Ajoneuvot Moottoripyörät Moottoriurheilu 1.1.2023

Varpaansa menettänyt ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli: ”Kipua pitää oppia sietämään”

Sanotaan, että kipu kuuluu elämään. Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli tuntee tuon sanonnan liiankin hyvin.

Niki Tuuli istuu paahtavassa auringonpaisteessa Imatrankosken kupeessa. Heinäkuinen lauantai on poikkeuksellisen lämmin ja kainalosauvoilla kulkevan miehen ilme on hieman tuskainen. Kuumuuteen mies lienee tottunut työnsä puolesta reissatessa, joten tuskainen ilme johtunee jatkuvasta kivusta vasemmassa jalassa. Jalkapöytä murskaantui reilu kuukausi takaperin onnettomuudessa.

Palataanpa ajassa hetki taaksepäin. On 22. päivä toukokuuta ja Niki Tuuli istuu MV Agustansa selässä Estorilin moottoriradalla. Käynnissä on Supersport World Championship -osakilpailun lämmittely ja Suomen tällä hetkellä menestyneimmän ratamoottoripyöräilijän ajatukset ovat pian alkavassa osakilpailussa.

Tuuli tekee lämmittelyn aikana ajovirheen, jonka seurauksena lennähtää pyöränsä ohjaustangon yli. Lennon aikana hänen vasen jalkansa etsiytyy epäonnisesti ketjun ja rattaan väliin, repien jalkapöydän kappaleiksi Mies kiidätetään ambulanssilla sairaalaan ja ensimmäinen leikkaus tehdään jo saman päivän aikana. Lähes irronneet varpaat yritetään kiinnittää nauloilla, mutta lopulta kolme varvasta pitää amputoida.

– Niitä ei enää takaisin saa. Nyt pitää vain keskittyä kuntoutukseen. Isovarvas olisi hyvä saada toimimaan, sillä se auttaisi aika paljon tasapainoon ja kontrolliin.

Onnettomuuden jälkeen Tuuli on saanut elää kipu kumppaninaan. Ratamoottoripyöräilijälle se ei ole tavatonta, sillä onnettomuuksia on vuosien varrella sattunut lukuisia. Hän on elänyt koko lapsuutensa moottoriurheilun parissa ja moni paikka on ehtinyt mennä pirstaleiksi. Mies on muun muassa puhkaissut keuhkonsa, murtanut kylkiluita, reisiluun ja ranteen, mutta varpaiden irtoamisesta aiheutuva kipu on hänellekin vierasta.

– Mikään ei ole koskaan tehnyt näin kipeää. Tällä mennään aivan paalupaikalle kivun suhteen, Tuuli virnistää.

Tavoitteena palkintokorokkeet

Paalupaikat ovat olleet kuluvalla kaudella miehen tavoitteena muutenkin kuin kivun suhteen. Nikin alkukausi meni hienosti ja ennen onnettomuutta hän oli Supersport-luokan MM-sarjassa viidennellä sijalla. Sittemmin sijoitus on tullut alas ropisten, sillä loukkaantumisen takia väliin jäi iso liuta osakilpailuja.

Onnettomuuden jälkeen homma on kuitenkin lähtenyt rullaamaan hyvin ja Tuuli saavutti  Indonesian Mandalikan radalla sen, mistä ennen kautta haaveili. Aika-ajoissa syntyi rataennätys ja varsinainen kisapäivä toi mukanaan ansaitun voiton.

– Täydellinen päivä minulle, paalupaikka ja voitto. Olen uskonut tähän koko ajan, mutta ei voitto helpolla tullut. Loukkaantumisen jälkeen ajaminen on ollut nousujohteista ja tässä on tulos.

Loukkaantumiset ovat osa moottoriurheilua, mutta niiden sattuessa kohdalle, on aina pelko siitä, että ne jättävät arkuutta ajamiseen. Sellaiseen ei ole huipulla varaa, sillä MM-sarjan taso on kova ja pienikin aristelu tarkoittaa, ettei taistelu mestaruudesta ole mahdollista. Silloin ajamisen mielekkyys on koetuksella. Ainakin tavoitteet korkealla ajavalla Tuulella.

Paineet ovat kovat ja tuloksia pitää syntyä. Ilman hyviä sijoituksia tallipaikka saattaa olla katkolla, sillä tunku isoihin kuvioihin on kovaa. Etenkin tehdastallien kuskien kesken kilpailu on raadollista ja homma toimii tulos tai ulos -periaatteella. Ajamaan pääsee toki ilman tehdastalliakin, mutta silloin lompakon pitää olla paksussa kunnossa.

Tällä hetkellä Tuuli ajaa italialaisvalmistaja MV Agustan tehdastallissa, eli miehen alla on F3 800 RR. Pyörä on ja valmistajan tehokkain 800-kuutioinen koskaan ja katuversio tuottaa 147 hevosvoimaa ja painoa on maltilliset 173 kiloa. Niki Tuulen tapauksessa pyörä lienee hieman kevyempi ja tehokkaampi, mutta vakionakin kyseessä on raju moottoripyörä. Mies on päässyt nopeasti sinuiksi uuden työkalunsa kanssa nopeasti.

– Pyörä sattui käteen erittäin hyvin. Jo ensimmäiset testit kertoivat, että MV:llä on mahdollisuudet pärjätä. Olen aika pitkä ja pyörä oli siinäkin mielessä hyvä.

Liian pitkä prätkäilijäksi?

Tuuli on ratamoottoripyöräilijäksi turhankin pitkä. Jos kuskien optimaalinen pituus on noin 165-170 senttiä, on 181 senttiä pitkä suomalainen jättiläinen muiden joukossa. Pituudesta ja etenkin painosta on prätkän selässä haittaa, sillä jokainen kilo tarkoittaa miinusta huippunopeuteen. Siksi kuskien pitää kiristää kehoaan jatkuvasti.

Käytännössä Niki Tuulen elämä on ruokavalion suhteen hyvin kurinalaista. Rasvaprosentti oli ennen onnettomuutta kuusi. Jotain luvusta kertoo se, että esimerkiksi kehonrakennuksessa niin sanottu ”lavaprosentti” on parhaimmillaan viiden paikkeilla. Tuossa kunnossa keho on käytännössä hälytystilassa, sillä terve rasvaprosentti vaihtelee miehillä 8–25 prosentin välillä.

Painon kurissa pitäminen ja rasvaprosentin vakoilu vaativat kovan määrä työtä. Tuuli treenaa kaksi kertaa päivässä ja syö tarkasti. Kilo tai pari eivät ole moottoriurheilun huipulla, joten ruokavaliosta ei auta lipsahtaa. Paitsi loukkaantuneena. Sairaalassa maatessaan mies antoi periksi ja veti parin viikon ajan hampurilaisia ja pizzaa.

– Ensimmäisen kerran puoleen vuoteen join myös olutta, mies nauraa.

Haastatteluhetkellä Niki Tuuli on sairaslomalla. Juttelutuokiomme pidetään miehelle tutussa äänimaailmassa, sillä taustalla kirkuvat Imatran katurataa kiertävät tutun kuuloiset supersport-pyörät. Käynnissä on legendaarinen Imatranajo, jota hän on ollut entisenä imatran asukkina todistamassa aiemminkin. Hinkua katukisoihin ei tällä hetkellä ole, vaikka laji sinänsä viehättääkin.

– Katurata on niin erilaista kuin ratamoottoripyöräily. Suurin eroavaisuus ovat riskit. Ne kasvavat katuradalla huomattavasti ja sitä viimeistä sekuntia ei oikein voi nipistää. Muuten voi käydä huonosti.

Tuntuu hieman huvittavalta, että lukuisista loukkaantumisista ja kaatumisista urallaan kärsinyt mies pitää katuradalla ajamista liian riskialttiina. Toki kuolemantapaukset ovat moottoriradoilla harvinaisempia kuin katuratatouhussa. Esimerkiksi Man-saarella kuolee vuosittain useita kuljettajia, sillä turva-alueita ei käytännössä ole olemassa.

Nuoresta iästään huolimatta Niki Tuuli on ehtinyt kilpailemaan Supersport-luokan lisäksi myös sähköprätkällä Moto-E -luokassa. Sähköluokassa mies ehti saamaan pari voittoakin, kunnes siirtyi takaisin polttomoottorien pariin. Kisat sähköluokassa olivat kuitenkin kiinnostavia, sillä mies pääsi kehittämään pyöriä ensimmäisten kuskien joukossa.

Sähköpyörät toimivat Tuulen mukaan sinänsä samalla tavalla kuin muutkin, mutta sata kiloa lisäpainoa tuntuu luonnollisesti. Ohitustilanteet ovat myös hyvin erilaisia, sillä takaa tulevaa pyörää ei kuule. Mies kaatui kerran juuri sen vuoksi, ettei kuullut takaa tulevan pyörän ääntä ja pian kolisi.

– Siinä hommassa meni sitten reisiluu poikki, Tuuli virnuilee.

Haastattelun jälkeen Niki Tuuli suuntaa takaisin seuraamaan Imatranajon kuhinaa. Kurinalainen elämä saa odottaa hetken, sillä mies pyytää tuomaan itselleen oluen. Se on harvinaista herkkua, sillä mallasjuomatölkki ei kasva miehen käteen edes lomien aikana. Humalaa ollaan tuskin hakemassa nytkään, mutta ehkä tölkki rohkaisua tekee hyvää, sillä vahva kipulääkitys on ajettu alas, vaikka kivut eivät osoita laantumisen merkkejä.

Niki Tuuli allekirjoitti joulukuun alussa uuden sopimuksen Supersport-luokan MM-sarjaan. Ensi vuonna miehen työkaluna toimii Triumph Street Triple 765 RS, eli alla on MV Agustan tapaan jatkossakin kolmesylinterinen pyörä.

– Olo on rento ja luottavainen. Uskon, että minulla on vielä paljon annettavaa tässä sarjassa.

Juttu on julkaistu aiemmin Moottori-lehdessä. 

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat