Ajoneuvot Moottoripyörät Uutinen 11.11.2016
Viikonlopun moottoriurheilut viikolle 45/2016
Formuloiden lisäksi viikonloppu sujuu kaksipyöräisten vauhdissa: Tampereella kisataan Supercrossin merkeissä ja Espanjassa jännitetään Mika Kallion paluuta MotoGP-luokkaan.
Supercross & motocross, Tampere
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävä kansainvälinen Tapere Supercross -kilpailu houkuttelee paikalle kaikki suomalaiset kärkikuljettajat sekä koko joukon ulkomaisia taitureita. Samalla kisoissa nähdään ensimmäisen kerran naisten MXD-luokan lähtö sisäradalla. Juniorit puolestaan viihdyttävät MiniMX 50cc -luokassa. Väliajoilla yleisöä viihdyttää StuntFreaks, joiden näyttäviä pyörätemppuja ei kannata kokeilla kotona.
Lisätiedot
Kilpailun aikataulu
Kilpailun liput
Kilpailun kuljettajat
La-su 11.-12.11. Motocross, Kansainvälinen, Tampere Supercross; SX (A-avoin), MXD ja 50cc
MUUT KANSALLISET KILPAILUT
12.11. Autosuunnistus, AS-Harjoitusajo, Joensuu, Harjoituskilpailu
MM-KILPAILUT
MotoGP, Espanja
Pitkä MotoGP-kausi saapuu päätökseensä Espanjan Valenciassa viikonloppuna. Maailmanmestarit ovat jo selvillä, mutta suomalaisia varmasti kiinnostaa Mika Kallion paluu kuninkuusluokkaan. Kallio on samalla ensimmäinen kuljettaja, joka kilpailee KTM:n MotoGP-pyörällä. Luvassa on myös Ajo Motorsportin juhlintaa, tiimin varmistettua mestaruuden niin Moto3- kuin Moto2-luokassakin.
Lisää Mika Kalliosta
Lisää Mika Kalliosta #2
Zarcon jäähyväiset
Lisää Ajo Motorsportin kuljettajista
Maksullinen livelähetys: www.motogp.com
La Aika-ajot (Suomen aikaa)
Moto3 13:35
MotoGP 15:10
Moto2 16:05
Su Kilpailu (Suomen aikaa)
Moto3 12:00
Moto2 13:20
MotoGP 15:00
Valencian MM-osakilpailu katsottavissa keskiviikkoaamusta lähtien ilmaiseksi osoitteesta: www.moottoriurheilu.tv/tv
Su 13.11. Road Racing, MM, MotoGP, Espanja, Valencia
Formula 1, Brasilia
Nico Rosbergilla on mahdollisuus varmistaa mestaruus jo nyt kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa, isä-Keken jalanjäljissä. Lewis Hamilton tarvitsee voiton lisäksi pian jo tuuriakin, mikäli mielii kääntää mestaruustiaston kulun. Entä irtoaisiko Brasilian Interlagosista vihdoin balsamia myös Räikkösen ja Bottaksen haavoihin?
MTV:n ohjelma-ajat
Su 13.11. Formula 1 Grande Premio do Brasil 2016
Lähde: Moottoriurheilu.tv Kuva: Philip Platzer