9.5.2020

Tšekissä osattiin pitää ysärillä hauskaa – Škoda Felicia Fun

Felicia Fun

Jos Škoda on painunut mieleesi tylsänä ja harmaana autonvalmistajana, kannattaa vilkaista edelliselle vuosituhannelle. Felicia Fun oli puhtaasti hauskanpitoon tarkoitettu avolava jota valmistettiin noin 4 000 kappaletta.

Lava-autojen Euroopan suosion murroksessa 1990-luvulla Tšekissäkin ryhdyttiin suunnittelemaan omaa vastausta kasvaville markkinoille. Frankfurtin autonäyttelyyn vuonna 1993 Škoda toi näytille kaksi kappaletta ajokuntoisia Favorit Fun -pick uppeja.

Favorit Funin rakenne perustui 60 millimetriä korotettuun Favorittiin, joten auto oli kykeneväinen myös kevyeen maastoajoon. Keulassa oli karjapuskurimainen suojus ja turvakaari mahdollisti kattotelineen kanssa kookkaiden tavaroiden kuljettamisen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Konseptimekanismi ihastutti itsensä tuotantoon

Kuitenkin ehkä eniten huomiota keräsi sähköisesti avattava ohjaamon takaseinän lasi ja vipumekanismilla kokonaan alas kääntyvä takaseinä. Näiden avulla lavan etuosaan oli asennettavissa kaksi lisäistuinta joille pääsi nauttimaan katottomasta menosta. Istuimien taakse jäi vielä tavaratilaa esimerkiksi matkatavaroille. Konseptiautot oli maalattu keltaiseksi ja violetiksi, vanteet olivat seitsemänpuolaiset.

Felicia Fun
Felicia Funin kokoonpanolinjallakin on ollut kuvan mukaan hauskaa.

Vuonna 1995 Geneven autonäyttelyssä valokeilaan tuotiin näitä kahta konseptimallia muistuttanut Škoda Felicia Fun. Vapaa ajan iloksi tarkoitetussa sarjatuotantomallissa hyödynnettiin montaa Favorit Fun -konseptien ideaa ja yksityiskohtaa, mukaan lukien ohjaamon alas kääntyvää ja siirtyvää takaseinää.

Felicia Fun
Felicia Funin takalaitaa koristi valmistajan mukaan urheilullisuutta korostava takaspoileri.

Felicia Funiin vakiovarusteena kuulunutta seinäratkaisua kutsuttiin sisäpiirissä nimellä party trick. Kun takaistuimet käännettiin istumisasentoon pieneni lavan käyttöpituus 1 370 millimetristä 850 mm:iin. Auton leikkisyyttä tuotiin esille vakiona kuuluvalla kirkkaan keltaisella takaspoilerilla.

Seikkailemaan ilman muoveja

Auton esitteessä lupailtiin mahtipontisesti: ’’Auton raikkaan keltainen väri viestii niistä seikkailuista, joihin Felicia Fun sinut mielellään vie. Tartu kirkkaan keltaiseen ohjauspyörään, kytke sytytysvirta, käynnistä moottori ja suuntaa kohti aurinkoa ja hauskanpitoa’’. Nykyään Škoda tarjoaa seikkailijoille lähinnä seikkailumuoveilla varustettuja malleja.

Felicia Fun
Hauskaa pystyi pitämään myös perheen voimin.

Teknisesti hassuttelumalli oli lähellä perinteisempää avolava-Feliciaa. Akseliväli oli sama 2 450 millimetriä. Pituutta Felicia Funilla oli 4 245 mm, leveyttä 1 680 mm ja korkeutta 1 465 mm. Moottorivaihtoehtoja oli kolme: 64-hevosvoimainen 1,9-litrainen dieselmoottori, 68-hevosvoimainen 1,3-litrainen bensiinimoottori ja malliston kruunaava 75-hevosvoimainen 1,6-litrainen bensiinimoottori. Tehokkaimmalla moottorilla huippunopeus oli 163 km/h. Kaikki moottorit oli nelisylinterisiä.

Elokuuhun 2020 mennessä Vrchlabín tehtaalla valmistui yhteensä 4 016 mallia. Kaikkiaan yli 1,4 miljoonasta valmistetusta Feliciasta Fun-mallit ovat epäilemättä kaikkein halutuimpia keräilijöiden keskuudessa.

Lähde ja kuvat: Škoda

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat