien. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kolme malliversiota Kaudella 2023 tarjolla oli kolme malliversiota Street Triplestä. Perusmalli Street Triple R:n moottori tarjoilee kuljettajalle 120 hevosvoimaa, kun taas äreämmät Street Triple RS ja Street Triple Moto2 Edition kirnuavat kymmenen hevosta enemmän eli 130 hevosvoimaa. Molemmille moottorivaihtoehdoille ilmoitetaan sama vääntölukema, tasan 80 newtonmetriä. Kasvaneen tehon ja korkeamman puristussuhteen takia moottoria on vahvistettu mm. uusilla männillä, kiertokangilla ja venttiileillä ja palotilat on muotoiltu uudelleen. Myös nokka-akselissa on enemmän nostoa ja vaihteiston välitykset on muokattu vastaamaan suurempaa tehoa. Pakoputkisto on aiempaa vapaammin virtaava. Ulkonäköä ja ergonomiaa on samalla muokattu urheilullisemmiksi. Moto2 Edition edustaa täysin uutta tyylisuuntaa Street Triplen historiassa. Ensimmäistä kertaa mallissa nähdään nyt etuteleskooppeihin ruuvattu clip-on -ohjaustanko, joka tekee ajoasennosta selvästi enemmän eteen nojaavan; kuin sporttipyörä mutta ilman katteita. Sen ohjaustanko on peräti 80 millimetriä alempana ja 50 milliä edempänä kuin R- ja RS-mallien suora yksiosainen ohjaustanko. Perusmalli R:stä ylöspäin mentäessä myös jousituksen säätömahdollisuudet ja jarrujen teho kasvavat niin, että Moto2-luokassa molemmat edustavat jo lähes kilpapyörämäistä tasoa. Elektroniikkapuolella varustukseen kuuluu kaikissa malliversioissa kaarre-ABS-järjestelmä, kallistuksen huomioiva luistonesto, kuljettajan valittavat ajotilat sekä molempiin suuntiin kytkimettömän vaihteiden vaihdon salliva quickshifter-vaihdeavustin. Hinnat: Street Triple R 13 895 € Street Triple RS 16 995 € Street Triple Moto2 Edition 19 895 € Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Triumph Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” 15.7.2024 Ajoneuvot Laskimme kaikkien Suomessa edustavien automerkkien mallistojen keski-iät – arvaat varmasti kuka kauppaa vanhinta mallistoa 14.7.2024 Ajoneuvot Tämä perä kuuluu Audi A5 Avantille – myös sähköinen A6 E-Tron sekä uusi Q5 mahtuvat aivan lähiaikojen uutuuskalenteriin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan