6.2.2015

Vene 15 Båt – suurin ja kaunein

Venealan ykköstapahtuma valtaa Helsingin messukeskuksen yli viikoksi. Tällä kertaa mukana on 384 näytteilleasettajan ja 550 veneen lisäksi entistä laajempi kattaus kalastusta ja vesiharrastuksia.

Venemessut, eli virallisesti Vene 15 Båt -messut, on Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma, joka täyttää Helsingin Messukeskuksen hallit 6–15 helmikuuta.Messujen pääpaino on edelleen veneissä, mutta oheistarjonnan kirjo on kasvanut edellisvuosista selvästi. Ensimmäisenä messupäivänä puhuttiin paljon asiaa. Show saa odottaa viikonloppuun. Suomalaisen veneteollisuuden tila ei ole kurja, vaikka taantuma tukistaa alaa.

– Suomessa suunnitellaan ja rakennetaan erittäin laadukkaita veneitä. Muihin Pohjoismaihin verrattuna veneteollisuus on voimissaan, arvioi Messukeskuksen myyntipäällikkö Håkan Löfgren.

Suomalaismerkeistä kansainvälistä kiinnostusta herättävät muun muassa Targa, Grandezza, Sargo, Bella, Flipper, Buster, Yamarin, Silver, Terhi ja Nauticat, joten yhden tai kahden kortin varassa kotimainen veneteollisuus ei lepää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vienti vetää hyvin

Viime vuoteen verrattuna näyttelyssä on mukana yksi uusi näytteilleasettaja. Kaikkiaan näytteilleasettajia on tänä vuonna mukana 384. Lattiapinta-alaa näyttelyssä on kuitenkin pari prosenttia edellisvuotta vähemmän.

– Tämän verran taantuma kurittaa, Venealan keskusliiton toimitusjohtaja Jouko Huju kuittaa.

Venekaupassa kotimarkkinat yskivät. Suurin pudotus on yli 10 metristen veneiden kaupassa, mutta myös pienemmät veneet käyvät kaupaksi edellisvuosia heikoimmin. Sen sijaan vienti vetää.

– Kotimaan kauppa on pudonnut viisi prosenttia kappaleissa ja liikevaihdossa. Kokonaisliikevaihto on noin 100 miljoonaa. Selkeää kasvua on kuitenkin nähtävissä viennissä, kaikkiaan 17,4 prosenttia, Huju kertoo.

Venetuonnissa Puola on ykkösmaa, toisena listalla keikkuu Iso-Britannia. Puola korostunee ainakin Suomesta sinne siirtyneen tuotannon takaisin tuonnin vuoksi.

– Vuoden 2015 osalta suurin osa jäsenistöstämme uskoo alan positiiviseen kehitykseen. Nyt ollaan vuoden 2004 tasolla ja se ei ollut huono vuosi, Huju muistuttaa.

Klassikoita ja uutuuksia

Messutarjonnan kirjo ulottuu mahonkipintaisista klassikoista hiilikuitua ja alumiinia hyödyntäviin uutuuksiin. Purjeveneet ovat näyttelyvenetarjonnassa selvää vähemmistöä, mutta niitäkin löytyy. Näyttelyuutuuksia on kaikkiaan kymmenkunta.

Maailman suurin merikartta? Virallista vahvistusta odotetaan vielä.

Messutärppien joukkoon voi nostaa ainakin Mahogany Yachting Society ry:n osaston klassikot, maailman suurimman merikartan, vesiharrastuksille pyhitetyn Uusi Aalto -alueen ohjelmatarjonnan, Rapalan 3D-akvaarion, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun aurinkoveneen, kotimaisen Nauticat 33:n, Arcona 380 purjeveneen ja uuden kiinalaisen Far East -venemerkin. Sunnuntaiksi Messukeskukseen saapuu legendaariselta Route du Rhum- yksinpurjehdukselta palaava Ari Huusela ja Neste Oil Pogo 40 -vene.

Ari Huusela ja Neste Oil Pogo 40 -vene. Kuva valokuvaaja Ari Salon näyttelystä.

Vuoden veneilytuote on tutka

Vuoden veneilytuotteeksi valittiin ensimmäisenä messupäivänä Furunon 1st Watch, joka on maailman ensimmäinen langaton tutka, jonka käyttö sujuu myös iPadilla ja iPhonella. Tutkan näytön luvataan kulkevan mukana mihin vaan. Käytönkin pitäisi olla vaivatonta.

Tuotteiden saralla kunniamaininnat myönnettiin Ocean Signal MOB1-hälyttimelle ja MOB-Rescue Line -heittoliinalle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Veneilijän palveluportaali

Kuluttajille suunnattu veneilyportaali Suomi veneilee on uusi tiedonhakupaikka veneistä ja veneilytuotteista kiinnostuneille. Sen luvataan olevan laajuudessaan omaa luokkaansa Suomessa.

Alkuvaiheessa sisältö kattaa 500 venemallia ja yli 100 venemerkkiä. Moottorimalleja palvelusta löytyy 400. Varustepuolen lisäksi edustettuina ovat myös korjaamo- ja telakointipalvelut. Video-osiossa tarjotaan hyötytietoa teemalla ”Vinkkejä veneilijöille.” Ja lisää on luvassa. Verkkosivusto on Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toteuttama kokonaisuus, jonka sisältöä täydentävät ja kehittävät sen 280 jäsenyritystä.

Järjestöpuolella veneilijän palvelustarjontaa ja tiedonsaantia kehitetään jatkossa yhteisvoimin. Venealan keskusliitto, Suomen Purjehdus ja veneily, Pidä Saaristo Siistinä ja Suomen Meripelastusseura lyövät hynttyyt yhteen ainakin viestinnän ja edunvalvonnan saralla.

 Peto vaanii akvaariossa

Vesiharrastuksille pyhitetty Uusi Aalto -halli tarjoaa näytteitä trendikkäimmistä vesilajeista aina surffauksesta wakeboardingiin ja sukeltamisesta suppailuun. Jopa laitesukeltamista pääsee kokeilemaan veloituksetta.

Jättiläisakvaariossa uutuusvieheet haastava kalaparvi.

Jättimäinen Rapalan 3D-akvaario on jokaisen kalastajan pakollinen messuvierailukohde. 22 400 litraa vettä sisältävä jättiläistankki toimii kalastusnäytösten näyttämönä, jossa kotimaisten kalastusoppaiden parhaimmisto esittelee erilaisia kalastustyylejä ja vieheitä käytännössä. Vastapuolella vaanii haukia, ahvenia, kuhia ja mateita.

Aukioloajat, lippujen hinnat, messuohjelma ja muut lisätiedot löytyvät näyttelyn verkkosivuilta.

 Teksti ja kuvat: Antti Hentinen

Luetuimmat